Pelko on esimerkki sellaisesta väärästä asenteesta, josta
käsin hengellisten asioiden, kuten puheiden, ilmiöiden ja henkilöiden,
arviointia tehdään. Pelko voi ilmetä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin se voi
estää arvioimasta asioita oikein. Uskonnollisessa maailmassa ”pyhä lehmä” on
tuttu käsite; se edustaa jotain sellaista, johon ei uskalleta kajota, mutta joka rajoittaa kaikkea kasvua.
Sinä voit itse miettiä, mikä sinun elämässäsi, palvelutyössäsi ja yhteisössäsi
edustaa tällaista käsitettä. Joskus on hyvä rohkeasti potkia perseelle jotain
paikallista ”pyhää lehmää”.
Toiseksi pelko voi suunnata sinänsä tarpeellisen arvioinnin
väärin tai yksipuolisesti; on maailman yksinkertaisin asia olla kriittinen
naapuriyhteisön ongelmia tai ylilyöntejä kohtaan. Kuitenkin vaarallisin väärä
profeetta on sellainen, joka nousee omasta joukostasi, joka puhuu sinun
kaanaankieltäsi ja joka käyttää sinulle tuttuja ja hyväksyttyjä käsitteitä. Hän
tuntee sinun hengellisen kulttuurisi ja osaa käyttää sitä oikein hyväkseen.
Molemmissa tapauksissa arviointi tehdään peloista käsin.
Paavalin kehotus koetella kaikki on kaikenkattava, eikä sitä sovi käyttää
valikoivasti. Yleensä tällaiset hankkeet ovat tuhoon tuomittuja, koska niissä
ei koetella kaikkea ja koska osassa niissä on niin sanotusti ”pukki kaalimaan
vartijana”.
Arvioinnin oikea asenne edellyttää paranemista omista
haavoista, joista pelko voi olla yksi. Mikäli tätä paranemista ei ole
riittävästi tapahtunut, tällainen harhojen metsästykseen taipuvainen ihminen on
kuin pieni lapsi, joka uuden harhan löytäessään on kuin juuri uuden lelun
saanut lapsi. Pahimmassa tapauksessa hän on enemmän kiinnostunut erilaisista
harhoista kuin itse evankeliumista. Evankeliumi on kuitenkin se, joka koituu
meille pelastukseksi, ei erilaisten harhaoppien tunnistaminen.
Arvioinnin oikea motiivi tulee esille Jaakobin kirjeen 5.
luvussa, jossa puhutaan totuudesta eksyneen syntisen palauttamisesta takaisin
harhateiltään. Tämä on hyvin mielenkiintoinen kohta, koska se liittää yhteen
Jumalasta luopuneen syntisen elämäntavan ja totuudesta eksymisen eli oikeasta
opista luopumisen. Mieleen tulee kysymys, voiko joku eksyä ”vilpittömästi” vai
liittyykö siihen aina synti?
Vai voiko kyse olla ”vain” kypsymättömyydestä? Jaakob
varoittaa toisaalla siitä tosiseikasta, että jokainen meistä yleensä lankeaa
syntiin kielen alueella, jolloin voidaan ajatella olevan kyse tietynlaisesta
kypsymättömyydestä. Ihminen ei silloin hallitse kielenkäyttöään, mikä on sinänsä
perin inhimillistä, mutta samaan aikaan hyvin vaarallista sekä itselle että
muille. Pietari viittaa toisessa kirjeessään Paavalin kirjoituksiin, joita
”tietämättömät ja epävakaat” vääristelevät, mikä viittaisi selvästi
hengelliseen kypsymättömyyteen. (Hän tosin mainitsee saman vääristelyn
ulottuvan myös muihin Raamatun kirjoituksiin ja varoittaa tämän seurauksista.)
Näyttää siltä, että Raamattu kiinnittää enemmän huomiota
ihmisen oman sydämen puhtauteen ja hänen sisimpänsä tilaan ja asenteeseen, kuin
siihen, miten paljon informaatiota (esim. teologista oppineisuutta) hän on
kyennyt sisäistämään. Kaiken innokkaan koettelemisen ja arvioinnin keskellä
tämä on hyvä tiedostaa. On myös hyvä muistaa se, että tosiasiassa sinä et
kykene pitämään Jumalan Sanaa puhtaana, vaan Sana on se, joka pitää sinut
puhtaana. Vai turhaanko Daavid kysyy, ”kuinka voi nuorukainen pitää tiensä
puhtaana?” Kysymys on puhtaasti retorinen, sillä hän vastaa saman tien: ”Siten,
että hän noudattaa sinun Sanaasi”.
