ETUPIIRIJAKO

Hiljattain kerrottiin USA:n ja Venäjän sotilasjohtajien tapaamisesta kaikessa hiljaisuudessa Suomessa Königstedtin kartanossa. Tapaaminen järjestettiin kuulemma Venäjän sotilasjohdon aloitteesta ja se liittyi Georgian sodan jälkipuintiin. Kaikki tapahtui Suomen valtiojohdon kustannuksella, suostumuksella ja hymistelyllä. Puolustusvoimain komentaja toimi virallisena isäntänä. Sillä lailla.

Sen verran historia lienee opettanut meille suomalaisillekin, että aina kun kuulemme tämän kaltaisista salaisista neuvotteluista on meidän syytä höristää korviamme ja olla entistä enemmän hereillä. Näin etenkin silloin kun kahden ison keskustelut koskettelevat kolmannen pienemmän asioita, turvallisuutta ja tulevaisuutta. Suomi, Baltian maat ja useat Kaukasuksen valtiot (esim. Georgia) ovat geopoliittiselta sijainniltaan sellaisia, että ne on helposti ikäänkuin historian ja reaalipolitiikan tuomitsemia olemaan aina uudelleen ja uudelleen isojen etupiirijaon kosmisen shakkipelin pienimpiä nappuloita.

Kysymys etupiirijaosta tuli esille myös jokin aika sitten Aamutv:n keskustelussa, joka käsitteli hautausta ja hautausmaita niin kirkkoon kuuluvien kuin kuulumattomienkin osalta. Keskustelijat olivat joku Helsingin seurakuntayhtymän ylipuutarhuri tmv. sekä joku hemmo Vapaa-ajattelijoista. Kiinnitin jossain vaiheessa huomiota siihen, miten vapaa-ajattelija otti vapauden määritellä oman järjestönsä, Vapaa-ajattelijain Liitto ry:n yksin tein kaikkien väestörekisteriin kuuluvien ja uskontokuntiin kuulumattomien - ts. ns. "uskonnottomien" - omaksi etujärjestöksi.

Tässä vaiheessa meikäläinenkin havahtui puoliunesta kotisohvalta: mitä?! Esiintyvätkö nämä vapaa-ajattelijat sitten tästä eteenpäin julkisuudessa minunkin etujärjestönäni ilman, että kukaan ei moista härskiä, yksipuolista monopolisointia uskalla kyseenalaistaa? Minähän olen kirjoilla väestörekisterissä, enkä kuulu mihinkään uskontokuntaan, enkä oikein koe tunnustavani mitään uskontoakaan - uskoa Jeesukseen omana Vapahtajanani kylläkin! Olenko siis muka vapaata riistaa vapaa-ajattelijoille tai kelle hörhölle hyvänsä?

No, ei tasan! Kiellän tällä päivämäärällä julkisesti Vapaa-ajattelijain Liitto ry:tä esiintymästä minkäänlaisena etu-, taka- tai sivujärjestönä suhteessa minun juridiseen henkilööni Suomen kansalaisena. Sovitaanko tästä eteenpäin, että minä puhun omasta puolestani, enkä anna itsetehtyjen maailmankatsomuspuuhastelijoiden esiintyä juridisina edustajinani julkisuudessa.

Joskus vuosi sitten sain seuraavanlaisen sähköpostin:

"Lähetimme seuraavat tiedot sähköpostiosoitteeseen: tampereen.maistraatti@lslh.intermin.fi

Eroan kirkosta.

Sukunimi: Koivisto
Etunimet: Timo Johannes
Hetu: xxxxxx-xxxx
Kotikunta: Tampere
Uskontokunta: Evankelis-luterilainen"

Kyse oli tietysti vapaa-ajattelijoiden www.eroakirkosta.fi-sivustojen käytöstä. Asiaan vain liittyi se ongelma, että nämä tiedot oli lähetetty puolihuolimattomasti minulle, jolla poloisella ei ollut osaa, eikä arpaa koko juttuun. Alkuperäisessä viestissä oli tietysti tämän minulle täysin tuntemattoman osittaisen kaimani henkilötunnus loppuosineen täydellisenä. Tiedustelin asiaa kohteliaasti Vapaa-ajattelijain Liitto ry:stä ja sain ylimalkaisen viestin, jossa kehotettiin tuhoamaan saamani viesti. Sillä lailla. Hyvin ovat hetut turvassa näiden puuhastelijoiden käsissä...

