Lomamietteitä

Väsyksiin asti on sanottu, mutta edelleen voi sanoa: maanosamme on ennen näkemättömän muutoksen kourissa. Kukaan ei voi sanoa, millaisessa maailmassa elämme vuoden kuluttua, vai elämmekö. EU on ajautunut kaaokseen, jossa tulevan ennustettavuus on minimissään. Vaihtoehdot voivat olla tiukan kurin liittovaltio, millä en suinkaan tarkoita tiukkaa budjettikuria. Ennemmin pelkään kurituksen kohdistuvan vastaanhangoitteleviin pikkuvaltioihin äärimmäisillä rajoilla, kuten esim. Suomeen. EU on kuitenkin rahavallan pohjalle rakennettu ja kun mammona sanelee kaiken päätöksenteon on vaikeaa nähdä muunlaisten arvojen aidosti toteutuvan, paitsi silmänlumeena. Toinen skenaario on nykyisen kaltaisen rahaliiton hajoaminen, mikä alkaa tuntua päivä päivältä armollisemmalta vaihtoehdolta. Mitä sitten sen jälkeen syntyy, onkin jo ihan toinen juttu.

Ei ainoastaan maanosamme ole hillittömän muutoksen kourissa, vaan muutos on globaali. Nykyisen kaltaisen virtuaalisen tiedonvälityksen aikana maailma on aina vain pienempi paikka. Jossain mielessä tilanteemme muistuttaa uskonpuhdistuksen aikaa, jolloin samaan aikaan syntyivät sekä uskonpuhdistuksen kolme haaraa että kirjapainotaito. Johan Gutenbergin Saksassa kehittämä kirjapainotekniikka antoi Lutherille ja muille hänen kaltaisilleen aivan uudet mahdollisuudet levittää aatteitaan ja oppejaan ja tavoittaa (sen ajan mittauhteissa) nopeasti ja helposti suuria ihmisjoukkoja, jopa niin, että Roomassa oltiin aidosti huolissaan siitä, mitä oli tapahtumassa. Samoin nytkin elämme maailmanlaajan kulttuurisen (ja muunkinlaisen) murroksen aikaa, jolle on ominaista tiedon määrän huima lisääntyminen, sen helppo tavoitettavuus ja yhtä kaikki nopea vanheneminen sekä samaan aikaan tapahtuva laajamittainen luopuminen ikivanhoista dogmeista niin uskonnon, politiikan kuin vaikkapa taloudenkin alalla. Tässä tilanteessa ei ole lainkaan ihme, että monet valtiot mielellään rajoittaisivat kansalaistensa vapaata liikkumista internetissä. Niin lukutaito kuin internetin käyttö ovatkin pahimmanlaatuista myrkkyä mille tahansa kontrollisysteemille, oli se sitten uskonnollinen, poliittinen tai taloudellinen. Lopun ajan suuren Baabelin viisaus lieneekin siinä, että nämä kolme naitetaan keskenään kaikkien epäpyhien allianssien äidiksi.

Hengellisesti puhuenkin kaikki on tullut nyt lähemmäs, kosketusetäisyydelle. Käsissämme on äkkiä lähes tulkoon loputon määrä tietoa teologiasta, kristinuskosta, kirkkohistoriasta ja erilaisesta hengellisestä liikehdinnästä eri puolilla maailmaa. Näemme myös uskonnollisen maailmamme muuttuvan silmissämme. Monet niistä asioista, joita nuoruudessani puhuttiin pienissä piireissä matalaan ääneen ovatkin tänään jokaisen kristityn päivittäistä leipää. Samoin voidaan jo nyt sanoa monien niistä asioista, joiden nyt näemme olevan ikäänkuin versomassa esiin, olevan tulevaisuudessa valtavirtaa ja edustavan keskivertoa yleistä ajattelua uskovien keskuudessa. Tämä näkemys haastaa meidät tarkkailemaan uudella, erilaisella tavalla aikojen merkkejä: Jumalan työ ihmisten keskellä ei aina olekaan vain tuulispäänä ilmenevää myllerrystä, vaan se on myös historian pitkässä juoksussa nähtävää pitkäjänteistä ja määrätietoista asioiden viemistä tiettyyn suuntaan.

