”OHO - TAISIN SYTYTTÄÄ KIRKON”

”Palestiinaa kiersi aikoinaan monta saarnaajaa, mutta kävi niin, että yhden hurjista puheista syntyivät sitten taivaita kurottavat katedraalit, fuugat ja passiot, paavit ja inkvisiittorit, teologiset tiedekunnat oppiriitoineen, puuteroidut tv-evankelistat, Äiti Teresa ja Isä Camillo, Albert Schweitzer viidakkosairaaloineen, Michelangelo, Dante ja Dostojevski.

Mutta myös asunnottomien joulujuhla, uskoontulleet julkkikset, finninaamaiset konfirmoitavat alboissaan, kärsivälliset diakonissat, kirkkoherranvirastot kieroine ihmissuhteineen, Jeesuksen ässiä sihauttelevat saarnamiehet, Suvivirsi, hengellinen pop, herätysteltan hurmio ja puolitosissaan lentistä pelaava verryttelypukuinen nuorisopastori.

Kristinusko on saanut armeijat polvistumaan, mutta myös kansalaiset maksamaan ratikkalippunsa. Palestiinalaisen levottomista puheista on kehittynyt maailman toimivin ideologia, länsimainen maailmankatsomus. Siinä yhdistyvät kristinusko sekä Kreikan ja Rooman perintö.

Koko paketti soveltui ja niveltyi erinomaisesti kasvun ja edistyksen tarpeisiin. Koska länsimainen kulttuuri kannusti itsenäisyyteen ja uuden tutkimiseen, se edellytti yksilön- ja sananvapautta. Siksi se synnytti myös omat kriitikkonsa.”

(Toimittaja Ilkka Malmberg, Helsingin Sanomat, Kuukausiliite, marraskuu 2006)

Kyllä, mutta nyt ollaan tultu siihen maailmanhistorian kulminaatiopisteeseen, jossa tämä kaikki em. on joutunut uudelleen arvioitavaksi. Nykyisen kaltaisen kulttuurisen tsunamin ravistellessa kaikkea ympärillämme joudumme arvioimaan kaikkea länsimaisen kristinuskon hengenperintöä uudelleen. Tämän tulee tapahtua sen synnyttäneen alkuperäisen ilmoituksen valossa. Raamatun pyhät kirjoitukset, Vanha ja Uusi testamentti ovat se mittari ja arviointiperuste, jolla tuota kaikkea em. mitataan ja arvioidaan. Ei ainoastaan kerran, vaan jo nyt. Kyse on alkuperäisen toiminta-ajatuksen esiin kaivamisesta ja sen todeksi elämisestä.

Tässä mielessä länsimainen maailmankatsomus ei ole ”maailman toimivin ideologia”, ei ainakaan enää. Tokko se on koskaan sitä ollutkaan - ainakaan Perustajansa tarkoittamassa mielessä. Ja nyt, kun olemme jo yli 300 vuotta eläneet näiden systeemin itsensä synnyttäneiden kriitikkojen käsiteltävänä, meidän on hyvä huutaa tämä ääneen: ”Tämä ei ole suinkaan ollut se, mitä Jeesus tarkoitti!” Kristinuskon ja antiikin mahtien, Kreikan ja Rooman allianssi on epäpyhä jo alkujuuriltaan ja perusmotiiveiltaan. Omana aikanamme näemme sen kääntyvän ensin omaksi peili- ja sitten irvikuvakseen ja ennen pitkää synnyttävän myös alkuperäisen uskon sijaan tulevan vastauskonnon.

Periaatteessa tämä on hyvin yksinkertainen juttu. Jeesuksen opetuslapsi Johannes puhuu tämän kehityskulun huipentumasta ja kutsuu sitä antikristillisyydeksi. Hän luonnehtii tämän prosessin alkuperää ja luonnetta: ”Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme” (1.Joh. 2:19).

Kaksi yhdensuuntaista viivaa, jotka alussa näyttivät olevan samassa linjassa, mutta joiden välillä jo alussa oli millin tuhannesosan heitto. Pitkän aikaa niiden suunta näytti olevan yksi ja sama. Sitten kävi ilmi, että viivat kulkevatkin loppupelissä aivan eri suuntiin; raamatullinen kristinusko (esim. kaikenlaisista valtapyyteistä vapaana) ja Rooman kirkon ja Hellaksen hengen epäpyhä liitto (institutionalisoituneena länsimaisena valtiokirkkojärjestelmänä). Sen hedelmänä syntyi länsimainen humanismi, erityisesti valistuksen aikana. Siinä tulee jo esille antikristillisyyden siemen; ihminen korotettuna kaiken ylikäyväksi ja määrittäväksi mittariksi. Ihmisen itsepalvonta tulee esille pedon luvussa – se on yhtä kuin ihminen korotettuna jumalaksi.

Mutta... Aivan kuten Hesarin toimittaja itsekin jutun lopussa oivaltaa: ”Miten se alun perin menikään: piti etsiä eksynyt lammas, jokaisesta tuli pitää huolta, myös tuntemattomista eikä vain oman klaanin jäsenistä. Ja armo ulottui kaikkiin; erehtynyt hyväksyttiin aina takaisin, menneet olivat menneitä.”

Tästä on kyse; paluusta juurille.