Sunday, February 20, 2011

Riittävätkö perinteiset seurakunnat enää?


Provosoiva kysymys, myönnettäköön. En toki halua näin sunnuntaiaamun kirkonmenojen aikaan häiritä kenekään rauhaa. Jokainen voi toki viipyä omissa turvallisissa yhteisöissään niin kuin mieli tekee. Kuitenkin kun seuraa, ei vain kansankirkkomme, vaan koko isänmaamme (etten sanoisi "eurooppalaisen kansankotimme") kehitystä ja nykytilaa, niin tällainen kysymys väistämättä nousee mieleen, eikä vain minulle, vaan monelle muullekin.

Puhumattakaan sitten niistä ei-uskovista, jotka etsivät pelastusta.

Eräänä ratkaisuna kirkon polarisoituvaan tilanteeseen on nähty muun seurakunnallisen toiminnan rinnalla elävien tai siitä kokonaan irti olevien jumalanpalvelusyhteisöjen perustamista. Kirkollisen moniarvoisuuden kun on katsottu enää hyvin heikosti vastaavan uskovan kristikansan tarpeisiin. Näin Urho Muroman aikanaan lanseeraama slogan "Kirkossa, kirkon puolesta, kirkkoa vastaan" on saamassa uuden, päivitetyn versionsa.

Jos sitten ajatellaan ihan tavallista suomalaista, niin hän alkaa olla jo aika lailla irtaantunut perinteisistä kirkollisista traditioista ja instituutioista. Kristillisinä pidettyjä tapoja ylläpidetään paljolti enää vain näön vuoksi. Ihmiset uskovat tänä päivänä niin kuin haluavat. Samaan aikaan muodollinen paperijäsenyys jossain yhteisössä ei ole enää järin relevantti juttu. Kristittyjen kohdalla tämä kehitys on kuitenkin saanut myös aikaan ilahduttavaa verkottumista yli perinteisten tunnustusrajojen.

Mutta mitä tilalle? Itse en oikein jaksa uskoa "uusien" jumalanpalvelusyhteisöjen pelastavaan voimaan. Monet niistä ovat kyllä onnistuneesti paikanneet kirkossa huutavana tarpeena ilmenevää hengellisen kodin vajetta. Pitkässä juoksussa ne tulevat kuitenkin reilut kymmenen vuotta myöhässä. Ajat ovat muuttumassa.

Meidän pitää päästä eroon hengellisten tilaisuuksien järjestämisestä. Meidän tulee enemmän keskittyä hengellisen elämän viljelyyn eri tavoin arkipäivän elämän keskellä.

Seurakunnalla on käytännössä monet kasvot. Jumala kohtaa meitä eri tavoin erilaisilla foorumeilla. Tarvitsemme "hautomoita" nuorille aikuisille heidän varustamisekseen aitoon ja välittävään hengelliseen vanhemmuuteen ja paimenuuteen. Tarvitsemme myös "lataamoja" vanhemmille uskoville, entisille pastoreille, vanhimmiston jäsenille tai muuten vaan ohjelmistorattaissa loppuunpalaneille ihmisille. (Eräänlaisia "pastors anonymous"-toipumisryhmiä siis, Wolfgang Simsonia lainatakseni.)

Ei ohjelmia, ei kalentereita, ei aikatauluja, ei työpalavereita, vaan enemmänkin yhteistä rukousta, ylistystä ja Jumalan etsimistä, syömistä, juomista ja yhdessäoloa - ja siltä pohjalta yhteisten teemojen ja kipeidenkin aiheiden työstämistä.

Tarvitsemme myös "etsivää työtä" hengellisten isien ja äitien toimesta, joka hakeutuu eteenpäinpyrkivien nuorten kristittyjen bongattavaksi. Jos mentoroitavalta kysytään asennetta olla opetettavissa, niin mentoreilta edellytetään nöyryyttä olla tavoitettavissa silloin kun tarve vaatii. En puhu nyt kellon ympäri hyppyytettävänä olemisesta, vaan alttiudesta löytää timoteus silloin kun aika on sopiva.

