Sunday, September 13, 2015

Ajatuksia Sananlaskujen kirjan pohjalta

Tämä on eräs tutkielma, joka syntyi keväällä 2010 erään seurakuntaa ravistelleen taistelun tuoksinassa. Törmäsin siihen tänään sattumoisin ja ajattelin postata sen kaikille (vaikka se saattaa olla julkaistu jo tuolloinkin), koska se edelleen on kipeän ajankohtainen. Lähdeteoksena on käytetty Raimo Mäkelän kirjaa Naamiona terve mieli (Perussanoma, 2014), mitä suosittelen.

Aika ajoin on hyvä ottaa peilausvälineeksi ihmiselämään Sananlaskujen kirja. Erityisesti minua kiinnostaa tuo viime mainittu kirja isänä, vanhempana, kouluttajana ja opettajana. Siinä on nimittäin paljon sellaista hyvää, mutta poisheitettyä tai unohdettua aineistoa näitä näkökulmia ajatellen, että se pitäisi uudelleen kaivaa esille. Muistan joskus ehdottaneeni jollekin opiskelijalle jonkun seminaari- tai lopputyön tekemistä ko. aiheesta (esim. "Pedagogiset periaatteet Sananlaskujen kirjassa" tms.).

Se, mikä ensimmäisenä nousee mieleen on se, miten paljon Sananlaskujen kirja korostaa kurin merkitystä - tuon unohdetun, väärin ymmärretyn ja halpana pidetyn pyhän periaatteen ja käytännön. Vai milloin viimeksi olet kuullut jonkun pitävän raamattuopetuksen aiheesta? En ole mikään etymologian asiantuntija tässä suhteessa, mutta olen kuullut, että sana "kuri" on alunperin tarkoittanut aidattua kulkuväylää, jota pitkin karja keväisin ohjattiin navetasta laitumelle. Siinä oltiin kurinalaisia sanan varsinaisessa merkityksessä.

Niinpä koko Sananlaskujen kirja aloitetaan mm. kurin ja sen oikean merkityksen korostamisella. Koko kirja on laadittu "viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi, taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi, mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille." (Snl. 1:2-4) Tämä kuri ja sen alaisuus liitetään läheisesti ymmärryksen ja viisauden oppimiseen. "Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta, ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa. Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin." (1:5-7)

Mitä tämän jälkeen kirjassa tapahtuu, poikkeaakin aika radikaalisti meidän aikamme "ulkoistetusta" kasvatuksen ja opetuksen metodista. Koko oppiminen ja kasvatus siirretäänkin perheeseen ja kotiympäristöön ja uskotaan vanhempien tehtäväksi. "Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta..." (1:8) ja siitä alkaa opintomatka raamatulliseen oppimiseen. Suosittelen tätä matkantekoa, mutta varoitan: se ei tule päästämään lukijaansa helpolla, vaan haastaa monet käsitteistämme, arvoistamme ja käytännöistämme. Jos nimittäin tarjoamme kasvatettavillemme vain ystävyyttä ja hyväksyntää, kasvatamme heidät kieroon. Kasvattaja on aina auktoriteetti, niin vieraalta kuin tuo ajatus meidän aikanamme tuntuisikin.

Sananlaskujen kirjasta nousee esille myös mielenkiintoinen ja varsinkin täällä länsimaissa ajankohtainen asia, joka liittyy läheisesti seurakuntaelämään ja hengelliseen työhön. Sananlaskuissa nimittäin esiintyy 16 kertaa heprean sana leez/laazoon, joka sisältää monia ulottuvuuksia. RK 38 on yleensä kääntänyt tämän sanan - monien muiden perinteisten käännösten tapaan - vain sanalla pilkkaaja. Tämä kun onkin sen perusmerkitys: kaikille auktoriteeteille naurava "vapaa-ajattelija", jolle mikään ei ole pyhää. RK 92 taas käyttää useita eri vastineita, mm. kerskuja, omahyväinen, itserakas. (Ks. 1:22b, 9:7a, 8a, 13:1 ja 15:12.) Samalla tavoin menettelee myös VT:n kreikannos Septuaginta.

