Mediakatsaus 5

Tämän päivän Päijät-Hämeen pravdassa eli Etelä-Suomen Sanomissa pääkirjoitus (ilmeisesti päätoimittajan itsensä suulla) tuo esille sen tosiasian, jonka useimmat meistä ovat jo pitempään tienneet. Kirkon nykykehitystä seuranneille on nimittäin ollut koko ajan selvää se, että nykyinen kirkolliskokouksen päätös on vain yksi askel tiellä kohti kirkkoa, joka tulevaisuudessa siunaa mm. homoseksuaalisen suuntautumisen ja sen harjoittamisen käytännössä, aina kirkollisia mahtihäitä myöten.

Näinhän Etlari kirjoittaa monen muun julkisuudessa esiintyneen kommentaattorin ja muun sekulaarin median tavoin: "Kirkon sisällä kannanotto on kuitenkin merkittävä, pisin mahdollinen askel samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteen hyväksymisessä." Se, mikä siis on ollut jo alusta asti tiedossa, väännetään väkipakolla todellisuudeksi, joka lopussa seisoo. Se kirkkoa rakastava vilpitön kristitty, joka ei ole tätä sisäistänyt, vaan puhuu vain jostain epämääräisestä "rakentavasta keskustelusta" ja "tilan antamisesta erilaisille näkemyksille", elää tosiasiassa valheessa.

Kansanlähetyksen pääsihteeri Timo Rämähän on jo julkisuudessa ehtinyt rauhoittelemaan mieliä, ettei tämä vielä anna aihetta lähteä kirkosta. Sen sijaan se kiireellistää Rämän jo kesällä - tosin kymmenkunta vuotta liian myöhään - lanseeraamaa ajatusta vaihtoehtoisista jumalanpalvelusyhteisöistä kirkon sisällä. Jonkinlaista viivytystaistelua siis.

Kankaanpään kirkkoherra Keijo Rainerma, joka edustaa hajoavan kirkon kentässä vielä jonkinlaista raamatullista pylvästä, toteaa melko pessimistiseen sävyyn: "Askelten suunta on kristillisen avioliiton mureneminen. Se on kohtalokasta koko kansalle. Surullista oli ratkaisun tapa. Selvästi kirkon uskoa ja oppia koskeva asia päätettiin yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Se ei lupaa hyvää vähemmistölle. Myönteistä on kirkon tunnustuksellisten ja liberaalien rintamalinjojen selkiytyminen. Jumala pitää huolen kansastaan, mutta kuka pitää huolta kirkosta ja kansasta?" Rainerma kysyy.

"Hyvänä" osoituksena kirkon ristiriitaisesta tilanteesta on myös emeritus-arkkipiispa Jukka Paarman kommentti kristillisessä perhelehdessä ABC:ssä: "Kristittynä en voi ajatella, että avioliitto olisi kahden samaa sukupuolta olevan liitto." Minulle tämä oli uutinen. Hämmentävä uutinen. Tarkoitan tällä sitä, että Paarma oikeasti onkin tätä mieltä. Ei hän tätä nimittäin viranhoitonsa kunniakkaina päivinä mitenkään selvästi esille tuonut.

Ilta-Sanomien haastattelussa lausuttuna tämä kommentti olisi päätynyt R-kioskin edustalle päivän lööpiksi. Nyt raamattu-uskollisille ja kristillisen ihmis- ja perhekäsityksen hyväksyville lukijoille suunnatussa kommentissa se ei herätä niin suurta kohua. Mielenkiintoista. Joko tämä on tuuliviirimaista päättämättömyyttä tai harkittua kaksinaamaisuutta. Itse en tiedä kumpi olisi pahempi vaihtoehto.

