Jeesus sanoo, että niiden, jotka rukoilevat Isää, tulee rukoilla ja palvoa Häntä Hengessä ja totuudessa. Miten me siis antaudumme tämän rukouksen Hengen johdettaviksi ja miten suuressa määrin olemme tälle Totuudelle uskollisia ja alisteisia, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on onnistua omassa esirukoilijan tehtävässämme.
Seuraavassa hahmottelen ja analysoin muutamia havaitsemiani malleja esirukouksessa oman kotipaikkakunnan puolesta. Millaisia ne ovat luonteeltaan, miten johtajuus niissä ilmenee, mitä hyviä tai vähemmän hyviä puolia niissä saattaa ilmetä?
Tämä ei suinkaan ole tarkoitettu olemaan mikään tyhjentävä kuvaus eri tavoista, joita kristittyjen piirissä on käytössä. Mutta anyway, ainakin näitä malleja olen ollut huomaavinani. En myöskään (kiusallanikaan) sano, että mikään niistä on se ainoa oikea. Ymmärrän myös näiden mallien menevän käytännössä päällekkäin, limittäin ja lomittain ja hyvä niin.
1. "Virallinen totuus"-malli
Virallisten ja usein perinteisten kirkkojen ja seurakuntien käyttämä malli. Esirukous tapahtuu pääasiassa oman kirkon suojissa, sen toimesta ja sen oma viikkotoiminta lähtökohtana. Korkeintaan kerran vuodessa saatetaan pitää jokin yhteinen ja ekumeenisesti korrekti esirukoustilanne. Malli on luonteeltaan eksklusiivinen ja kanonisoiva. Se viestii ulospäin helposti sen, että vain tätä on esirukous kaupungin puolesta. Muunlainen toiminta saatetaan kokea jopa uhkana ja hajottavana tekijänä. Johtajuus tässä määräytyy aina ulkonaisen statuksen (oppineisuus, arvo kirkollisessa hierarkkiassa) perusteella.
Tämän mallin hyviä puolia on sen vakaus ja pitkäjänteisyys. Perinteisten kirkkojen pitkä traditio voi rukoustyössä olla tärkeä voimavara. Huonona puolena taas voidaan nähdä se, ettei elämää voida noin vain organisoida, johonkin tiettyyn valmiiseen muottiin pakottamisesta puhumattakaan. Tätä mallia vaivaa myös helposti tietynlainen pönäkkyys ja ennalta arvattavuus. Rukous jää helposti marginaaliseen asemaan suhteessa muuhun seurakunnalliseen toimintaan.
2. Sissi/verkostomalli
Tämä on täysin vastakkainen malli suhteessa edelliseen. Kyseessä on pienten, hajanaisten rukousryhmien esiintyminen siellä täällä. Ryhmät toimivat itsenäisesti oman näkynsä mukaisesti, eikä niiden toimintaa juurikaan koordinoida ulkoa- tai ylhäältä päin. Jalkapallotermein ilmaistuna, tärkeämpänä pidetään keskittymistä omaan tekemiseen, eikä sivuille vilkuilla. Muiden rukouspiirien tai -hankkeiden olemassaoloa ei pidetä uhkana, vaan ne nähdään enemmänkin rikkautena, jolloin niitä ollaan valmiita myös siunaamaan. Johtajuus on hyvin vaikeasti (jos ollenkaan) määriteltävissä, se on usein tilannekohtaista tai sitten se on hyvin piilossa.
Tämän mallin hyvänä puolena voidaankin ehdottomasti pitää tietynlaista laajasydämisyyttä ja avarakatseisuutta sekä sitä, että halutaan ilman varauksia siunata muita rukoilijoita. Se on olemukseltaan amebamainen, eikä sen edustajilla ei ole vaikeuksia liikkua niin perinteisten kirkkojen kuin uusien, vielä organisoitumattomien yhteisöjen piirissä. Huonona puolena voidaan pitää yhteisen esirukouksen keskittämisen puutetta. Armeijakielellä sanottuna, tykkitulta ei johdeta, eikä kohdenneta strategisesti tärkeisiin kohtiin vihollisen puolustuksessa. Yhteisten rukousaiheiden ja tähän liittyvän profeetallisuuden jakamiselle tulisi olla olemassa (myös epävirallisia) foorumeita paikkakunnittain. Ilman näitä esirukouksesta tulee helposti tempoilevaa ja lyhytjännitteistä ja minä-keskeistä puuhastelua.
3. "Yhden asian liike"-malli
Ensimmäisestä mallista kehittynyt, jalostettu versio. Rukoustoiminta pohjautuu yleensä jonkun seurakunnallisen johtomiehen näkyyn ja innoitukseen, jonka pohjalta järjestettävään toimintaan muihin tunnustuskuntiin kuuluvia kristittyjä kutsutaan mukaan. Ajatuskulku on helposti (ja varsinkin alkuun epävirallisesti) se, että tässä on nyt näky Herralta, jota tulee seurata ja kuka ei seuraa, menettää siunauksen. Esirukous tapahtuu tässä ja nyt. Johtajuus määräytyy tässä mallissa näyn ja karisman perusteella, ei niinkään kirkollisen statuksen pohjalta.
Tämän mallin hyviä puolia on se, että siinä uusi näky ilmenee ja hakee paikkaansa vanhojen rakenteiden keskellä. Parhaimmillaan se silloin pystyy myös innostamaan ja uudistamaan vanhoja yhteisöjä. Näky on uusi tai ainakin entisestään kirkastunut ja spontaania innokkuutta ilmenee. Ongelmia voi tietenkin tulla silloin, jos uusi viini ei sovikaan vanhoihin leileihin. Huonoina puolina voidaan nähdä myös eräänlainen väärä ehdollistaminen "heihin" ja "meihin" sekä muusta seurakunnan elämästä (tai elämästä yleensä) etääntyminen. Rukous/rukouskokous on silloin helposti yhtä kuin uskonelämä ja seurakunta.
4. "Valittu joukko"-malli
Kyseessä on extreme-versio kahdesta edellisestä sekä vastakohta ensimmäiselle mallille. Kakkosmallilla on omat vaaransa kehittyä tähän suuntaan, varsinkin väärän johtajuuden takia. Myös kolmosmalli voi radikalisoituessaan ja väärinymmärrystä kohdatessaan kehittyä tällaiseksi. Tällöin saattaa seurata myös emoyhteisöstä irtoaminen. "Valittu joukko" (ja etenkin sen johtajat) saattaa myös joskus kuvitella tupsahtaneensa suurin piirtein suoraan taivaasta maan päälle. Tällöin heiltä saattaa itsevalitusti puuttua kokonaan näky Kristuksen ruumiin kokonaisuudesta omalla paikkakunnallaan.
Pahimmillaan kyse on suoranaisesta lahkosta, jolla itsellään tai sen johtajalla on messias-kompleksi. Hyviä puolia on innostuneisuus ja sitoutuneisuus ja halu värvätä uusia, innokkaita esirukoilijoita. Parhaimmillaan ilmenee suoranaista apostolista draivia, mikä näkyy käytännössä hyvinkin radikaaleina rukousaloitteina. Huonona puolena juuri tämä "vain meillä on valo ja totuus, me olemme esikoisjoukko, muut pimeässä..."-ajattelu. Seurauksena on yllättävän helposti hengellinen ylpeys ja sokeus, jotka yleisimmin kulkevat käsi kädessä.
No comments:
Post a Comment