Vaikka kuvausten kirjo on näin monipuolinen, niin kuitenkin on kyse ominaisuuksista, jotka kuuluvat samaan persoonallisuuteen. Em. kohdista käy ilmi, millaisesta ihmisestä on kyse. Leez on Sananlaskuissa yksi "viisaan" vastakohta, mutta ei älyllisesti, vaan asenteellisesti. Leez on myös "nöyrän" vastakohta (ks. 1:22, 3:34). Sananlaskujen ulkopuolella tämä sana esiintyy vain kolmesti ja on yhä suomennettu kahdesti "pilkkaajaksi" (Ps. 1:1, Jes. 29:20). Septuagintassa on muutaman kerran käytetty vastineena sanaa loimos (ks. 19:25, 21:24, 22:10, 24:9, 29:8), joka tarkoittaa "ruttoa, kulkutautia", mutta jota käytetään myös turmiota tuottavasta ihmisestä. Eteen nousee kuva ihmisestä, joka aikaan saa hengellistä hajaannusta ja moraalista rappiota, minne ikinä meneekin.

Hengellisessä yhteisössäkin voi olla esimerkkejä ihmisestä, jolla on mahtava käsitys itsestään ja joka asettuu muiden yläpuolelle. Tämä asenne tulee näkyviin väistämättä ennemmin tai myöhemmin, mutta viimeistään silloin kun joku uskaltaa epäillä hänen hyvyyttään. Hänen mielikuviensa maailmaa hallitsee oman itsen ja omien saavutusten ihaileminen. Hän esittäytyy myös muille kyvyiltään ja aikaansaannoksiltaan suurenmoiseksi, esikuvalliseksi hahmoksi. Tämän hän tekee hyvin ovelasti, salaten itsekehun. Siten muutkin ihailevat häntä ja hänen saavutuksiaan. Hän vaatii, että häntä aina uskotaan kun hän puhuu itsestään tai esittää mielipiteitään.

Tällaisella henkilöllä on mielestään erityinen näky ja sanoma sekä erityiset lahjat toimia hengellisenä johtajana. Siksi hän edellyttää, että häntä rakastetaan, arvostetaan, kunnioitetaan ja kuunnellaan erityisellä tavalla. Hän asettuu sananjulistajana muiden yläpuolelle ja hänen julistuksessaan on usein jokin hengellinen syytös tai vaatimus kuulijalle. Hänen esiintymisensä on autoritaarista, eikä hän salli kysymysten esittämistä eikä keskustelemista. Hänellä on hallussaan koko ja täysi totuus ja sitä hän oman käsityksensä mukaan julistaa. Jotkut kuulijat, usein heikot ja epävarmat, kokevat hänet auktoriteetiksi, johon he ihastuvat, koska he tarvitsevat jonkun, joka sanoo heille, kuinka asiat oikeasti ovat. Sen sijaan jotkut toiset, häntä todellisesti vahvemmat, ärsyyntyvät hänen autoritaarisuudestaan ja torjuvat hänet henkilönä. Samoin he usein torjuvat myös hänen sanomansa, mikä voi periaatteessa olla oikea ja hyvä.

Tällainen henkilö ei taivu kenenkään lähellään elävän ihmisen auktoriteettiin. Hänellä saattaa olla auktoriteetti, mutta hän pitää huolen siitä, että tällainen henkilö ei pääse sitomaan häntä, vaan hän päinvastoin hyödyntää tätä halunsa, tarpeen ja tilanteen mukaan. Hän jakaa usein ihmiset kahtia ja kerää itselleen nopeasti eräänlaisen "hovin" ympärilleen, joka kuvittelee kiittävänsä häntä vapaasti ja oma-aloitteisesti. Hänellä on myös usein eräänlaiset hyvin herkät tuntosarvet, joiden avulla hän salamannopeasti ja intuitiivisesti pystyy arvioimaan keneen hänellä on henkistä valtaa ja keneen ei.