Etlarin pääkirjoituksen lopussa lausutaan kirkollisen juhlavasti julki: "Kyse (homoparien siunaamisessa ja avioliittoon vihkimisessä) ei ole kirkon hyväksymisestä, vaan Jumalan siunauksesta. Siinä on iso ero." No, aina ei Etlaria lukiessa ole ihan varma siitä lukeeko kirkon liberaalin äärisiiven sisäistä jakelupostia vai sekulaaria päivälehteä, mutta kyllä tässä tapauksessa päätoimittaja on ottanut vähän liian suuria vapauksia. Ennen kuin menee tällaista väittämään olisi hyvä edes jollain tavalla perehtyä siihen, mitä tämä em. Jumala on ilmoituksessaan ihmiskunnalle (so. Pyhä Raamattu) asiasta sanonut.

Miesten vuoro

Katselimme eilen vaimon kanssa esikoispoikamme yllytyksestä jo melkein kulttileffan maineeseen nousseen elokuvan Miesten vuoro. Olipas hyvä katselukokemus. Moni sellainen asia, minkä on tavallaan tiennyt ja oppinut kokemuksen kautta jo aikoja sitten, kirkastui taas uudelleen - millainen suomalainen mies todellisuudessa on? Rosoisen ja karun pinnan alla elää herkkä, haavoitettu olio.

Leffassa saa puhua suomalainen mies siellä, missä hän on aidoimmillaan - eli saunassa. Miehiä on monenlaisia. On pohjoiseen paenneita erakoituneita jörriköitä, huumehörhöisestä vankilaelämästä kuiville kömpinyt paluumuuttaja, jonka kolme poikaa istuskelee lauteilla odottaen isän pesua, on avioeron kokeneita ja huoltajuuskiistoissa hopealle jääneitä, tyttäriään kaipaavia keskivertomiehiä, juuri Afganistanista kotiutuneita sotilaita, elämän viisauttamia sotaveteraaneja jne. Ihmeteltävällä tavalla mies avaa sisimpänsä syviä ja arkojakin asioita, ikään kuin kameraa ei olisikaan. Sitä kelpaa kuunnella, jotta ymmärrys meikäläisistä kasvaisi.

Suosittelen vilpittömästi. Leffa tuo esille jotain hyvin oleellista suomalaisesta sielunmaisemasta, ei vain saunakohtausten kautta, vaan myös aiheeseen niin hyvin sopivien luontokuvausten (kesä, ruska, kaamos ja talvi) ja sitä tukevan musiikin kautta - aina leffan lopussa veisattavaan Aleksis Kiven oravalauluun asti.

Miesten vuoro herättää myös kysymyksen, millaista on suomalainen Jeesus-usko aidoimmillaan. Aito Pyhän Hengen vaikuttama usko kun pukeutuu aina kunkin ajan ja paikan edellyttämään kulttuuriseen muotoon. Eikä se tee poikkeusta suomalaisenkaan sielunmaiseman kohdalla. Olen usein ennenkin viitannut siihen tosiasiaan, että vanhoissa suomalaisissa herätysliikkeissä saunalla on usein ollut merkittävä sijansa sielunhoidollisten keskustelujen paikkana. Siellä istutaan samoilla lauteilla, riippumatta yhteiskunta- tai palkkaluokasta, oppineisuudesta tai ammatista ja muista seikoista.

Norjalainen raamatunopettaja Kristian Sand kirjoittaa kirjassaan Mitä on tapahtunut vapautumiselle? s. 54:

"Suomalaiset ovat hyvin herkkää kansaa, paljon enemmän kuin monet muut kansallisuudet maailmassa. Tämä on hieno lahja. Vain herkkä sielu voi tuoda kärsiville parantumista. Vapauttamispalvelutyötä muiden lahjojen tai palvelutöiden tapaan voidaan toteuttaa monissa eri muodoissa tai eri tavoilla. Yksi tapa sopii toisille ja toinen taas toisille. Jumala tietää, minkälaiseksi Hän on luonut suomalaisen persoonallisuuden eikä Hän riko sitä väkivalloin, vaan kunnioittaa sitä ja vapauttaa sen suurempaan vapauteen ja eheyteen. ... (U)seimmat suomalaiset ovat herkempiä, monet ovat syvästi rikkinäisiä ja alaspainettuja. Sellaisille ihmisille Jumala on varannut palvelutyön, joka sopii heidän persoonalleen."

