Mikä on merkittävin asia, minkä olen oppinut kuluneena vuonna? Se on nöyryys. Mikäli haluat nähdä muutosta tapahtuvan ihmisten elämässä, sinun on oltava mieleltäsi nöyrä ja sitouduttava anteeksiantamiseen ja -pyytämiseen. Parannuksen teko edelliseen liitettynä kurittaa usein meidän luontoamme ja haastaa meitä ulos mukavuusvyöhykkeeltä, mutta se ei varsinaisesti ole sen tarkoitus. Anteeksiannolla ja nöyryydellä valtaamme alaa sielunviholliselta, mikä tekee siitä vahvimman aseen hengellisessä sodankäynnissä ikinä. Se on sen tarkoitus.
Mikä on toiminut ja mikä ei ole toiminut kuluneena vuonna? Se, mikä on toiminut, on avoimuus, valmius vuorovaikutukseen ja rehellisyys. Myöhäismodernin ajan ihminen arvostaa autenttisuutta hyvin korkealle, ja niin tekee Herrammekin.
Yllättävää kyllä, tähän kuuluu myös oikeanlainen, rakentava konfrontaatio. Kyky tähän ei ole meille suomalaisille kaikkein olennaisin, eikä sitä ole vuosisatojen aikana mitenkään istutettu kulttuuriimme.
Itselleni kyky rehelliseen, rakentavaan ja jopa rakkaudelliseen konfrontointiin on edelleen iso haaste, jota haluan oppia ja jossa haluan kasvaa.
Mikä sitten ei ole toiminut? Tekisi mieli sanoa, että edellisen vastakohta, mutta en sano, vaan selitän hieman.
Omalla kohdallani olen tullut siihen johtopäätökseen, että eristäytyminen, kapinallisuus ja muiden äkkiväärä arviointi ovat osoittautuneet toimimattomiksi tavoiksi edistää hyvää ja oikeaa.
Eristäytyminen muista on halpa ja liian helppo ratkaisu ollakseen toimiva, vaikka huomaankin säännöllisesti tarvitsevani hiljaisuutta ja omaa tilaa ja rauhaa ympärilleni. Kyse ei ole niinkään siitä kuuluisasta "akkujen lataamisesta", kuin näyn tarkistamisesta, havaintovälineitteni kalibroinnista ja mieleni huollosta. Muista eristäytyminen esimerkiksi omien sisäisten kolhujen takia taas johtaa muiden, jopa itseni hylkäämiseen. Pahimmillaan se on sitä, että mietin muiden hylkäämistä ennen kuin he (oletetusti) ehtisivät tehdä saman minulle.
Kapinallisuus voi olla (joissain tilanteissa) hyvää, jopa profeetallista, mutta sen toinen puoli on aina syyllistyminen elitismiin; "olen parempi kuin nuo muut, olen jotain erityistä, olen noiden tavisten yläpuolella." Muiden nopeassa ja kevyessä arvioinnissa, jossa ei vaivauduta perehtymään asioihin, on useimmiten kyse "judging the book by the cover".
Olen myös oppinut antamaan tilaa itselleni niin, etten enää hajota itseäni liikaa eri suuntiin. Kun minun ei tarvitse todistaa mitään kenellekkään (ei edes itselleni), en ole kaikkien impulssien vietävissä, enkä kaikkien hyppyytettävissä.
Olen tullut entistä tietoisemmaksi siitä, että Kutsujani tahto on oman tahtoni yläpuolella, mikä merkitsee välttämättömyyttä jättää omat agendat vähemmälle huomiolle kasvattaessani muita löytämään oman kutsunsa. Minulla ei tule olla suurempaa iloa kuin se, että näen lasteni vaeltavan totuudessa. Jeesuksen herruuden tunnustaminen niin tahdon kuin mielihyvänkin alueella on välttämätöntä oman kasvumme kannalta. Valvominen ja säännöllinen puhdistautuminen näissä asioissa vie meitä syvempään ymmärrykseen Jumalan tahdosta ja Hänen äänensä kuulemiseen. Jeesuksen lampaat tuntevat Hänen äänensä.
Myönnän auliisti, että tämäkin on kasvun paikka omalla kohdallani.
Entä mitä odotan tulevalta vuodelta 2020?
No comments:
Post a Comment