Vaikuttamisesta

Viime lauantaina avoimessa raamattupiirissämme käsittelimme Markuksen evankeliumin 2. ja 3. lukuja, joissa kuvataan kahta erilaista kehityskulkua. Toisaalta tuon ajan uskonnollisen eliitin vastustus Jeesusta ja Hänen edustamaansa uskon muotoa kohtaan kasvoi, tiukkeni ja kärjistyi. Paavalia lainaten, niin kuin lihan mukaan syntynyt vainosi Hengen mukaan syntynyttä, niin on nytkin (Gal. 4:29). Toisaalta näemme Jeesuksen julkisen toiminnan kasvavan ja laajenevan aina vain suurempiin mittoihin. Lopulta Jeesusta seurasivat monituhatpäiset ihmismassat, eikä ainoastaan Galileasta, vaan kaikkialta nykyisen Israelin, Jordanian ja Libanonin alueelta (3:8).

Jeesus ei kieltänyt apuaan tältä ihmispaljoudelta, vaan paransi heidän sairautensa ja vapautti heidät pahoista hengistä. Hän ei kuitenkaan nähnyt toimintansa ydintä ja perimmäistä ideaa näissä megakokouksissa, eikä rakentanut sen enempää missiotaan tai identiteettiään niiden varaan. Jeesus piti paljon tärkeämpänä valmentaa muita tekemään sitä samaa, mitä Hän itse teki ja edusti - julistamaan ja ilmentämään Jumalan valtakunnan todellisuutta ihmisten keskelle. Jumalan valtakunnan periaatteiden mukaan se ei ole paras työntekijä, joka kerää eniten kuulijoita, vaan se, joka kouluttaa uusia hengellisiä johtajia.

Mutta miten Hän sen teki, on mielenkiintoista. Jeesukselta nimittäin näyttää kokonaan puuttuvan ihmismielelle ominainen uraputkiajattelu. (Tai oikeastaan Hän oli kyllä täysin tietoinen ja sitoutunut omaan uraputkeensa, josta Hänellä ei ollut mitään epäselvyyttä.)

Jos katsomme Jeesuksen vaikuttamista eri ihmisryhmiin, voimme havaita siinä sisäkkäisiä kehiä ja hengellisyyden ja intensiteetin tihenemistä mitä sisemmälle kehälle mennään. Neil Cole kuvaa tätä ilmiötä kirjassaan Organic Leadership (s. 160-162). Suurille ihmismassoille Jeesus edusti paimenuutta ja opettajaa, joka toi esille uudenlaisen ilmestyksen Jumalan valtakunnasta. Sitten Hänellä oli eri kokoisia "opetuslapsirenkaita", 120 ja 70-72, joille Hän oli Jumalan valtakunnan työhön varustaja ja siihen lähtemisen mahdollistaja. Sitten oli tuo kahdentoista opetuslapsen, "apostolin" eli lähetetyn ydinjoukko, joiden kanssa Hän vietti suurimman osan ajastaan tuon kolmen vuoden julkisen toiminnan ajanjakson aikana. Heihin Jeesuksen vaikutus oli kaikkein suurinta ja jätti lähtemättömän jälkensä.

Mutta oli vielä olemassa kolmen kaikkein lähimmän opetuslapsen "sisäpiiri", joiden kanssa Jeesus jakoi kaikkein syvimmät asiansa ja jotka Hän otti mukaansa tärkeimpiin tapahtumiinsa, kuten kirkastusvuorelle ja Getsemaneen. Heille Jeesus oli kaikkein eniten sitä, mitä me kutsumme mentoroinniksi.

Se, mikä näissä sisäkkäisissä "vaikuttamisen kehissä" on mielenkiintoista ja opettavaista on se, että mitä isommista massoista oli kyse, sitä vähemmän todella syvällistä vaikutusta Jeesuksen toiminnalla oli. Vastaavasti mitä pienemmästä opetuslapsijoukosta oli kyse, sitä enemmän sillä, mitä Jeesus sanoi ja teki, oli todella syvällistä ja merkityksellistä vaikutusta. Jos haluat saada aikaan jotain todella merkittävää Jumalan valtakunnassa, keskity vaikuttamaan pitkäjänteisesti muutamaan valittuun henkilöön, jotka ovat opetettavissa. Tähän prosessiin tulee alusta alkaen olla sisäänrakennettuna malli saman opettamisesta muille, jotka siirtävät sitten oppimansa taas eteenpäin toisille.

Jeesus ei mitannut toimintansa menestystä suurissa massoissa. Hän itse asiassa toistuvasti otti tietoisesti etäisyyttä Häntä seuraaviin kansanjoukkoihin (Luuk. 5:15-16). Hän oli valmis jopa luopumaan massojen suosiosta, jos se ei ollut oikealla perustalla (Joh. 6:41-71). Eikä Hän koskaan antanut hälisevän ihmispaljouden häiritä Häneen hiljentymistään Isänsä edessä.

Ole siis valmis priorisoimaan asioita oikein Jumalan valtakunnan työssä. Se, mikä on todella kallisarvoista Jumalan valtakunnan mittapuun mukaan, ei ole aina sitä inhimillisen mittapuun tai oman herätysliiketraditiomme mukaan. Luulen, että meidän aikanamme kysytään rohkeutta toimia juuri näin. Uskallatko Sinä?