Kun tuuli kääntyy, niin kaikki muuttuu...

Kun Tarja Halonen v. 2000 valittiin Suomen presidentiksi, suomalaiset käytännössä tuolloin toivottivat tervetulleeksi hänen arvonsa. Nykyinen kehitys Suomessa on loogista jatkumoa tuolloin alkaneelle vaiheelle maamme historiassa.

Arkkipiispa Kari Mäkinen on saman hengen lapsia. Hän odottaa kirkolliskokoukselta selkeää päätöstä suhteessa homoihin. Kokouksen avauspuheessa arkkipiispa sanoi henkilökohtaisesti odottavansa päätöstä, joka tukee homoseksuaaleja ja suhteensa rekisteröineitä pareja.

Nyt on pasuna siis antanut selvän sävelen, miten mennään eteenpäin. Kirkon ylipaimen on selvästi julistanut tahtonsa alamaisilleen. Nyt ei enä pitäisi olla epäselvyyttä tai spekulointeja suunnasta tai määränpäästä, mihin ollaan menossa.

Voi sitä onnetonta, joka uskaltaa asettua vastustamaan tämän uuden kulttuurivallankumouksen massoja. Päivi Räsäsen kohtalo on vain esimakua siitä, mitä tuleman pitää. Tulevaisuudessa Suomessa on enemmänkin kyse siitä, kestetäänkö täällä enää lainkaan aitoa Hengen voitelemaa parannussaarnaa tai Jumalan sanan julistusta.


-------
Takana on hengellisesti hyvin antoisa ja rakentava viikonloppua. Tullessani äsken kotiin rukouspiiristä mieleen hiipi ajatus ottaa vähän rennommin. - Mitäs sitä nyt sanaakaan niin lukemaan, kun juuri ollaan rukoiltu yhdessä, ajattelin sommatessani autoani kotia kohti.

Samassa iski mieleeni toinen, voimakkaampi ajatus: - Päinvastoin, juuri nyt on aika Jumalan sanan tutkimiselle, rukoukselle ja valvomiselle. Juuri nyt on sellainen aika, ettei sovi ruveta lepäämään laakereilla. Juuri nyt on sellainen tilanne, että velttoiluun ei kerta kaikkiaan ole varaa. Nyt on kaikin keinoin pysyteltävä hereillä.


-------
Tuskin koskaan aiemmin olen koko elinaikanani ollut todistamassa sellaista antikristillisten voimien esiinmarssia ja niin laajassa mittakaavassa kuin nyt. Jotain on ilmiselvästi tapahtumassa, jokin on muuttunut, eivätkä asiat ole niinkuin ennen. Rintamalinjat selkiytyvät ja rajat piirtyvät näkyviimme selvempinä kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan toinen osa kansasta kokee tilanteen täysin päinvastaisena; kaikki menee aina vaan sekaisemmaksi ja pimeämmäksi.

Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun loppuosa (1:18-32) toteutuu parhaillaan silmiemme edessä täällä koto-Suomessa. Jumalan ylistyksen kieltäminen johtaa ihmiset - niin yksilöinä kuin yhteisöinäkin - aina vain syvemmälle pakanuuteen. Tämä asenne ja sen itsevalittu käytäntöön soveltaminen ei siis johda ihmistä - yksilöä tai yhteisöä - vain hengelliseen kuivuuteen ja kuolleeseen uskonnollisuuteen, vaan pidemmälle edistyessään myös suoranaiseen pakanuuteen. "He, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet, vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämätön sydämensä on pimentynyt", kuvaa Paavali tätä prosessia.

