Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala kirjoitti eilisessä lehdessä (15.02.2014) "20 perheen vastaiskusta" (s. 2). Tällä hän viittasi Kristiina Halkolan 60-luvun lopun hulluina vasemmistolaisen opiskelijaradikalismin vuosina levyttämään lauluun suomalaisista teollisuussuvuista ja niiden vaikutusvallasta maassamme. Hakala siteeraa kirjoituksessaan tämän vuoden historiapäivillä Johannes Koroman pitämää esitelmää ("Elinkeinoelämän puolustustaistelu sosialismin vaaraa vastaan") siitä, miten suomalainen suurpääoma ryhtyi vastaoffensiiviin tuon ajan Neuvostoliittoa sokeasti myötäillyttä vasemmistoaktivismia vastaan.
Tarina on huikean jännittävä ja valottaa hyvin maamme lähihistorian kulissien takaista valtataistelua. Sen mukaan teollisuuspiirit (joilta ei tietenkään kansainvälisiä yhteyksiä puuttunut) rakensivat salaisen, monimutkaisen organisaation, jonka tehtävänä oli mielipide- ja asenneseuranta sekä vaikuttaminen kaikilla yhteiskunnallisen elämän tasoilla. Mukana oli mm. sellaisia tekijöitä, kuin Suomalaisen yhteiskunnan tuki ry, Vapaan koulutuksen tukisäätiö, Teollisuuden Keskusvaliokunta ja Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA).
Salaisen operaation tärkeimpiä vaikutuskohteita olivat poliittinen järjestelmä, koulujärjestelmä ja tiedotusvälineet. Nämähän olivat juuri samoja foorumeja, joihin vasemmisto pyrki vaikuttamaan (suomettuminen, DDR:n mallin mukainen peruskoulu-uudistus ja -järjestelmä sekä Yleisradio Eino S. revon aikana). Vielä tänäänkin media (ent. "tiedotusvälineet") on se foorumi, jossa taistelu ihmisten mielistä ja sieluista käydään. Tuon ajan vasemmistoradikalismin perillisellä, nykyisin hegemoniana hallitsevalla punavihreällä vasemmistolla on noista ajoista alkaen ollut vahva etulyöntiasema nimenomaan median piirissä (Tampereen journalismikoulutus, ns. "reporadio", perinteisesti punavihreä setalaisuus jne.).
Lisäksi virkamieskuntaan ja päättäviin asemiin yhteiskunnallisissa instituutioissa luotiin yhteistyöverkosto, joka välitti tietoa virkamiesten taustoista. Keskeiset nimitykset haluttiin osaksi teollisuuden valmistelukoneistoa. Erityisesti kannettiin huolta koulu- ja tutkimusmaailmasta, johon huoleen olikin syytä, mutta joiden piiristä toisaalta löytyikin konservatiivit arvot jakavaa joukkoa.
Näin siis kulissien takana on käyty vääntöä Suomen suunnasta ja asemasta geopoliittisella maailmankartalla (eikä tuo taisto vieläkään ohi ole). Koroman esitelmä tämän laajamittaisen ja salaisen operaation rahoittamisesta ja järjestämisestä on osa Teollisuuden keskusliiton historiikkia. Ainakin itselleni se avaa uuden näkökulman maamme II maailmansodan jälkeiseen historiaan. Veikkaan, että tulevaisuudessa tämä näkökulma ja tulkinta Suomen historiaan tulee voimistumaan ja yleistymään - eikä varmaan vähiten sen tähden, että noissa piireissä ajatellaan pahimman olevan jo ohi. Asioista voidaan silloin puhua ja kirjoittaa vapaammin.
Mutta, mutta... Herää tietenkin kysymys, onko kaikki tämä rajoittunut vain tuohon aikaan ennen Neuvostoliiton romahdusta? Eikö olisi loogista ajatella, että tuota valmista ja ilmeisesti jo rutinoidusti toimivaa koneistoa olisi käytetty hyväksi myös maamme liittämisessä osaksi suurta eurooppalaista kansojen perhettä eli Euroopan Unionia? On suuri kiusaus jopa ajatella, että alun alkaen tuo koko salainen organisaatio rakennettiinkin myös tuota suurempaa hanketta silmällä pitäen.
No mutta hei, nämä nyt ovat vain näitä salaliittoteorioita... Seuratkaa Sotsin olympiakisoja ja kantakaa kansalaisina huolta Suomen kisamenestyksestä (se on teidän velvollisuutenne!) ja nukkukaa yönne rauhassa!
"Leipää ja sirkushuveja", sanoivat jo muinaiset roomalaiset.
No comments:
Post a Comment