Edellisessä mediakatsauksessa puhuttiin siitä, mitä suurella Ranskanmaalla on tapahtumassa, sieltä kun löytyy yhä enemmän tiukkenevaa suhtautumista kristittyihin (etenkin sellaisiin, jotka eivät hae suojaa perinteisten kirkkojen katedraalien suojista). On hyvä seurata aikaansa ja nähdä missä mennään. Ei Jeesuskaan turhaan nuhdellut oman aikansa uskonnollisia johtomiehiä siitä, että illan ilmojen perusteella he kunnon maajussien tavoin osasivat kyllä päätellä millainen ilma seuraavana päivänä koittaa. Ajan merkkien oikein tulkitsemisen kanssa oli sitten vähän toisin.
Katselin Aamu-tv:stä kahden tutkijaveljeksen, Jera ja Jyri Hännisen raporttia suomalaisista ääriliikkeistä. Elämme kuulemma kiihkoilijoiden aikaa ja kaikki vastuunsa tuntevat poliitikot ja tutkijat, median edustajista puhumattakaan kantavat huolta näistä fanaatikoista ja fundamentalisteista. Kukaan ei vaan kanna huolta siitä fanatismista ja siitä fundamentalismista, joka vyöryn tavoin yrittää hukuttaa alleen ne perinteiset arvot ja sen elämäntavan, jonka yleensä ovat tunteneet omakseen suurin osa suomalaisista (oli se näihin arvoihin sitoutuminen sitten ollutkin kuinka pinnallista tai syvällistä tahansa).
Nämä veljekset sensijaan eivät kanna niinkään huolta ääri-islamilaisuudesta, kuin "äärikristillisestä rakkauden sanomasta, jossa lyödään Raamatulla päähän". Tällä ilmeisesti tarkoitetaan yleensä raamatullisten argumenttien mukaan tuomista keskusteluun. Näin nähdään tapahtuvan erityisesti kysymyksessä samaa sukupuolta olevien parien oikeuksista juridisesti tai kirkollisesti. He heittävät pokkana ilmoille kysymyksen "millainen Suomi olisi, jos Päivi Räsänen olisi diktaattorina?" (En tiedä, tuskin tuo ajatus kd-laisesta diktatuurista on tullut edes Päivi Räsäsen & co mieleenkään.)
Mutta joo, nyt ollaan siis tilanteessa, jossa perinteisellä kristinuskon mallilla ja arvoilla ja raamatuntulkinnalla pelotellaan ihmisiä. Se edustaakin nyt rakkaudetonta uhkaa ihmisten hyvinvoinnille. Siitä tulisi enemmän kantaa huolta kuin talebanismista. ( Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala onkin siis ollut tässä kohtaa edelläkävijä mielipidemuokkauksessa karmealla tavalla - ellei peräti vainoja edeltävällä tavalla?) Usein lanseeramani termi "käsitteiden kavalluksesta" on ilmeinen tosiasia; se, mikä ennen edusti raamatullista kristinuskoa, onkin nykypäivänä "ääriajattelua". Vastaavasti se, mikä aiemmin edusti marginaali-ilmiötä onkin nyt valtavirtaa, johon kaikkien tulee mukisematta alistua.
Vähintäänkin yksi mutta tässä kaikessa kuitenkin on. Ne, joita nyt häikäilemättä leimataan "ääriliikkeeksi", on ollut ja edelleenkin on osa sitä lainkuuliaista, työssäkäyvää ja yrittäjähenkistä kansanosaa, ns. "hiljaista enemmistöä" kansalaisista, joka mukisematta on kantanut yhteiskunta- ja talkoovastuunsa pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentamiseksi (tai edes jollain tavalla pystyssäpitämiseksi). Tämä ei jotenkin käy yksiin näiden veljesten "kiihkoilija"-leimakirveen heiluttelun kanssa. Nämä kuuliaiset ja kunnolliset, tavalliset suomalaiset kun ikään, sukupuoleen, kirkkokuntaan tai etniseen taustaan katsomatta ovat kuitenkin niitä, jotka tätä nykymenoa eniten ja luonnostaan vierastavat.
Tai toisaalta; voihan se olla, että tällainen kehitys - "polarisaatio", niinkuin tv-haastatelussa sanottiin - ennakoikin tulevaisuudessa aiempaa suurempia muutoksia yleisessä mielipideilmastossa suuntaan jos toiseenkin.
Eli kun Ranskassa suhtautuminen kristittyihin on pinnallisesti okei, pinnan alla samalla muhiessa jotain ihan muuta, niin jotakuinkin samanlainen kehitys näyttää olevan nostamassa päätä myös täällä kotoisessa Suomessamme.
Tähän rinnalle on hyvä ottaa samansuntainen puheenvuoro kirkollisesta keskustelusta. Yleishumanistiskirkollisen Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä kuulee nimittäin äänenpainojen jyrkkenevän myös kirkon sisällä.