On siis varustautumisen aika. Kaupunginlaajan seurakunnan esirukouksen aika on nyt. Uusi vaihe on alkamassa. Kuitenkaan näiden ajan merkkien ymmärtäminen ei vielä edusta profeetallisuutta sanan varsinaisessa merkityksessä. Kuka hyvänsä osaa vetää em. johtopäätökset nykyisestä tilanteessamme.

Nyt on tärkeintä ymmärtää - ei vain sitä, mitä on tapahtumassa ympärillämme - vaan ennen kaikkea sitä, mitä Herra on tekemässä. Mikä on Hänen suunnitelmansa ja tahtonsa tässä tilanteessa? Tämä on oikeaa profeetallisuutta ja sitä me tarvitsemme. Nykyisessä tilanteessamme on hyvä lukea erityisesti Habakukin profeettakirjaa. Sen kaksi ensimmäistä lukua kuvaa profeetan näkemää uhkaavaa tulevaisuuden kuvaa ja kolmas luku profeetan henkilökohtaista reaktiota mäkemäänsä, joka on kuitenkin Pyhän Hengen inspiroimaa.

Luepa siitä, ehkä se antaa valoa omaankin tilanteeseemme. Muutos on joka tapauksessa alkanut ja hyvää vauhtia menossa ja siihen meidän täytyy varautua. Nimittäin kun monet itsestäänselvyyksinä pitämämme perinteiset instituutiot hajoavat ympärillämme, meille tarjoutuu paljon uusia, ennalta arvaamattomia mahdollisuuksia ja tilaisuuksia Herran meille antamalle missiolle.

Edelliseen liittyen

Mitä tuossa aiemmin esitetty ensimmäinen esimerkki kertoo meille ajastamme?

Elämme parhaillaan uuden, uljaan uskonnollisuuden aikaa länsimaissa – olemme eläneet sitä laajamittaisesti jo 90-luvulta alkaen. Tämä uusi, uljas uskonnollisuus on täyttänyt pikku hiljaa fiksun ja filmaattisen valistusihmisen sydämeen modernistisen maailmankatsomuksen edustaman materialismin kaivertaman kolon ja kaipuun; ”iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä” (Saarn. 3:11). Tuo uusi ja uljas on sekoitus itämaista uskonnollisuutta, ripaus perinteistä kristinuskoa, kosolti uudelleen henkiin manattua gnostilaisuutta (”the gnostic empire strikes back”) ja ikivanhaa pakanuutta – kaikki sekoitettuna ja valmiina tarjoiltavaksi myöhäismodernissa maailmankatsomusten seisovassa pöydässä.

Elokuvissa ja TV-sarjoissa yliluonnollinen selittämättömyys ja rationalismille ylivertainen tuonpuoleisuus suorastaan vyöryvät eteemme ja mieliimme. Muistathan TV-sarjat X-Files ja Millennium? Nämä ”ufosarjat” saavuttivat valtavan suosion kansainvälisesti ja myös täällä Suomessa, kun ne ilmestyivät kuvaruuduille joskus 90-luvun puolivälissä. Ne olivat oman aikamme uskonnollisuuden tuotteita, jotka eivät vielä vuosikymmen aiemmin olisi päässeet läpi.

Tämän jälkeen tulivat sitten mm. uuden tietokonesukupolven messiastaru Matrix, (jonka jälkeen viimeistään menetin uskoni II- ja III-osiin), kauhuelokuvaklassikko Painajainen Elm Streetillä, joka kassaystävällisesti ja X-sukupolven kyynisyyden sisäistäen jätti loppuratkaisun auki (arkkipaha Freddy elää jossain…). Samalla luovuttiin perinteisestä (esim. westernien) puhdistavasta ja asiat oikealle tolalleen asettavasta katharsis-kokemuksesta, jossa paha saa palkkansa, hyvät perivät maan ja sankari ratsastaa kotiin auringonlaskua kohti. Saman uuden ajan hengentuotteena tuli markkinoille maailman ensimmäinen ”new age”-western, shamanistinen Blueberry. Samaa genreä edustavat huippusuositut Harry Potter ja Avatar. Ja niin edelleen, vain muutamia mainitakseni.

