Ilahduttava uutinen

Kun puhutaan mentoroinnista, korostetaan useimmiten nimenomaan mentoroitavan oikeaa asennetta. "Ole tavoitettavissa, käytettävissä ja opetettavissa", vai miten se meni. No, joskus on hyvä kääntää asetelma toisinpäin; myös mentorin ja opettajan on hyvä olla itse oppimassa.

Kimmokkeen näihin ajatuksiin sain, mistäpä muualtakaan, kuin jalkapallosta. Paitsi että futiksen EM-kisat ovat alkamassa, niin törmäsin tänään Hesarissa uutiseen, jonka mukaan vantaalaisesta PK-35:sta lähteneen espanjalaisvalmentaja José Riveiron uusi työpaikka onkin HJK:ssa Mika Lehkosuon apulaisena. Tämä espanjalainen ammativalmentaja on ilmeisen kova jalkapalloammattilainen Suomen oloissa. Lehkosuo itse kertoo kiinnittäneensä häneen huomiota jo pari vuotta sitten ja nyt, ensimmäisten yhteisten treenien jälkeen "Lehkosuo puhui innostuneesti Riveirosta". Espanjalaisen valmentajan osaaminen on kuulemma "kovaa kamaa".

Jotenkin nostan mielessäni hattua Lehkosuolle. Vaatii sarjaa johtavan liigajoukkueen päävalmentajalta, paitsi tiettyä itsevarmuutta oman osaamisensa suhteen, myös oikeanlaista nöyryyttä ja halua itsekin oppia uutta. Ottaa nyt siihen rinnalleen vielä ulkomainen apuvalmentaja, joka on todennäköisesti urallaan pyörinyt isommissakin ympyröissä kuin mihin täällä pohjoisessa on mahdollista. Huonommalla ammatillisella itsetunnolla varustettu valmentaja olisi todennäköisesti pelännyt oman asemansa puolesta ja todennut resurssien olevan jo nyt aivan tapissaan.

Valitettavan usein tällaisia esimerkkejä löytyy ihan riittävästi niin urheilun kuin seurakuntatyönkin saralta. Moni muutosjohtajaksi hamuava pistää mielellään kaikki entiset ja hyvin toimivatkin kuviot uusiksi vain ihan periaatteesta ja vähän niinkuin varmuuden vuoksi. Lehkosuon tapauksessa uusi ulkomainen valmentaja jalkapallon suurmaasta olisi jäänyt palkkaamatta, koska tämä voisi edustaa uhkaa hänen omalle asemalleen.

Nyt Lehkosuota näyttää (paitsi tietysti oman joukkueen menestys) kiinnostavan eräänlainen ajatusten ja ideoiden hautomo ja hedelmöittäminen yhteisessä valmennuksessa. Eräässä toisessa haastattelussa Lehkosuo kertoo "odottavansa innolla yhteistyön alkua". "Maailmamme kohtaavat työmoraalin ja jalkapalloajattelun suhteen", toteaa Lehkosuo. Tämä kertoo hyvää Lehkosuosta; hän on paitsi ammattilainen, myös kyllin älykäs laskeakseen näin hyvän mahdollisuuden pois ulottuviltaan. Ennen kaikkea hän on riittävän nöyrä ollakseen itse oppimassa uutta. Tämä tekee hänestä mielenkiintoisen persoonan suomalaisten valmentajien joukossa.

Paitsi jalkapallosta, tämä esimerkki kertoo meille myös paljon elämästä yleensä. Mentorin itsensäkin on hyvä olla oppijan paikalla. Liian usein - näissä kristillisissäkin piireissä - tällainen asenne tulkitaan heikkoudeksi, jota pitää säälimättä käyttää hyväksi. Autoritaarisen johtajuuden nimiin vannovat eivät useinkaan itse elä niinkuin opettavat. Sensijaan, että pimitän heikkouteni ja esitän täysinoppinutta, minun itseni tarvitsee olla sekä mentor että mentoroitava. Sanotaanhan Sanassakin Jumalan olevan ylpeitä vastaan, mutta antavan armon nöyrille. Sitä paitsi en kykene koskaan ohjaamaan muita, ellen itse ole valmis ohjattavaksi.