Hämmennys

Mitä tulisi ajatella Egyptin tilanteesta?

Monien arabimaihin kulovalkean tavoin levinneet levottomuudet ovat aiheuttaneet eräänlaisen dominoefektin, jossa pitkään itsevaltiaan tavoin hallinneet johtajat on suistettu vallasta, eikä prosessille näy vielä loppua. Ymmärrän, että eritoten Israelissa tätä kehitystä seurataan, ei vain mielenkiinnolla, vaan myös huolestuneina. Länsimaisessa mediassa tätä prosessia taas on puolusteltu puhumalla kansan kyllästymisestä huonoihin oloihin ja uuden sukupolven harrastamasta sosiaalisen median ennakkoluulottomasta käytöstä.


Mutta mistä tässä oikein on kysymys?

• Demokratisoitumiskehityksestäkö, joka on saanut alkunsa sorrettujen kansanosien spontaanina kansannousuna ja joka pikku hiljaa vie nämäkin demokratian takapajulat kohti länsimaista parlamentaarista edustuksellista kansanvaltaa ja muita kulttuurimme ihanuuksia?

• Vai onko kyse islamistien valtaannnoususta ja Lähi-idän ruutitynnyrin asteittaisesta räjähtelystä kohti totaalista maailmanpaloa?

• Vaiko "vain" USA:n masinoimasta liikehdinnästä ja puuttumisesta sen jälkeen tapahtumien kulkuun (so. toisten valtioiden sisäisiin asioihin) humanitäärisiin syihin vedoten ("siviiliuhrien välttämiseksi" etc.)?

Monet eskatologian harrastajat näkevät nykyisessä kehityksessä merkkejä alueen sotilas-poliittisen pelilaudan asettumisesta tietyt Raamatun profetiat jopa yllättävän nopeasti mahdollistaviin asetelmiin. Toisaalta luulen, että monella pitkän linjan eskatologistilla alkaa jo kyynisyys tapahtumien "tässä ja nyt"-luonteesta ja skeptisyys median tarinankerrontaa kohtaan puskea pintaan. On nähty jo niin monta mutkaa matkassa, että ei enää oikein jakseta ottaa vakavasti sitä vaihtoehtoa, että tämä, mitä nyt tapahtuu olisi "sitä". (Vrt. esim. Hes. 38:1-8.)

Toisaalta, juuri tämä asenne voi loppupelissä (so. sanan varsinaisessa eskatologisessa merkityksessä) olla hyvin tuhoisa.

Itselläni ainakin on päällimmäisenä mielessä epäluulo tiedonvälitystä kohtaan. On vaikeaa - ja lähes tulkoon mahdotonta - saada realistista kokonaiskuvaa siitä, mitä nyt on menossa. Ennen kaikkea tulevaisuuden ennustaminen on sitäkin vaikeampaa: mihin suuntaan kehitys tulee menemään, mikä on tämän kaiken tavoitteena ja miten siinä onnistutaan? Tunnustan avoimesti epäluuloni meille syötettyä todellisuuskuvaa kohtaan: emme tule tietämään koko totuutta.

Luin eilen eräästä esirukousraportista erään mielenosoituksissa mukana olleen egyptiläisen tapahtumien kuvausta. Se ei käy kaikilta osin lainkaan yksiin sen kanssa mitä media meille kertoo. Siitä välittyy kuva enemmänkin siitä, että sillä mitä nyt tapahtuu ei olekaan enää mitään tekemistä alkuperäisen idean kanssa.

Hämmennys on (muillakin kuin minulla) käsin kosketeltava. Niinpä aika on enemmän kuin kypsä erilaisille salaliittoteorioille ja vastaaville. (Ks. esim. tätä.) Toisaalta juuri tämäkin asenne kaikessa kyynisyydessään - niin länsimaisittain cool kuin se voikin olla! - voi johtaa vilpittömän totuuden etsijän harhaan.

Raamattua lukiessa esiin tulevat myös esim. profeetta Jesajan ennustukset 19. luvussa siitä, miten "Herra ajaa nopealla pilvellä ja tulee Egyptiin. Silloin vapisevat Egyptin epäjumalat Hänen edessään ja sydän raukeaa Egyptin rinnassa." (jae 1) Edelleen profeetta sanoo: "Minä kiihoitan Egyptin Egyptiä vastaan, niin että he keskenänsä sotivat, ystävä ystävää vastaan, kaupunki kaupunkia vastaan, valtakunta valtakuntaa vastaan." (jae 2)

Profeetan kuvaus osuu hyvin tämän hetkiseen tilanteeseen, kun "maan peruspylväät murskataan" (jae 10), millä yleensä raamatullisessa kielenkäytössä viitataan yhteiskuntaa koossa pitävien perusteiden luhistumiseen. Maan ja kansan rappion tilaa kuvaa hyvin se, että "Egyptiltä katoaa rohkeus rinnasta... ja he kysyvät epäjumalilta, henkienmanaajilta, vainja- ja tietäjähengiltä". (jae 3) Tulevaisuudenkuva tältä pohjalta on lohduton: "Minä annan Egyptin tylyn Herran käsiin ja kova kuningas on hallitseva heitä, sanoo Herra, Herra Sebaot." (jae 4) "Herra on vuodattanut sen keskuuteen sekasorron hengen". (jae 14)

Tähän samaan problematiikkaan voidaan liittää vielä toinenkin hämmennyksen aihe. Mitä meidän tulisi ajatella USA:n presidentti Barack Obamasta? Olen mielenkiinnolla seurannut erästä fb-debattia, jossa mielipiteet ja käsitykset Obamasta leijuvat laidasta laitaan. Toinen keskustelija sanoo ihailevansa Obaman rehellisyyttä uskonsa suhteen, toinen taas peräänkuuluttaa epämääräisen/yleisluontoisen "jumala"-puheen sijaan selkeää sitoutumista Jeesukseen Kristukseen.

Kieltämättä minustakin ongelma on hänen kohdallaan - ja varmaan laajemminkin - se kenestä puhutaan Jumalana. Onko kyseessä Jeesuksen Kristuksen Isä, Jahve vai Allah vai joku muu? Nykyisen "commonground"-kaltaisen hämmennyksen aikana tässä kohtaa on oltava enemmän kuin tarkkana. Vain Jeesus Kristus erottaa kristinuskon tuhansista muista maailman uskonnoista. Vain Jeesuksen nimessä rukoileminen on Isälle mieluista.

Tätä keskustelua ei mitenkään paranna se, että eri kannalla olevia helposti syyllistetään siitä, että nämä mittailevat toisten uskoa, eivätkä anna tilaa etsinnälle. Näillä argumenteilla voidaan yleensä perustella juuri sitä, mitä halutaan. Usein ne vain lisäävät hämmennystä entisestään.



PS. Entä mitä totesikaan Iso-Britannian pääministeri David Cameron monikulttuurisuuden tilasta ja tulevaisuudesta Euroopassa? Ovatko ajat muuttumassa ja tuulen suunta kääntymässä?