Vapauttaminen on tällä hetkellä ajankohtainen aihe kristittyjen keskuudessa. Monen perinteisen kirkkokunnan piirissä aiheesta on käyty jo pitkään keskusteluja tyyliin "miten tämä pitäisi oikein hoitaa?" Monen tunnustuksellisen kirkon piirissä on myös kaikessa hiljaisuudessa annettu seurakunnan työntekijöille kirjallista ohjeistusta aiheesta. Ei siis ihme, että viime aikoina vapauttaminen niin teologisena kuin käytännöllisenäkin aiheena on ollut esillä monien kristillisten yhteisöjen ja verkostojen piirissä. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä on se, miten vapauttaminen oli valikoitunut aiheeksi kirkollisen herätysliikeväen teologisille opintopäivillekin. Lisäksi aiheesta on tulossa parikin kirjaa nimenomaan evl kirkon puolella, mikä on sinänsä hyvä asia.
Tosiasia on se, että kaikessa hiljaisuudessa esimerkiksi evl kirkon piirissä Suomessa pahoista hengistä vapauttamista on harjoitettu jo pitkään.
Länsimaissa (ja tässä tapauksessa siis Suomessa) lisääntyneen riivaajista vapauttamisen tarpeen on katsottu johtuvan kristinuskon vaikutuksen vähenemisestä yhteiskunnassa. Tämä on osittain totta, mutta yhtä lailla on totta, että Jumalaa vastustavat, näkymättömät henkivallat ovat täälläkin olleet aina olemassa. Ne ovat toimineet "sisäsiististi" ja "kulttuurisesti relevantisti", jolloin niiden manifestointia ei ole osattu niin hyvin tunnistaa. Maallistuminen sinänsä ei nähdäkseni lisää demonista vaikutusta ja vapauttamisen tarvetta. Enemmänkin ajattelen hengellisen tyhjiön täyttymisen jollain muulla hengellisellä todellisuudella (kuten esim. new age, itämaiset uususkonnot ja ikivanhan pakanuuden nousu) selittävän paremmin muuttunutta tilannetta.
Mitä varten vapauttaminen sitten näyttää olevan niin kuuma peruna?
Oman kokemukseni mukaan tällaisen palvelutyön nähdään olevan jotenkin tuntematonta, sotkuista ja pelottavaa, että etenkin vakiintuneissa uskonnollisissa yhteisöissä pelätään yliläikkymistä ja erilaisia ääri-ilmiöitä (mitä ikinä näillä ilmaisuilla sitten tarkoitetaankaan). Peloista käsin operoiminen ei kuitenkaan koskaan ole viisasta.
Muistan erään pastorin todenneen minulle, miten hänelle tällaisen palvelutyön vieraileminen seurakunnassa teettää aina lisää töitä. Tavallaan ymmärrän häntä, mutta samalla kysyn, mikä on sitten tärkeintä? "Show must go on" näyttää valitettavasti olevan monelle se kaikkein tärkein asia. Uskovien vapautuminen, paraneminen ja eteenpäin meno hengellisessä kasvussa on kuitenkin se juttu, jota Jeesus kutsuu opetuslapseuttamiseksi. Huonot kokemukset, jopa väärinkäytökset tällä alalla pelottavat monia. On kuitenkin hyvä muistaa se, että kun väärää rahaa on liikkeellä, se kertoo vain siitä, että oikeaakin on jossain saatavilla.
Miten sitten tätä aihetta kannattaa lähestyä?
Kansainvälisen Ellel Ministries´in läntisen Euroopan työn johtaja Patrick Chambron kirjoittaa kirjassaan Mending the Nets (Sovereign World, 2022), että itse mukana olemalla ja tekemällä hankittu kokemus on relevanttia ja tuottaa kypsää hedelmää. Vapautuminen ja parantuminen ovat välttämättömiä asioita seurakunnan kasvulle, eikä näitä kahta asiaa voida irrottaa toisistaan. Chambronin mukaan tämän työn tulee tapahtua raamatullisesti eli linjassa Jumalan Sanan kanssa. Sen tulee tapahtua turvallisessa hengellisessä ympäristössä kokeneiden ja Raamattuun ankkuroituneiden kristittyjen toimesta, jotka ovat kuuliaisia hengellisille johtajilleen.
Haastan Sinut ottamaan itse selvää asioista. Tutki Uudesta testamentista, mitä Jeesus sanoi ja teki ja millaisen tehtävän Hän antoi opetuslapsilleen? Millaista roolia vapauttaminen näytteli apostolisessa palvelutyössä? Entä millaisia ihmisiä Jeesus ja Hänen opetuslapsensa vapauttivat? Ennen kaikkea kannattaa selvittää, mitä alkukielen sana, jolla viitataan jonkun vieraan hengen vaikutuksen alla olemiseen, tarkoittaa?
Emeritus anglikaanipiispa Graham Dow antaa kirjassaan Explaining Deliverance (Sovereign World, 2003) hyviä käytännöllisiä ja meidän aikaamme sopivia neuvoja, miten toimia tällä vapauttamisen alueella. Hän viittaa ensin siihen, miten länsimaisessa maailmassa pahoja henkiä ei ole enää pitkään aikaan pidetty todellisina. Globaalisti tilanne on kuitenkin hyvin erilainen ja tämä koskee yhtä hyvin kristittyjä kuin muutakin yhteiskuntaa. Länsimainen kulttuurimme ei ole tässä suhteessa kovinkaan myötätuntoinen vapauttamisen ideaa kohtaan. Enemmän pelätään mahdollisia väärinkäytöksiä, joista myös rangaistaan hyvin herkästi ja ankarasti. Olemme yhteiskuntana tulleet tässä suhteessa hyvin riidanhaluisiksi ja kärkkäiksi syyttämään muita. Jumalaa ei enää nähdä ensisijaisena avun lähteenä. Omana kommenttinani lisäisin, että tämä pitää paikkansa myös monien kristittyjen kohdalla.
Tämän tähden Dow pitää tärkeänä seuraavia seikkoja suuntaa-antavina toimintatapoina rukoiltaessa vapautumista demoneista:
- älä tee mitään, mikä vähääkään loukkaa henkilön koskemattomuutta
- pidä huoli siitä, että paikalla on muita todistamassa mitä tapahtuu
- etene hitaasti ja varmista henkilön täysi hyväksyntä sille, mikä olisi sopivin tapa rukoilla
- mikäli henkilö on ammatillisen hoidon piirissä, toimi yhteistyössä asianomaisen tahon kanssa
- kysy lääkärin konsultaatiota ja pyydä häntä tarvittaessa olemaan läsnä
- noudata huolellisesti oman paikallisen ja kansallisen seurakuntasi tällaisesta palvelutyöstä antamia ohjeita
Ymmärrän, että on olemassa paljon erilaisia ja toimivia variaatioita, miten näitä periaatteita sovelletaan käytäntöön, mutta yleisinä ohjeina nämä kuulostavat minusta hyviltä.
No comments:
Post a Comment