Kolmas juttu, missä viime aikoina tämä ajatus etupiirijaosta on tullut esille, on kysymys siitä kenen on hyvä, lupa tai oikeus harjoittaa apologiaa eli puolustaa uskoa. Kotimaa-lehden pääkirjoituksessa 9.10.2008 Olli Seppälä nimittäin pakinoi aiheesta todeten, että "kirkko ei ole säilynyt kahta vuosituhatta vain olemalla täynnä hengen paloa ja vellovia ihmisjoukkoja, vaan on tarvittu teologiaa, liturgiaa, organisaatioita ja toimintatapoja". Ne ovat kuulemma sitten piirtäneet rajan sille, mikä kuuluu kristinuskoon ja mikä taas ei.

Jännä juttu, meikäläisestä kun taas tuntuu, että on se ihme, että kirkon piirissä on säilynyt elämää näinkin paljon noista em. huolimatta... (Heh heh...)

No, Seppälä pitää jostain kumman syystä apologiaa jopa nousevana trendinä, mutta kantaa huolta siitä, että kirkon "vanhauskoiset" ovat vähän niinkuin omineet mokoman apologian. Hänen mielestään on sääli, jos apologia jää vain konservatiivien harrastukseksi; apologia kun on "laajemman messun arvoinen". Hänen mielestään tarvitaan "uutta apologetiikkaa".

Kirkon ja muidenkin Suomen Siionin raamattu-uskollisten piirien on syytä olla tyytyväisiä itseensä, kun kirkollinen valtamedia, "uskonnollisen kentän hesari", Kotimaa-lehti on oikein pääkirjoitustasolla noteerannut heidän tekemisensä apologian rintamalla näin korkealle. Tämä tunnustus on täysin verrattavissa siihen "kirkolliseen tiedonjulkistamispalkintoon", jonka emer. VT:n prof. Raija Sollamo eropuheessaan Hesan teologisessa tiedekunnassa antoi Suomen Teologiselle Instintuutille kantaessaan huolta sen haitallisesta vaikutuksesta teologiaa opiskelevaan nuorisoon. Sulka hattuun, pojat!

"Uutta apologetiikkaa" tarvitaan tietenkin kipeästi nyt, kun ollaan luomassa uutta teologiaa, uutta kirkkoa ja uutta kristinuskontoa. "Käsitteiden kavallus" on menossa ja perinteisille kristillisille termeille ollaan hyvää vauhtia sorvaamassa uutta, uljasta sisältöä. Tätä kaikkea kyllä tarvitsee puolustaa sekä omia vanhakantaisia toisinajattelijoita että muita uskontoja, esim. islamia vastaan. Näin "uusi apologetiikka" lanseerataan kansankirkon viralliseksi suojelumuodoksi. Saa nähdä milloin apologiasta tulee rekisteröity tuotemerkki, johon kirkon johdolla on yksin käyttöoikeus ja jonka sisältöä ja painopistealueita muutetaan määrävuosina piispainkokouksen esityksestä median ja kirkolliskokouksen päätöksellä?

Minullakin on ehdotus "uuden apologetiikan" sisällöksi. Joskus tuntuu, että monet vilpittömät ja hyvää tarkoittavat, "vanhauskoiset" nykyapologeetat niin kirkon sisä- kuin ulkopuolellakin siivilöivät hyttysen, mutta nielevät vaivatta kokonaisen kamelin, kun he kiitettävällä hartaudella kritisoivat evoluutioteoriaa, liberaaliteologiaa, humanistista rationalismia ja kirkollista ateismia, mutta sulkevat silmänsä monilta niin kansankirkon kuin vapaidenkin suuntien piirissä olevilta selvästi epäraamatullisilta tavoilta ja käytännöiltä sekä muilta oman aikamme "vanhinten perinnäissäännöiltä", jotka varmemmaksi vakuudeksi on kanonisoitu kristinuskoon. Monet ärhäkät apologeetat reagoivat kiitettävän nopeasti Kauhajoen ja Jokelan kaltaisiin tragedioihin ja päivystävät tunnollisesti barrikadeilla kun on kysymys homoliitoista ja sateenkaariperheiden adoptio-oikeudesta. Hyvä niin, mutta entä kun he samaan aikaan eivät kiinnitä mitään huomiota itse uskoa tunnustavan seurakunnan sisällä vaikuttaviin epäraamatullisiin ja jopa tuhoisiin rakenteisiin ja toimintamalleihin, kuten esim. väärä johtajuus ja kova paimenuus sekä ohjelmavetoiset yhteisöt, jotka tuottavat uskovien keskuudessa hajoamista, turhautumista, väsymistä, epäraitista kristillisyyttä ja jopa suoranaista uskosta luopumista?

Väheksymättä yhtään ensin mainittua apologian perinteisempää työkenttää, täytyy totuuden nimessä kysyä, eikö viime mainituissakin olisi yllin kyllin työkentää "uudelle apologialle". Aloitetaan vaikka lukemalla George Barnan & Frank Violan "Pagan Christianity?" ja etsitään sille suomalainen kustantaja ja lähdetään sitten liikkeelle...