- Keskustelu liittyy Raamattuun ja Raamatun tulkintaan. Kirkon sisällä vaikuttaa ryhmiä, jotka katsovat, että heillä on oikea tulkinta Raamatusta ja että kansankirkolla oikeaa tulkintaa ei ole. Tähän liittyy sellaisia ilmiöitä kuin Luther-säätiön syntyminen ja ehdotettu piispaboikotti. Teinilä linjaa.
Kotimaa-lehden päätoimittaja katsoo, että luterilaisen kirkon rooli arvojohtajana on muuttumassa, vaikka esimerkiksi keväällä käydyt arkkipiispan vaalit kiinnostivat mediaa poikkeuksellisen paljon. Arvojohtajuutta ei ole Teinilän mukaan menetetty kokonaan, mutta evankelisluterilaisella kirkolla ei ole enää monopolia määritellä, mitä ihmiset ajattelevat ja mitkä ovat heidän arvonsa. Seuraavan suuren arvokeskustelun aiheen Teinilä näkee sukupuolineutraalia avioliiton asemasta, josta on tulossa yksi huhtikuussa käytävien eduskuntavaalien vaaliteemoista.
Mieleeni muistuu lainaus kultaiselta 60-luvulta jostain Bob Dylanin laulusta Ballad Of A Thin Man (tänks, Paulus!), jossa lauletaan jotenkin siihen tapaan, että "te tiedätte, että jotain on tapahtumassa, mr. Jones, mutta ette tiedä mitä, eikö niin, mr. Jones?" Tämä kuvitteellinen "Mr. Jones" edusti tässä Dylanin biisissä sitä USA:n valkoista keskiluokkaa, joka oli toisaalta hyvin hämmentynyt ja toisaalta eskapistisen turvallisuushakuinen 60-luvun suurten muutosten edessä USA:ssa. Jotain oli menossa, mutta ei tiedetty mitä... (tai mikä vielä pahempaa; ei haluttu tietää).
Tällaiselta näyttää maassamme tällä hetkellä toisaalta kirkon tilanne erityisesti ja toisaalta yleisen mielipideilmaston muuttuminen yleensä. Jotain on tapahtumassa, mutta kuka tietää mitä?
2 comments:
Elämme lopun aikoja. Osuit Timo taas oikeaan kuvauksessasi.
On hämmästyttävää miksi muuten niin moni vaikenee vaikka tekisi mieli sanoa koviakin sanoja ja vaatia päitä vadille. Odottavatko kaikki jotakin? Itse Jumalan puuttumista maailman menoon.
Onhan niin että me emme voita väkivallalla mitään, emme edes väittelyllä, emmekä kai kovalla saarnaamisellakaan.
Ainoa millä voimme voittaa on hyvyys ja rakkaus. Eli noihin demonisiin haastajiin ei varmaan lopulta tehoa muu kuin rakkaus. Sehän voittaa vihan eikö. Hyvä voittaa pahan. Eikö.
Mutta miten me sen teemme... Riittääkö siihen kelpo ihmisyys vai tarvitaanko siihen jotain muuta. Ehkä meidän ei pidä edes yrittää.
Jotenkin tuntuu että elämme aikaa jota ei ole missään käsikirjoitettu eikä ennakoitu, eikä kukaan voi antaa yhtä oikeaa näkemystä miten kaikki tulee menemään. On vain Rakkaus, Totuus ja Armo. Pelastus ja Kadotus. Hyvä ja Paha.
Siunattua syksyä kaikille, niin Hyville kuin Pahoille. Ovatko kaikki sittenkin pohjimmiltaan hyviä? Voisiko sen nähdä mahdollisuutena?
Hyvin sanottu, Jukka:
"Jotenkin tuntuu että elämme aikaa jota ei ole missään käsikirjoitettu eikä ennakoitu, eikä kukaan voi antaa yhtä oikeaa näkemystä miten kaikki tulee menemään. On vain Rakkaus, Totuus ja Armo. Pelastus ja Kadotus. Hyvä ja Paha."
Minustakin tuntuu välillä, että ei ole valmista polkua, jonka joku olisi raivannut koskien sitä, miten tässä ajassa päästään eteenpäin. Tilanne on niin erilainen kuin seurakunnan alkuaikoina. Kulkiessa joutuu tunnustelemaan muinoin kulkeneen polun paikkaa. Silti matka etenee koko ajan.
Aloin miettiä, että ehkä sittenkin on olemassa käsikirjoitus tästä meidän ajastamme. Jeesuksen sanat Matt.24:9-14 kertovat juuri tästä ajasta. Siinä puhutaan vainoista, joista Timo kirjoitti. Siinä on myös siitä kahtiajaosta vihaavien ja rakkaudessa vahvana pysyvien välillä, johon Jukkakin viittasi.
Kari K
Post a Comment