Raamatullisessa maailmankatsomuksessa oikea oppi ja
Jumalalle omistautunut elämä kuuluvat ehdottomasti yhteen. Kun luet Paavalin
kirjeitä, jotka on kirjoitettu Timoteukselle ja Tiitukselle, huomaat tämän
erinomaisen hyvin. Niissä kaksi asiaa, nimittäin jumalisuus (kr. eusebeia) ja
terve oppi, kulkevat käsi kädessä. Kun kysymme Raamatun kantaa oikeaan,
terveeseen oppiin, on hyvä huomata, miten Paavali neuvoo Tiitusta puhumaan
sitä, mikä kuuluu terveeseen oppiin. Tämän jälkeen hän antaa uskoville
yksinkertaisia ohjeita jumaliseen, pyhään elämään, joka on myös lähimmäisille
mieluista. Lopuksi hän päättää ohjeensa siihen toteamukseen, että näin
tehdessään ”he kaikessa kaunistavat Jumalan, meidän pelastajamme, opin”.
Kyse ei siis ole mistään rakettitieteestä tai edes
korkeammasta matematiikasta. Uskonelämän peruspalikat ovat loppujen lopuksi
hyvin simppeliä kamaa, josta jo Vanhan testamentin profeetta Miika todistaa
osuvasti: ”Hän on ilmoittanut sinulle, ihminen, mikä on hyvää. Mitä muuta Herra
sinulta vaatii, kuin että teet sitä, mikä on oikein, rakastat laupeutta ja
vaellat nöyrästi Jumalasi edessä?” Viimeistään tämä kertoo meille sen, ettemme
voi koskaan rakentaa todellista uskovien yhteyttä yksinomaan oikean opin
varaan. Itse asiassa nöyryys on parempi tie todelliseen yhteyteen.
Länsimaisessa kristillisyydessä todellinen ongelmamme ei
olekaan väärien oppien uskominen, vaan oikean oppimme todeksi eläminen.
Hengellisten asioiden arvioinnin ja koettelemisen oikeutus
nousee ensinnäkin Jeesuksen sanoista lopun aikojen koettelemuksia miettiville
opetuslapsille: ”katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä”. Jotta ei eksyttäisi, on
asiat, ilmiöt, opetukset, manifestaatiot yms. koeteltava. Paavali vahvistaa
tämän jo edellä mainitulla kehotuksella koetella eri asioita hengellisessä
kentässä tasapuolisesti ja raittiisti: ”Henkeä älkää sammuttako, profetoimista
älkää väheksykö, mutta koetelkaa kaikki ja pitäkää se, mikä on hyvää”. Mikäli
sinulle siis tullaan sanomaan, että tämä ja tämä asia on kaiken arvostelun
yläpuolella, voit hyvällä omallatunnolla olla uskomatta sellaista väitettä.
Joskus kuulee myös väitteen, että apostolin(en)
auktoriteetti edustaa jotain sellaista, johon ei sovi kriittisesti suhtautua. Kuitenkin
Ilmestyskirjan alussa Herra antaa erityismaininnan Efeson seurakunnalle siitä,
että se on ”koetellut niitä, jotka sanovat olevansa apostoleja, vaikka eivät
ole”. Alussa on siis ollut tilanne, jossa potentiaalisia apostoleja on
ilmaantunut paikalle, jolloin heitä on asiaan kuuluvasti koeteltu. Tämä prosessi
olisi voinut päättyä toisinkin päin, mutta tällä kertaa koettelu paljasti
kaverit huijareiksi.
Arvioinnissa vaadittavan isomman (maailman)kuvan
hahmottamiseksi on tärkeää omaksua oikea, raamatullinen todellisuuden käsitys,
joka käy ilmi hyvin Jeesuksen vertauksesta peltoon kylvetystä aidosta vehnästä
ja sitä (tiettyyn rajaan asti) erehdyttävästi muistuttavasta rikkaviljasta. Jeesus
muistuttaa tämän pellon kuvaavan maailmaa, ei seurakuntaa. Tämän seikan unohtaminen
(tai tietoinen piilottaminen) on eksyttänyt monia, alkaen tunnetusta
kirkkoisästä ja päätyen joihinkin meidän päiviemme yli-innokkaisiin karismaatikoihin.
Mikäli seuraat vahvasti tämän ajan ja maailman mukaisia
arviointiperusteita, mitä suurimmalla todennäköisyydellä eksyt. Jeesus sanoo,
että ”heidän hedelmistään te tunnette heidät”, mutta mitä sitten, kun hedelmät
tulevat esiin vasta pitemmän ajan kuluessa? Koettelemisessa ja arvioinnissa
tarvitaan siis malttia ja kärsivällisyyttä. Joskus on vain odotettava, että
jonkun toiminnan todelliset hedelmät tulevat näkyviin.
Jeesus sanoo Pyhän Hengen johdattavan Hänen omansa
”kaikkeen totuuteen”. Luota siis Pyhään Henkeen, joka sinulle on annettu, ja
siihen todistukseen, jonka Hän sinulle antaa. Muista tässä kohtaa oman sydämesi
puhtauden merkitys, sillä ”sieltä elämä lähtee”, kuten sananlasku sanoo. Mutta
älä koskaan antaudu minkäänlaisen kiristyksen uhriksi tässä kohtaa. Herra ei
koskaan tuomitse sinua, kun arvioit ja koettelet asioita rehellisesti ja
raittiisti.
No comments:
Post a Comment