Pieni tarkennus

Koska minulle on esitetty kysymys, olenko nyt tosiaan kieltämässä kaikenlaisen hengellisen matkailun eri tilaisuuksiin, konsertteihin, konferensseihin yms., niin muutama pointti tästä kysymyksestä. Nämä ajatukset ovat - niinkuin tällaisen nettipäiväkirjan luonteeseen kuuluukin - hahmotelmia asioista, joita olen pohtinut. Nämä eivät siis edusta mitään ns. virallista opintulkintaa minkään uskonsuunnan taholta (esim. kotiseurakuntaliikkeen piiristä), eikä näistä keskeneräisistä mietiskelyistä kannata minua jälkeenpäin vetää tilille joidenkin oletettujen dogmien suhteen (toisin kuin jotkut niin mielellään tekevät). Pohdintani ovat siis omiani.

Puhuttaessa UT:n pohjalta kristillisestä paikallisseurakunnasta olen löytävinäni sieltä (ainakin) nämä kaksi jo edellisissä postauksissa esille tullutta pointtia:

• seurakuntaan kuuluvat kaikki ko. paikkakunnalla Jeesukseen uskovat ihmiset
• seurakunnan luonne on aina ensisijaisesti paikallinen

Niinpä kun apostoli Paavali tästä virastaan käsin kirjoitti kirjeen Roomassa asuville Jeesukseen uskoville, hän sisällytti kirjeen saajiin ja lukijoihin jokaisen tällaisen yksilön tuossa kaupungissa. Toisaalta hän ilman muuta näki paikallisen seurakunnan tehtäväksi olla Kristuksen todistaja omalla kotipaikkakunnallaan. Tämän jälkeen oli luonnollista, että seurakunnan keskeltä nousi niitä, jotka veivät evankeliumin sellaisten ihmisten kuuluviin, jotka eivät häntä vielä tunteneet. Heidän toimintansa tuloksena syntynyt seurakunta ei kuitenkaan ollut tarkoitettu olemaan Rooman seurakunnan alaisena, vaan se oli oma kristillinen paikallisseurakuntansa, jonka päänä on Kristus.

Olen myös ollut havaitsevinani Raamatun kokonaisilmoituksessa (ainakin) kaksi jännitettä liittyen tähän Jumalan seurakunnan paikallisuuteen. Toinen niistä on tämä alussa mainittu "hengellinen matkailu", jonka raamatullisuutta sinänsä ei voida kieltää. Psalminkirjoittajakin toteaa, että "autuaita ovat ne, joilla on mielessään pyhät matkat". Esimerkkinä tästä käytännöstä on esim. Israelin kansan juhlakalenteri Vanhan liiton aikana.

(Toinen on jännite paikallisseurakunnan ja sen piirissä esiintyvän hengellisen vanhemmuuden [kaitsijat ja vanhimmat] sekä kiertävän palveluviran välillä [apostolit, profeetat ja evankelistat], mutta emme nyt tässä yhteydessä mene tähän problematiikkaan sen enempää.)

Jos ajattelemme tuota ensin mainittua jännitettä, niin on selvää, että paikallisten uskovien tehtävänä on toimia Kristuksen todistajana siellä missä asuvat. Heidän tehtävänään on myös, raamatullista kielikuvaa käyttääkseni, "seistä muurinaukossa" ja "istua kaupungin porteissa". Tämä on seurakunnan profeetallinen vartijan ja esirukoilijan tehtävä. Mitä keskitetymmin ja mitä enemmän yhteisesti seurakunta tätä harjoittaa, sitä vaikuttavampi se on oman asuinyhteisönsä keskellä. Käytännössä tämä tulee näkyviin esim. päihde- ja rikostilastoissa, hyvässä hallinnossa ja vanhurskauden toteutumisessa eri yhteiskuntaelämän osa-alueilla.

Käytännössä: mieti, mitkä asiat tai tekijät omalla kotipaikkakunnallasi ovat ikäänkuin niitä "portteja", joiden kautta erilaisia vaikutteita, ilmiöitä tai aatteita omalle kotipaikkakunnallesi ujuttautuu. Tämän jälkeen mieti, millaisia ne ovat luonteeltaan ja millaista hedelmää ne kantavat? Sitten on aika ryhtyä arvioimaan, siunaamaan sitä, mikä on Herran Hengen mukaista kehitystä kaupungissa edistävää ja toisaalta mitkä ovat niitä asioita, joita meidän on vastustettava Jeesuksen nimessä ja sanottava: "tuota me emme halua vastaanotta omaan kotikaupunkiimme". 

Tätä taustaa vasten sanon edelleen: jos paikkakunnalla X asuvat kristityt haihattelevat muualla, kun pitäisi kantaa vastuuta oman kaupungin asioista, se kaikki on pois sen kaupungin X parhaasta. Yhteyden painopisteen tulee aina olla ensisijaisesti paikallisen seurakunnan rakentamisessa.

Se myöhäismodernin heimoistumisen vaikutuksista hyvässä ja pahassa.