Friday, January 07, 2022

Viisas sielunhoitaja

Koronavaiheen myötä huomaan väsyneeni jatkuvan uutisvirran seuraamiseen. En mitenkään kanna syyllisyyttä siitä, enkä edes ihmettele sitä. Varmaan moni muukin kokee samoin. (Yhtä varmasti hallituksen & co. kannattaisi miettiä attraktiivisempaa tiedottamista, mutta se onkin jo ihan toinen juttu.) Pääpointti on kuitenkin tämä; seuraa infoähky, nettiväsymys ja uutisuupumus.

Kyse on tietenkin paljon laajemmasta ja pitempiaikaisesta ilmiöstä. Nykyisin on mahdollista saada tietoa mitä ihmeellisimmistä asioista maailmassa ja seurata lähes tulkoon reaaliaikaisesti maailmantapahtumia. Niinpä monet kristitytkin viettävät tuntitolkulla aikaa internetissä, heresyhunterit tutustuvat mitä erikoisimpiin harhaoppeihin ja salaliittoteoreetikot penkovat mitä oudompaa kvasi-informaatiota netistä (enkä nyt mitenkään yhdistä näitä kolmea ryhmää toisiinsa). Mutta yhtä kaikki: ahdistustahan se saa aikaan.

Danielin kirjan lopussa on enkelin mielenkiintoinen ohje vanhalle Danielille:


"Mutta sinä, Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti. Monet tutkivat sitä ja ymmärrys lisääntyy." Dan. 12:4


On mielenkiintoista huomata ensinnäkin se, että enkeli käskee ilmestystiedon haltijaa, Danielia sulkemaan informaatiolähteen "lopun aikaan asti". Kaiken käsillämme hetkessä olevan tiedon aikana kaikki informaatio ei olekaan noin vain saatavilla. Jumala itse on ilmoituksen lähde ja ilmestyksen antaja. 

Monet käännökset viittaavat myös siihen, että enkeli kuvaa Danielille tulevaisuutta "lopun aikana", jolloin ihmiset ryntäilevät tiedonjanossaan (suhteessa sekä Danielin kirjaan että yleensä siihen, missä kulloinkin mennään) edestakaisin sinne ja tänne. Tämän seurauksena sitten tieto kasvaa, mikä synnyttää ihmisissä ahdistusta ja epätoivoa sen suhteen, miten ihmiskunnan tulevaisuudessa käy. 

Näyttää vahvasti siltä, että olemme tällä hetkellä tällaisessa tilanteessa.

Monien erilaisten ärsykkeiden, vaikutusten ja monenlaisen informaation sinkoillessa sinne tänne ihmismielen taistelukentällä voin kuitenkin löytää rauhan ja lapsenomaisen luottamuksen Taivaalliseen Isään. Daavid kuvaa tätä raamatullista mielen tyyntymisen prosessia osuvasti:


"Herra, minun sydämeni ei ole ylpeä, eivätkä silmäni ole korskeat. En puutu asioihin, jotka ovat minulle liian suuria ja ihmeellisiä. Totisesti, minä olen tyynnyttänyt ja rauhoittanut sieluni. Niin kuin vieroitettu lapsi äidin helmassa, niin kuin vieroitettu lapsi, niin on minun sieluni." Ps. 131:1-2


Keskittämällä mielemme ja ajatuksemme Jumalaan ja lukemalla ja puhumalla hengellemme ja sielullemme Jumalan Sanaa me voimme löyttää tällaisen kevon ja pysyä siinä, meni maailma sitten mihin suuntaan hyvänsä. Jumalan Sana on viisas sielujemme hoitaja.

Ja joskus on myös hyvä omatoimisesti säädellä itseensä kohdistuvaa informaatiotulvaa.



1 comment:

JUKKA NIKKILÄ said...

AAMEN ! SE ON JUURI NÄIN! TACK SÅ MYCCKET