Aineelliselta näyttävä maailmamme on itse asiassa läpikotaisin hengellinen. Ei ole olemassa mitään sellaista käsitettä, kuin hengellinen tyhjiö. Kun joku ihminen vapautuu jostain hengellisestä painostuksesta vihollisen taholta, voi syntyä ikään kuin "vakuumilta" näyttävä tilanne hetkellisesti. Kuitenkin joku täyttää aina sen ennemmin tai myöhemin - tai itse asiassa hyvinkin nopeasti. Ihmisen itsensä kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että sen tyhjiön täyttäjä on Pyhä Henki.
Edellisessä postauksessa käsittelemäni uskonelämän lainalaisuus nimeltä harjaantuminen tapahtuu tätä kautta. Harjaantumista voi nimittäin olla monenlaista. Harjaantuminen voi käytännössä suuntautua kahtaalle. Pietari puhuu seurakunnan häiriköistä, joilla on "ahneuteen harjaantunut sydän" (2.Piet. 2:14). Ihminen voi omien valintojensa seurauksena ja pitkällisen kehityksen tuloksena harjaantua monenlaisiin asioihin, niin hyviin kuin pahoihin, turhiin tai tarpeellisiin, turmiollisiin kuin hyödyllisiin tai ihmiskunniaa tuottaviin tai Jeesusta kirkastaviin. Joskus ihminen voi tarvita aivan erityistä apua vapautuakseen sielunvihollisen painostuksesta ja vaikutuksesta jollain tietyllä elämänalueella.
Se, minkä aloitat yksittäisinä tekoina, muuttuu aluksi tottumukseksi ja sitten harjaantumisen kautta ikään kuin toiseksi luonnokseksi ja lopulta elämäntavaksi, joka hallitsee sinua. Ihmisen elämässä toimii vääjäämätön kylvämisen ja niittämisen laki. Ihmisten välisten suhteiden ja vuorovaikutuksen kautta se voi laajentua ja kasvaa kokonaiseksi kulttuuriksi, erityisesti silloin kun ihminen on riittävän vaikutusvaltaisessa asemassa. Jaakob ei turhaan varoita meitä esimerkiksi kielten synneistä, koska ne levitessään voivat aiheuttaa uskomattoman pahoja seurauksia.
"Harjaantua" tulee kreikan verbistä gymnadzoo, mikä merkitsee kirjaimellisesti urheilun harjoittelemista alasti (gymnos tarkoittaa alastomuutta), mutta yleisesti käytettynä ihmisen mielen tai ruumiin treenaamista ja harjoittamista jotain tiettyä tarkoitusta varten. Kyseessä voi olla vaikkapa antiikin filosofien arvostama väittelytaito tai itsehillintä tai sitten fyysiset taidot urheilussa tai sodankäynnissä. Monet Uuden terstamentin kirjoittajat käyttävät samaa verbiä ihmisen oman hengellisen elämän hoitamisesta ja kurinalaisesta uskovan vaelluksesta.
Heprealaiskirje puhuu harjaantumisesta nimenomaan siinä merkityksessä, että sen kautta uskova kykenee arvioimaan ja erottelemaan asioita ja ilmiöitä elämässä yleensä - mikä on minulle hyödyksi, mikä taas ei tai mikä on erityisen haitallista - ja hengellisessä mielessä erityisesti. Tämä ominaisuus kuuluu Hepr. 5:14:n mukaan nimenomaan aikuisen kristityn tuntomerkkeihin. Saman kirjeen lopulla (12:11) kirjoittaja puhuu myös sellaisesta harjaantumisesta, joka liittyy Jumalan kasvatukseen ja kuritukseen, joka ei aina tunnu meistä miellyttävältä, mutta joka tuottaa hyvän hedelmän, vanhurskauden ja rauhan, niille, jotka tällaisen kokemuksen kautta on harjoitettu.
Vastuu omasta harjaantumisestamme on meillä itsellämme, ei pastorilla, vanhemmillamme tai kenelläkään muullakaan.
No comments:
Post a Comment