Tarvitsemme myös kaikkien kristittyjen yhteistä esirukousta oman kotipaikkakunnan puolesta, jossa rukoilijat ovat keskenään yhteydessä jakaen rukousaiheita ja -taakkoja, profeetallista ilmestystä ja rukousvastauksia keskenään. Tarvitsemme verkottumista hengellisen janon ja kutsun pohjalta, ei organisatoriselta, etniseltä tai tunnustuskuntapohjalta.

Meillä on tänä päivänä huutava tarve seurakunnalle, joka saa ilmenemismuotonsa sen mukaan, mikä on missä kulloinkin millainen tarve. Kristuksen seurakunnalla voi Sinunkin paikkakunnallasi olla monenlaiset kasvot, jotka kuitenkin on saanut näkyviksi sama Henki. Kyse ei ole mistään toiminnasta tai työmuodoista, vaan Elämästä.

6 comments:

Teknistä tietoa said...

>>> Meidän tulee enemmän keskittyä hengellisen elämän viljelyyn eri tavoin arkipäivän elämän keskellä. <<<

Tuolle on oma sanakin, ortopraksia (ὀρθοπραξία), joka tarkoittaa "oikeaa toimintaa" ja "oikeaa aktiivisuutta" jota usko Kristukseen ohjaa. Eli käytännössä se on "arkipäivän teologiaa" ja Kristuksen kirjeenä olemista joka korostaa erityisesti yhteisöllisyyttä, yhdessäoloa Kristuksen hengessä sekä hengellistä toimintaa niin seurakunnissa kuin omassa elämässäänkin.

Mimosa said...

> hengellisen elämän viljelyyn eri tavoin arkipäivän elämän keskellä >

Amen!

Anonymous said...

Timo kirjoitti:
"Ei ohjelmia, ei kalentereita, ei aikatauluja, ei työpalavereita, vaan enemmänkin yhteistä rukousta, ylistystä ja Jumalan etsimistä, syömistä, juomista ja yhdessäoloa - ja siltä pohjalta yhteisten teemojen ja kipeidenkin aiheiden työstämistä."

Nyt veli todistaa väkevästi, vaikka ei väkevyydestä ennenkään ole ollut puutetta.

Kari Kngshrj

Anonymous said...

Jumalan Sanan on tarkoitettu tulemaan seurakunnassa "lihaksi". Siis siinä yhdessä paikkakunta seurakunnassa. Luterilaiset ovat oivaltaneet pienillä paikkakunnilla, että paikkakunnan maa-alue ja seurakunta ovat sama asia, näin kartalla. Esim. Efesossa oli alkujaan yksi seurakunta Kristuksessa. Seurakunta ei perustu opilliseen näkemykseen, vaan siihen, että ihmiset huutavat Herramme nimeä avukseen jatketusti (siis koko elämänsä loppuun saakka), niin he pelastuvat!

Mauri Riiho
from Lahti city

Anonymous said...

Tässä on Isän Jumalan rakkauden salaisuus: "Voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,"
Meidän hengessämme ja sydämessämme tulisi olla ovi aina auki kaikille pyhilleen, jos ei näin ole, niin vaellamme pimeydessä, vaikka muodollisesti olisimme uskossa!

Oletteko pistäneet merkille, että kaikki eriseuraiset ja lahkolaiset ovat tyhmiä ihmisiä, koska heiltä puuttuu Isämme Jumalan viisaus ja ilosanomansa voima, koska ovat sulkeneet henkensä kuin taikalamppuun, jota pitää rohkaista tulemaan ulos, muuten ei ole tiedossa tapahtumia.
Jumala on puolestaan hyvät tekonsa valmistanut jo maailman perustamisen aikaan, että me niissä vaeltaisimme Kristuksessa.

Mauri Riiho

Timo Koivisto said...

Mauri Riiho: Lähtökohta kommentoinnissa tässä blogissa on se, että kunnioitamme toisiamme ja puhumme sopivaan sävyyn toisistamme. Emme siis nimittele toisiamme esim. "tyhmiksi ihmisiksi", vaan pyrimme rakentavaan keskusteluun.