Ajat siis muuttuvat – mutta mistä alkaen? Muistellaanpa menneitä; mistä kaikki sai alkunsa? (Puhutaan nyt siis populaarikulttuurista.) Mikä oli ensimmäinen merkkipaalu uuden, uljaan uskonnollisuuden tunkeutumisesta elokuvateollisuuden kassamagneetteihin?

”May the Force Be With You!” Tämä lause lanseerasi uudenlaisen, selvästi kristinuskosta irrottautuneen jumalakuvan valkokankaille ja sitä kautta junioreittemme seinäjulisteeseen. Mutta millainen ”Voima”?

Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokanen (teologi itsekin) totesi Tähtien sota-sarjan Episode II-elokuvasta, että ”tämänkaltaiset elokuvat antavat nuorillemme mahdollisuuden kokea uskonnollisia tunteita”. Tähän sopii hyvin X-Filesin- tuottajan Chris Carterin luonnehdinta itsestään; ”olen epäuskonnollinen ihminen, joka etsii uskonnollista kokemusta”.

Tässä kohtaa meidän kristittyjen on oltava hereillä. Kristilliseltä pohjalta nousevalle, raamatulliselle mediakritiikille on edelleen olemassa valtava niin sosiaalinen kuin maailmankatsomuksellinenkin tilaus. Mielestäni oikea ratkaisu ei ole yksioikoinen tv-vastaanottimen sulkeminen. (Tai no, joskus sekin kyllä voi olla ihan järkevä vastaus). Ennemmin meidän tulisi kyetä haastamaan ko. juttu maailmankatsomusten tasolla. Mitä Raamattu sanoo tähän? Mikä on se maailmankatsomus tai uskonnollis-teologinen maailmankuva (tai peräti oppi), jota sen välityksellä halutaan lanseerata? Miten se sopii yhteen kristillisten arvojen kanssa? Mitä sieltä kulissien takaa löytyy?

Tähtien Sota siis oli ja on hyvin uskonnollinen elokuva, joten tarkastellaanpa sitä vähän lähemmin. Jo ensimmäinen elokuva toi esille sen, miten hyvin sen tekijät olivat haistaneet ilmassa leijuvan uuden uskonnollisen kiinnostuksen. Näin lyötiin päät yhteen ja mietittiin, miten ja millainen jumala menisi parhaiten kaupaksi - ja siinä ohessa tulisi pari sukupolvea kätevästi uskontokasvatetuksi. He huomasivat, että tullakseen hyväksytyksi jumalan tulisi täyttää ainakin kolme vaatimusta:

- Jumalan olisi oltava mahdollisimman etäinen jumala, joka ei tule sekoittamaan sivistyneiden ihmisten mukavia ympyröitä

- toisaalta Hänen olisi oltava persoonaton jumaluus, josta löytyy ”voima” niin hyvälle kuin pahallekin

- ja kolmanneksi Hänen olisi suostuttava olemaan moraalisesti neutraali jumala, joka ei esitä mitään ikäviä vaatimuksia Sinulle eikä minulle

Siis ripaus itämaista ”ying-yang”-filosofiaa, hyppysellinen humanistista rakkauskäsitystä ja tuhti maustepaketti uudelleen luomuviljeltyä gnostilaista synkretismiä nyt niin trendikkään ”new age”-uskonnollisuuden purkissa tarjottuna ja kas vain; jumala oli näin valmis markkinoitavaksi. Hyvin tuntuu menneen kaupaksi, nythän koko ”saaga” on saatavissa kätevästi dvd:nä yksissä ja samoissa kansissa.

