Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota, miten paljon Uusi testamentti puhuu seurakunnan jäsenten keskinäisestä vuorovaikutuksesta?
"...rakastakaa toinen toisianne..." (Joh. 13:34)
"Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämisiä toisianne kohtaan. Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne." (Room. 12:10)
"...olisitte yksimieliset keskenänne..." (Room. 15:5)
"Hyväksykää toinen toisenne..." (Room. 15:7)
"Kantakaa toistenne kuormia..." (Gal. 6:2)
"... kärsien toisianne rakkaudessa." (Ef. 4:2)
"Olkaa toisianne kohtaan ystävällisiä ja hyväsydämisiä ja antakaa toisillenne anteeksi..." (Ef. 4:32)
"Olkaa toisillenne alamaisia Kristuksen pelossa." (Ef. 5:21)
"... pitäkää nöyrästi toista parempana kuin itseänne." (Fil. 2:3)
"Opettakaa ja neuvokaa toinen toistanne kaikella viisaudella..." (Kol. 3:16)
"Lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." (1.Tess. 4:18)
"Kehottakaa siis toisianne ja rakentakaa toinen toistanne..." (1.Tess. 5:11)
"Tunnustakaa syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, että parantuisitte." (Jaak. 5:16)
"Olkaa vieraanvaraisia toinen toisellenne, nurisematta. Palvelkaa toisianne..." (1.Piet. 4:9-10)
Mitäpä jos tästä lähtien asettaisimmekin näiden tapahtumisen tärkeämmäksi kuin tradition mukaan oikein toimitetun liturgian tai moitteettomasti toimivan seurakunnallisen ohjelmakoneiston? Se, miten kauas olemme omissa kokoontumisissamme etääntyneet näistä "toinen toistanne"-totuuksista, kertoo meille lahjomattomasti sen, ettemme ole oikein ymmärtäneet seurakunnan luonnetta ja olemusta.
Kirjassaan Organic Leadership Neil Cole siteeraa ystäväänsä John Whitea: "Minun tarkoituksenani ei ole tehdä turhaksi papistoa. Haluan tehdä turhaksi maallikkouden ja tehdä jokaisesta papin Jumalan edessä."
No comments:
Post a Comment