UUSI LIITTO JA SUHTEEMME ISRAELIIN

"Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo Herra. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistansa eikä veli veljeänsä sanoen: 'Tuntekaa Herra.' Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä." (Jer. 31:31-34)

Kun me puhumme kristillisestä seurakunnasta uuden liiton kansana, niin joskus me annamme sille aivan väärän ja harhaanjohtavan sisällön. Uusi liitto nimittäin tehtiin alunperin Israelin kansan kanssa, kuten edellä olevasta Jeremian profetiasta hyvin käy ilmi.

Tältä pohjalta Paavali, juutalainen rabbi, sitten kirjoittaa; "heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset;heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, amen!" (Room. 9:4-5) Huomaa nyt monikko tässä "liitot" sanassa; kaikki liitot on tehty Israelin kansan kanssa. Näin on ollut alunperin tilanne Kristuksessa ja Hänen kauttaan tehdyn uuden liitonkin kohdalla. Jeesuskin sanoo pelastuksen olevan juutalaisista. Paavalikin puhuu evankeliumia ensin juutalaisille, sitten pakanoille, jotta hekin pelastuisivat.

Mutta kun juutalaiset ensimmäisellä vuosisadalla torjuivat evankeliumin Jeesuksesta, kääntyivät alkukristityt apostoli Paavalin johdolla pakanoiden puoleen. Näemme tämän kehityskulun seurauksineen sekä Apostolien teouissa että maailmanhistorian lehdillä (Jerusalemin tuho v. 70 jKr. ja sitä seurannut diaspora). Näin on käynyt ja näin on ollut ja nyt Jumala on koonnut ja edelleen kokoamassa omaa kansaansa juutalaisia takaisin kotimahansa Israeliin. Lupaukset ovat edelleen heidän ja ne edelleen ovat voimassa. Uuden liitonkin kannalta, meidät pakanakristityt on istutettu tähän Israel-öljypuuhun, eikä päinvastoin. (Jos asiat jäävät epäselviksi, lue lisää Paavalin kirjeestä roomalaisille, luvut 9-11.)

Kun kristillinen seurakunta siis puhuu itsestään uuden liiton kansana, siinä on koko ajan se vaara ja niin valitettavan usein toteutunutkin erehdys, että seurakunta riistää Jumalan lupaukset kansalleen Israelille itselleen ja kieltää ne luonnolliselta Israelilta. Tällöin seurakunta on ymmärtänyt, ei vain Israelin roolia väärin, vaan myös oman roolinsa Jumalan pelastushistoriassa väärin. Kristillisen seurakunnan tehtävä tässä maailman ajassa on olla lähetetty julistamaan evankeliumia Kristuksesta kaikkialla maailmassa. Meidän asemamme seurakuntana on olla Kristuksen ruumis. Tämän vertaansa vailla olevan intiimin suhteen tulisi riittää meille, niin ettemme yritäkään ryövätä Israelillle annettuja lupauksia itsellemme. Jos käsitämme seurakunnan olemuksen valtiokirkkojärjestelmänä, joka on sotkeutunut sotilaalis-poliittis- taloudellisiin kiemuroihin tässä maailmassa (vrt. esim. roomalaiskatolinen kirkko), niin suhteemme Israeliin ja juutalaisiin on torjuva ja vainoava (ks. lähemmin Ilmestyskirjan lukua 12!)

Mutta ei-juutalaisista pakanoista ja syntyperäisistä juutalaisista koostuva Kristuksen seurakunta on salaisuus tässä ajassa. Se on kuin sulhastaan odottava morsian, jonka suurimman mielenkiinnon tulee suuntautua sulhasensa uskolliseen odottamiseen ja niiden asioiden toteuttamiseen, jotka on morsiamelle tehtäväksi annettu. Houkutus yhteiskunnaliseen ja maalliseen valta-asemaan ei kuulu sille tässä ajassa. Intiimin ja henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen tulee riittää - ja se myös riittää.