Käytännön kotitehtävä Sinulle, joka haluat kulkea silmät auki maailmassa ja tulkita ajan ilmiöitä Raamattu kädessä:

- Vuokraa leffavuokraamosta esim. viimeisin Harjunpää ja pahan pappi tai uusin Harry Potter (kunhan se ensin ilmestyy).

- Katso ne läpi yhdessä parin samanhenkisen kristityn ystäväsi kanssa, kriittisin silmin ja raamatullinen maailmankuva ja arvomaailma kirkkaana mielessäsi.

- Millaisia löytöjä teet? Millaisiin johtopäätöksiin tulette? Millainen maailmakuva leffasta välittyy katsojalle? Millaisia arvoja elokuvassa nostetaan esille?

- Kootkaa havaintonne yhteen ja laittakaa lyhyt tiivistelmä tämän postauksen kommenttiosiolle.

Pari kuvaavaa esimerkkiä

Ensimmäinen esimerkki

Kuvitellaan tilanne; katsot vanhaa (mustavalkoista) seikkailuelokuvaa valkoisista tutkimusmatkailijoista Afrikassa, jotka lähestyvät salaperäistä raunioaluetta, jossa alkuasukkaiden mukaan kummittelee ja esiintyy muita paranormaaleja ilmiöitä. Paikkaan liittyy alkuasukkaiden perimätiedossa monia erilaisia uskomuksia, taruja ja pelkoja, jotka kaikki viittaavat ihmistä suurempaan, tuntemattomaan yliluonnolliseen. Tutkimusmatkailijat lähestyvät paikan yliluonnollista salaisuutta epäröiden, mutta kuitenkin lopulta rohkaisten itsensä. Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Oikeampaa on kysyä; mitä tapahtui ennen? Modernin humanismin synnyttämän rationalismin aikana älyllisesti ylivertainen länsimaalainen valkoinen ymmärsi asian ytimen oikein; mitään (oppimattomien ja kehittymättömien, värillisten alkuasukkaiden olettamaa) yliluonnollista kummittelua ei tietenkään ollut, vaan asiat kyettiin ratkaisemaan järkeenkäyvällä tavalla, kunhan vain asiaan kunnolla perehdyttiin ja sitä tieteellisen puolueettomasti tutkittiin.

Entä mitä tapahtuu elokuvissa nyt? Oikeasti (nyt) siellä kummitteleekin ja jälkimodernin ajan maallistunut ja intuitionomaiset kykynsä aistia ulkomaailmaa menettänyt länsimainen ihminen kohtaakin todellisen yliluonnollisen ja selittämättömän. Ei löydykään enää järjellistä selitystä (oikeastaan millekään). Länsimainen ihminen onkin avuton ja neuvoton yliluonnollisen edessä. Itse asiassa alun perin alkeellisina pidettyjen alkuasukkaiden maailmankatsomus ja -selitys osoittautuukin todellisemmaksi ja relevantimmaksi, kuin rappeutunut, väljähtynyt länsimainen hampurilaisjälkikristillisyys.

Toinen esimerkki

Kuvitellaanpa tilanne jossain kolmannen maailman maassa, jonne saapuu joukko uudestisyntyneitä kristittyjä. Yhteisöä, johon he saapuvat, hallitsee noita, joka (joko todellisilla tai näennäisillä) yliluonnollisilla voimillaan pitää ihmisiä rautaisessa otteessaan. Kristityt julistavat evankeliumia Ylösnousseesta Jeesuksesta ja Pyhä Henki alkaa toimia tuon yhteisön keskellä. Ihmisiä tulee uskoon, sairaita paranee ja Jumalan yliluonnollinen voima vahvistaa todellisella ja epäämättömällä tavalla julistetun evankeliumin. Uskoon tulleet ihmiset luopuvat noituudestaan ja yhteisöä aiemmin tyrannimaisesti hallinnut noita menettää otteensa ihmisiin. Jumalan valtakunta on tullut heidän keskelleen.