Hän ei hyväksy mitään kritiikkiä itseään kohtaan. Sananlaskut sanoo asian suoraan: ”omahyväinen (leez) ei nuhteista piittaa” (13:1b RK 92) ja ”omahyväinen (leez) ei mene viisaiden luo” (15:12). Hän esiintyy mielellään sekä puhujana että erilaisissa raporteissa tuoden esille itsensä ja tekonsa. Tosiasiassa hän ei kestä lähellään muita voimakkaita ihmisiä. Poltettuaan hihansa hän saattaa saman tien sivuuttaa koko jutun toisarvoisena aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Sananlaskuissa tällainen henkilö onkin viisaan vastakohta: ”Omahyväistä (leez) älä nuhtele, hän vihastuu sinuun, nuhtele viisasta, niin hän rakastaa sinua.” (9:8) Edelleen: ”Kiihottajat (laazoon) villitsevät kaupungin, mutta viisaat tyynnyttävät vihan.” (29:8, ks. myös 13:1, 14:6, 15:12, 19:25).

Hän ei kestä todellisesti voimakkaita ihmisiä, joiden hän usein kokee tiedostamattomasti olevan sellaisia kuin hän itsekin haluaisi olla. Hän on myös melkein aina sodassa jonkun tai joidenkin kanssa. Erityisesti hän on sodassa niitä vastaan, jotka eivät tottele häntä. Sananlaskuissa tällaista ihmistä kutsutaan myös riitapukariksi ja (kaupungin villitseväksi) kiihottajaksi (leez, 22:10 ja 29:8) Ks. myös 24:9: ”herjaajaa (leez) jokainen kammoksuu”. Sananlaskut sanoo luonnehäiriöistä ylimieliseksi, röyhkeäksi ja rehentelejäksi (leez, 14:6a, 19:29a, 21:11 ja 24). ”Rehentelijä saa herjaajan (leez) nimen, hänen röyhkeydellään ei ole mittaa eikä määrää” (21:24). 

Sananlaskujen kirjan lopulla on kuvaus siitä, mikä on lopputulos kun tällainen henkilö on kylliksi saanut vaikuttaa jossain tietyssä yhteisössä. "Voi sukua, joka isäänsä kiroaa eikä siunaa äitiänsä; sukua, joka on omissa silmissään puhdas, vaikka ei ole pesty liastansa! Voi sukua - kuinka ylpeät ovatkaan sen silmät ja kuinka korskea silmänluonti- sukua, jonka hampaat ovat miekkoja ja leukaluut veitsiä syödäksensä kurjat maasta pois ja köyhät ihmisten joukosta!" (30:11-14)

Tässä on kuvattu käytännössä se prosessi, joka alkaa siitä, että ensin ylpeys pääsee tuhoamaan asenteen suhteessa omiin vanhempiinsa (v. 11), sitten häneen itseensä (v. 12)  ja sitä kautta ympäröivään maailmaan yleensä (v. 13)  ja lopulta kaikkein vähäosaisimpiin (v. 14).

Lähelle tätä kaikkea tulee kuvaus Israelin kansan tilanteesta sen suurvaltakauden lopulta 2.Aik. 10.luvussa. Siinä Salomon jälkeen kuninkaaksi tullut nuori Rehabeam kysyy neuvoa kansan hallitsemiseen ensin kansan vanhimmilta, jotka olivat olleet mukana Salomon hallinnossa. Vanhimpien neuvo oli maltillinen ja kuningasta armollisuuteen hallinnossa kehottava. Tämä ei kuitenkaan tyydyttänyt nuorta kuningasta, joka sitten kääntyykin kysymään neuvoa nuoren, nousevan sukupolven edustajilta ja saa tyystin toisenlaisen vastauksen, joka on ylpeä, uhmakas ja lyhytnäköinen. Tätä vastausta Rehabeam vastaleivottuna kuninkaana päättää noudattaa ja seuraukset ovat tuhoisat: syntyy hajaannus Israelin kansan kahden osan välillä, joka sitten ennakoikin kansan tuhon ja pakkosiirtolaisuuden tielle lähtemistä.


2 comments:

Anonymous said...

Tämän tunnistaminen on tärkeää, jotta eksyttävät opettajat ja johtajat tulisi paljastettua. Luonnehäiriöisten leez-henkilöiden määrä vain lisääntyy ja se on yksi lopunajan merkki kuten Paavali sanoo 2.Tim.3:1-5.

Kari Kngshrj

Jukka R said...

Kiitos erittäin hyvästä ja ajattelemisen aihetta antavasta opetuskirjoituksesta. Totuus on Sanassa. Näinä aikoina on hyvä ammentaa vettä raikkaasta kaivosta.