Degeneraatio

Olemme tämän vuoden alusta pienellä joukolla paneutuneet Apostolien tekoihin. Kokemus on ollut erittäin hyvä ja opettavainen. Tästä Luukkaan taltioimasta Jeesus-uskon leviämisen kuvauksesta käy hyvin ilmi ( monen muun tärkeän asian ohella) se, miten Jeesuksen seuraajat sovelsivat käytäntöön Häneltä oppimiaan asioita ja periaatteita. Tämä ei (tietenkään) tapahtunut missään tyhjiössä, vaan - näin uskon itse - Pyhän Hengen inspiraatiossa ja johdatuksessa, mutta myös suhteessa toisaalta emoyhteisöön eli juutalaisuuteen ja toisaalta ympäröivään hellenistiseen kulttuuriin.

Eräs näkökulma tässä tutkimisessa onkin ollut juutalaisuuden vähin erin muuttuva suhtautuminen uuteen messiaaniseen liikkeeseen. Prosessia voidaan kuvata koko UT:n ilmoituksen puitteissa aikajanana, jonka alkupäässä ovat Luukkaan kuvaamat tilanteet Galilean eri synagoogissa; ensin Nasaretin synagoogassa ja heti tämän jälkeen Kapernaumin synagoogassa (Luuk. 4. luku).

Janan toiseen päähän voidaan sitten sijoittaa Jeesuksen Vähä-Aasian seitsemälle seurakunnalle osoittamat kirjeet, joissa välirikko aiempaan emoyhteisöön nähden on tullut jo hyvin selväksi. Smyrnan ja Filadelfian paikallisten juutalaisten kokoontumispaikoista puhutaan jo "saatanan synagoogana" (Ilm. 2:9 ja 3:9). Näiden ääripäiden väliin voidaan hyvin sijoittaa koko UT:n ilmoitushistoria siinä kuvattuine konfrontaatioineen Jeesuksen ja Hänen opetuslastensa ja ns. virallisen juutalaisuuden edustajien välillä.

Herran em. kohdassa käyttämät sanat eivät luonnollisesti tarkoittaneet sitä, että näissä synagoogissa olisi harjoitettu saatananpalvontaa sellaisena uskonnollisena toimintana kuin me sen ymmärrämme. Toisaalta taas niin Efeson Artemiksen palvontaa, kuin korinttilaisten epäsiveellistä elämäntapaa tai Ateenan pakanallista filosofiaakin voidaan pitää yhtä lailla demonisen vaikutuksen aikaansaannoksena. Kyse on vain Jumalasta itsestään erossa olemisen käytännön ilmenemismuodoista.

Ilmaisun käyttöä ei voida myöskään yksiselitteisesti laajentaa koskemaan kaikkia tuon ajan synagoogia, mutta jotain olennaista laajemmasta uskonnonhistoriallisesta kehityskulusta siinä voidaan tunnistaa. Synagoogat eivät enää olleet samalla tavoin avoimia evankeliumille Jeesuksesta, kuin mitä oli tilanne vaikkapa monissa Apostolien teoissa kuvatuissa tilanteissa nykyisen Turkin ja Kreikan alueilla.

Kyse näyttää siis olevan yhdestä casesta sarjassamme "Erään yhteisön elinkaari" (millä en tietenkään viittaa vain em. kaupunkien synagoogiin, vaan juutalaisuuteen laajemmin). Se, mikä tämän tekee erityisen vakavaksi meitä (so. minua ja Sinua) ajatellen, on se tosiasia, että samanlainen degeneraatio on mahdollista (ja jopa vaarana) periaatteessa minkä tahansa yhteisön kohdalla. Kirkkohistoria onkin täynnä esimerkkejä vastaavanlaisista prosesseista ja niiden lopputulemista vuosisatojen mittaan. Monet näistä esimerkeistä ovat hyvinkin tuoreita, ja joissain tämä kehityskulku on vielä osin kesken, mikä tietysti herättää kysymyksen siitä "voitaisiinko asialle vielä tehdä jotain?"

Tuleeko kenellekään mieleen yhtään?

Mutta yhtä kaikki, lue itse, mitä Paavali antaa asenteelliseksi ja käytännölliseksi ohjeeksi tällaisessa tilanteessa: Room. 11:20-21.