Samaan aikaan toisaalla. Jossain päin teollistunutta modernia länsimaista maailmaa tapahtuu samanlaista: sairaita paranee, ihmisiä tulee uskoon ja Jumalan valtakunta menee eteenpäin vastustamattomalla voimallaan. Toiset ihmiset, monet heistä hyvin vaikutusvaltaisia, nousevat tätä vastaan. Nämä ihmiset ovat pääasiassa sivistyneistöä, lukeneita, korkeakoulutettuja ihmisiä, kuten lääkäreitä, psykiatreja ja psykologeja, opettajia, median edustajia, jopa pappeja ja teologeja. He eivät voi hyväksyä tällaista vanhentunutta, suvaitsematonta ja ihmisen henkiselle kehitykselle ja mielenterveydelle vaarallista ylihengellisyyttä.

Mitä nämä esimerkit kertovat oman aikamme kulttuurista?

Uusi kertomus

Meidän on hyvä suunnata katse myös menneisyyteen; mitä voisimme oppia sieltä? Tuo ilmestysverhon taakse kurkistamaan päässyt Johannes sai Herraltaan selvän käskyn; ”Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä

tämän jälkeen on tapahtuva” (Ilm. 1:19).

Eräs oman aikamme näkijä (jota tosin harvoin profeetaksi tituleerattiin), dogmatiikan professori Osmo Tiililä (1904 - 1974) kirjoitti jo vuonna 1930, että olemme länsimaissa palaamassa siihen, mistä kristinusko kerran lähti; pieni kristittyjen joukko elää pakanallisessa ympäristössä.

”Siemen, jonka Marx, Ingersoll ym. kylvivät, vetää nyt arvostelukyvytöntä kansaa ulos kristinuskon vaikutuspiiristä.” Marx & co ovat kuolleet ja heidän aatteensa samoin, mutta edelleen, Tiililää lainataksemme, kansaa houkutellaan ”tieteellisyyden taikasauvalla” kauemmaksi pelastavan uskon vaikutuspiiristä. (Kirjassa Kristus hallitsee, s. 160.) Tästä Tiililä näki merkkejä jo omana elinaikanaan. Mekin olemme päivittäin kasvokkain tämän todellisuuden kanssa kaikkien tämän maailman eskovaltaojien kanssa keskustellessamme.

Tiililän mukaan oli jo tuolloin (v. 1930) todennäköistä, että perinteisesti kristityt länsimaat, Suomi mukaan luettuna, olivat kulkemassa kauemmaksi Kristuksesta. Hän esitti myös kysymyksen, ”eikö kristinuskon totuusarvo kärsi siitä, että kehityksen suunta on sille epäedullinen?” Vastatessaan omaan kysymykseensä hän viittasi psalmien kohtiin, joissa kysellään, miksi Jumala ei tunnu puuttuvan asioiden kulkuun? Tiililän mukaan Jumala kuitenkin hallitsee niin kuin tahtoo; Hänen kaikkivaltiutensa on kaiken yläpuolella. Heprealaiskirjeen kirjoittajan mukaan ”nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi” (2:8).

Ydinasia maailmassamme käytännön tasolla on kuitenkin se, että edelleen on olemassa kristittyjä, joilla on halu maksaa takaisin Jumalan rakkauden velka. Vastaus oman aikamme fantasia-, media- ja muille suurille kertomuksille on Uusi kertomus. Mutta mikä on aito, oikea ja todellinen kristillinen kertomus?

Se on lyhyesti sanottuna ”kolmen ällän stoori”; luominen, lankeemus ja lunastus. Tämä kertomus kiteytyy tarkalleen ottaen vain yhteen ainoaan henkilöön maailmanhistoriassa, Nasaretilaiseen Jeesukseen, joka on Jumalan Poika ja Hänen lähettämänsä maailman Vapahtaja, Kristus.

Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi. Hänet luotiin hallitsemaan, viljelemään ja varjelemaan tätä planeettaa. Ihminen luotiin alun perin hyväksi, mutta hän lankesi kiusaukseen ja teki syntiä Jumalaa vastaan.

Useimmat eksyksiin menemiset kulttuurissamme juontavat juurensa siihen, että ei ymmärretä ihmisen langennutta luontoa. Ajassa ja paikassa tapahtunut syntiinlankeemus käynnisti ratkaisevalla tavalla degeneroitumisprosessin, jonka karvaita hedelmiä nautimme edelleen. Ihminen ei ole luonnostaan hyvä, vaan hänen ajatuksensa, sanansa ja tekonsa ovat Jumalan vastaisia. Tämän tosiasian ymmärtäminen näyttää tyystin hävinneen oman maamme kirkonmiestenkin keskuudessa.

Mutta nyt - Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa on oikeus ja rauha paljastettu koko maailmankaikkeutta varten ja se tarjoaa uuden ihmisyyden kaikille, jotka ovat Hänelle uskollisia. Tämä kertomus haastaa kaikki muut Jumalaa, maailmankaikkeutta ja ihmiskuntaa koskevat suuret kertomukset.

Mutta - se ei kuitenkaan haasta niitä kuten mikä tahansa inhimillinen valtapeli haastaa toisen vastaavan. Se on itse asiassa kaikkien inhimillisten valtapelien kumous, koska siinä tulee ilmi Jumalan uhrautuva rakkaus. Kristillinen kertomus, joka pitää itsepäisesti kiinni Jumalan rakkausviestistä, vastustaa tällöin rakkaudessa, mutta päättäväisesti kaikkia muita valtapelejä.

Ja vielä enemmän; tämä kertomus väittää, että historia ei suinkaan saavuttanut suurta käännekohtaansa 1700-luvun Euroopassa valistuksen myötä, kuten modernistit ajattelevat. Mutta ei se myöskään saavuttanut sitä 1900-luvun lopulla teollistuneissa länsimaissa modernismin kumoutuessa, kuten postmodernistit ajattelevat tapahtuneen. (Vrt. Francis Fukuyaman ”historian loppu”.) Ihmiskunnan historian suuri käännekohta tapahtui meidän nykyisen ajanlaskumme alussa Juudeassa, jossa Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus tapahtui.

Tämä kristittyjen väite kuulostaa yhtä järjettömältä niin modernistin kuin postmodernistinkin mielestä, eikä vain siksi, että se tuntuu yleisesti ottaen järjettömältä, vaan siksi, että se merkitsee kilpailevaa, muut kumoavaa väitettä. Molemmat kun eivät näet voi olla oikeassa yhtä aikaa.

Onko tässä sitten jotain tuttua? Kerrataanpa vielä Paavalin sanoja 1.Korinttilaiskirjeessä:

” ... juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima

ja Jumalan viisaus” (1.Kor. 1:22-24).

Kristillinen kertomus seisoo tai kaatuu ylösnousemuksen myötä – ei, vaan se seisoo ja pysyy pystyssä Kristuksen ylösnousemuksen lujalla kalliopohjalla. Sen mukaan Jeesuksen ylösnousemus ensimmäisenä kristillisenä pääsiäisenä on todellisen uuden aikakauden todellinen alku. Tämä kertomus, evankeliumi, ei ole mikään maallinen valtapeli, vaan parantava, pelastava

metakertomus – todellinen maailmaa selittävä ”suuri kertomus”. Sen varaan kannattaa laskea elämänsä, sillä tällä kertomuksella, evankeliumilla on lupaukset ajasta, sekä nykyisestä että tulevasta.

(Hei, mutta minähän rupesin ihan saarnaamaan teille...)