Se on joka tapauksessa selvää, että meidän perinteisesti länsimaiseksi kristillisyydeksi mieltämämme uskonnonharjoituksen muoto on tullut, jos ei nyt aivan tiensä päähän, niin ainakin tienhaaraan tai tyystin uuteen vaiheeseen. Monet niistä asioista, jotka nyt vielä leimaavat kristillisyydennäkemystämme ovat hiipumassa pois. Vastaavasti monet uskon todeksi elämisen uudet muodot tulevat yleistymään ja vahvistumaan. Itse olen usein ajatellut sitä rikasta kristinuskon perintöä, joka meillä länsimaissa parin tuhannen vuoden ajalta on kertynyt. Olemme vanhastaan tottuneet mieltämään sen kuuluvan perinteisten historiallisten kirkkokuntien omaisuudeksi, johon omistusoikeus on kulkenut vähän niinkuin jäsenrekisterin mukaan. Muistan itseänikin aikoinaan pelotellun jonkinlaiseen hengelliseen tyhjiöön joutumisesta, jos en kuuluisi mihinkään rekisteröityyn uskontokuntaan - ikään kuin minulla ei silloin olisikaan oikeutta kutsua omakseni Ireneuksen, Augustinuksen, Calvinin tai Lutherin ajatuksia ja sitä hyvää, mitä heidän ajattelustaan voidaan löytää.

Eihän se näin mene. Ei Jumalan valtakunta ole näin rajattavissa. Cyprianus ei ollut oikeassa; pelastus löytyy Kristuksessa ja vain Hänessä, ei jonkun kirkon, seurakunnan tai muun yhteisön jäsenrekisterissä. Se, että uskoontulomme jälkeen meillä on hyvä olla oma hengellinen kotimme on sitten ihan eri asia, kuin bullamaisella otteella opilliseen yksimielisyyteen pakottaminen. Jos Cyprianus olisi ollut oikeassa ja eläisi nyt, hän a)sairastuisi skitsofreniaan ja b)häntä itseään syytettäisiin "kristittyjen yhteyden reuna-alueille luisumisesta". Kristuksen seurakunta-ajattelu - myös paikallisella tasolla - tulee (kaikeksi onneksi!) vielä ajamaan ohi nykyisen kaltaisen ahtaan tunnustuskunta-ajattelun.

Niinpä meillä ei saa olla mitään vaikeuksia nähdä hyvää jossain muussa yhteisössä ja sen toiminnassa. Tosin siten emme saa olla sen vioille sokeitakaan. Kristuksen ruumis ja Jumalan valtakunta ovat paljon enemmän kuin mitä me sen omassa, pienessä mielessämme ahtaasti ja pelokkaasti rajaamme. Voin iloita menneiden vuosisatojen rikkaasta kristillisestä perinnöstä, mutta nyt ei ole aika rakentaa sen varaan. Luin hiljattain erään fb-ystäväni kertovan siitä, miten häntä pari vuotta rohkaisi nyky-Suomen vihapuheiden sävyttämässä mielipidevainossa kirkkoisä Tertullianuksen kirja Apologeticum, joka kirjoitettiin Rooman viranomaisille kristinuskon puolustukseksi. Kuitenkin Kristuksen omissa (so. Hänen seurakunnassaan) vaikuttava apostolinen dna viittaa tällä hetkellä ihan muualle, so. eteenpäin, tulevaisuuteen. Väsyksiin asti todettu sekin, mutta oikeasti meidän on nyt tarkkaan mietittävä, mitä asioita nyt kylvämme, koska sen kaltaisen sadon leikkaamme tulevaisuudessa.

Voimme siis vilkuttaa hyvästiksi sille kristinuskon muodolle, joka nyt vetelee viimeisiään. No hard fiilings, mutta uusi aika tarvitsee uudenlaisen lähestymistavan. Meidän on oikein ymmärrettävä seurakunnan orgaaninen muoto ja se, että elämä ei oikeasti ole kahlehdittavissa. Elämä tulee aina ennen rakenteita, koska silloin rakenteista tulee oikeanlaisia ja elämänmakuisia.