(Sys)temaattista teologiaa?

Keskiviikkoillan veljespiirissä käsittelimme Heprealaiskirjettä. Kävimme läpi kirjeestä nousevia eri teemoja, joista eräs liittyy mielenkiintoisella tavalla käsitteeseen nimeltä systemaattinen teologia.

Systemaattinen teologia on hyvä osoitus länsimaisessa kristillisyydessä esiintyvästä halusta pyrkiä muodostamaan kristillisen uskon sisällöstä yksi yhtenäinen, johdonmukainen ja hyvin järjestetty esitys. Liekö tämä nyt sitten perua hellenistisestä ajattelusta, mene ja tiedä. Eräs hyvä osoitus tästä on myös pyrkimys luoda jonkinlainen kokonaiskuva Raamatun erilaisten kirjojen erilaisista aiheista. Ajatellanpa vaikka mitä Paavali kirjeissään opettaa Pyhästä Hengestä eli mitä voisi olla paavalilainen pneumatologia? Siihen antaa rakentavaa näkökulmaa esim. Gordon Feen teos God´s Empowering Presence. Ja niin edelleen...

Oli miten oli, niin kirkkohistorian valossa koko tämä hanke on melko myöhäistä perua. Ehkä ensimmäisiä klassikkoja tällä alalla on ollut Tuomas Akvinolaisen Summa Theologiae 1200-luvulta jKr. Tuossa teoksessahan on määriteltynä hyvin pitkälle roomalaiskatolisen kirkon opinkäsitys. Kuitenkin Raamatun ilmoitusta tarkasteltaessa löydämme hyvin vähän esimerkkejä tällaisesta kaipuusta organisoida jonkinlainen dogmatiikka. Joku minua viisaampi onkin pitänyt systemaattisen teologian syntyä jonkinlaisena vakavana hairahduksena länsimaisen kirkon historiassa (heh heh...).

No, toiset perustelevat tätä apostolisen ajan kristittyjen haluttomuutta organisoida uskonto esim. tuon ajan seurakuntaolojen vakiintumattomuudella. Jotkut taas näkevät tässä enemmänkin osoituksen siitä, että vaikka meillä Raamatun sanassa onkin Jumalan ilmoitus täydellisenä ihmiskunnalle, niin meidän ei ole tarkoitus perustaa valtakuntaa tänne maan päälle, vaan "tulevaista me etsimme". Jumalan valtakunta on nyt tässä ajassa "sisäisesti meissä". Sisäisen elämämme tulee ensisijaisesti heijastaa Jumalan valtakunnan olemusta ja lainalaisuuksia, ei niinkään kirkkoarkkitehtuurin.

Kolmantena seikkana voitaisiin vielä nostaa esille kristillisen seurakunnan helposti unohdettava apostolinen luonne. Herra haluaa meidän menevän ja tekevän opetuslapsia, ei olevan ja tulevan. Seurakunnan perus-dna on apostolinen, vasta toissijaisesti episkopaalinen, if you know what I mean.

Mutta ainakin yhden kristillisen opin perusteiden määrittelyn UT:sta löydän. Heprealaiskirjeen 6. luvun alussa kirjoittaja puhuu "Kristuksen opin alkeista". Olen nähnyt monia systemaattisen teologian tai kristillisen dogmatiikan perusteellisia esityksiä, mutta en yhtään tältä pohjalta nousevaa. Monet näistä löytyvät meikäläisenkin kirjahyllystä (mm. Tiililä, Pietilä, Pieper, Pihkaklas, Pöhlman, Ruokanen, Grudem, Valen-Senstad ym.) ja useimmat niistä ovat periaatteessa ihan jees. Kuitenkaan yksikään niistä ei moudattele Hepr. 6:1-2:ssa käytettyä jaottelua uskon ydinkohdista. Miksi eivät?

En nyt tahdo olla "riitakysymysten ja sanakiistojen kipeä", mutta heitän nyt vain ilmoille tällaisen periaatteellisen kysymyksen, eikö kannattaisi jonkun joskus lähestyä kristillistä dogmatiikkaa tältä pohjalta?

"Kristuksen opin alkeet":

• "parannus kuolleista töistä" - mielenmuutos entiseen elämään, synteihin ja lain tekoihin nähden, syntien katuminen ja tunnustaminen sekä turvautuminen Jeesuksen pelastustyöhön ja usko Häneen Vapahtajana
• "usko Jumalaan" - tuvautuminen ja luotteminen Jumalan armoon Jeesuksessa ja kuuliaisuus Häntä kohtaan (vrt. Hepr. 11:1)
• "oppi kasteista" (huom! monikkomuoto) - kaikki, mitä Raamattu eri kasteista opettaa eli Johanneksen kaste, Jeesuksen kaste Jordanissa, Jeesuksen opetuslasten suorittama kaste, Jeesuksen kärsimyskaste eli ristinkuolema, kristillinen vesikaste, Israelin kaste pilvessä ja meressä (1.Kor. 10:2), kaste Pyhällä Hengellä ja tulella (Matt. 3:11) ja viime mainitusta nousevana myös opetus armolahjoista
• "oppi kätten päällepanemisesta" - esim. siunaustoimituksissa (esim. 1.Moos. 48), sairaiden parantamisessa (esim. Luuk. 4:40), Pyhän Hengen lahjaa joillekin rukoiltaessa (esim. Apt. 8:15-19), erotettaessa uskovia johonkin tehtävään tai palveluvirkaan (esim. Apt. 6:3-6, 13:1-4, 1.Tim. 4:14), sisältäen myös opetuksen kätten päällepanemisen rajoituksista (2.Tim. 5:22)
• "oppi kuolleitten ylösnousemuksesta" - ylösnousemus on voitto kuolemasta nimenomaan ruumiillisessa ja aineellisessa merkityksessä, mitä oli tärkeä korostaa alkukristillisenä aikana, mutta yhtä lailla myös omana aikanamme
  
• "oppi iankaikkisesta tuomiosta" - Raamatun opetus siitä, miten ihmisen lopullinen, iankaikkinen kohtalo ratkaistaan, mikä nykyisenä aikana näyttäisikin olevan äärimmäisen ajankohtainen opetusaihe (vrt. Kylliäinen & co)
  

Eli tältä pohjalta teologit töihin. Heprealaiskirjeen kirjoittaja nimittäin sanoo, että meidän tulee laskea perustus ja mennä eteenpäin: "pyrkikäämme täydellisyyteen". Jotenkin sellainen kuva tästä välittyy, että valtaosa kristikunnasta pyöriskelee vielä näissä opin alkeissa, kun väittelemme vielä kasteista yms. Itsenikin luen tähän joukkoon. En sano, että "jätetään nämä ja mennään vaan eteenpäin", vaan kyllä ne on ensin selvitettävä Sanan pohjalta ennen kuin oikeasti voidaan mennä eteenpäin. Siihen on kuitenkin mieli.



PS. Tiedän toki yhden opuksen, jossa kristillisen uskon opillista ydintä on lähestytty nimenomaan tämän Hepr. 6:n alun pohjalta. Se on Derek Princen The Foundations Series, joka ilmestyi Jenkeissä joskus 1970-luvulla.