Friday, January 06, 2023

Vuoden aluksi

 Joskus kuulee sanottavan, "olen Jeesuksen seuraaja arkipäivän elämässä". Ei niin, että siinä olisi jotain pahaa (enkä usko Hänenkään niin ajattelevan), mutta kuitenkin elämässämme tulee eteen tilanteita, risteyskohteita ja aikoja, jolloin meiltä kysytään luopumista mukavasta ja rauhallisesta keskivertoelämästämme (missä ei edelleenkään ole mitään pahaa). 

Herra ikään kuin asettaa eteemme valinnan ja sanoo, että me voimme edelleen valita tuon nykyisen elämämme tuttuine turvallisine ympyröineen tai sitten valita uuden tien, joka on epäsopivampaa aika ajoin ja vie meidät pois mukavuusvyöhykkeeltämme, mutta avaa eteemme kokonaan uusia näkymiä. "Sinä annat askeleilleni avaran tilan, eivätkä minun nilkkani nyrjähdä."

Takuuvarmasti siunaus seuraa meitä tällä uudella mahdollisuuksien tiellä, mutta jos luulet sen olevan helppoa, forget about it. Mutta mitä itse asiassa on onni, tyytyväisyys tai yltäkylläinen elämä? 

"Minun onneni on olla Jumalaa lähellä."

"Minä olen Herran palvelijatar, tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan." 

"Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni." 


No niin, tehdäänpä siis pieni harjoitus: olenko tänä vuonna valmis vastaamaan meidän Herramme kutsuun astua uuteen, pois minulle niin hyvin sopivasta elämäntyylistä, ja tulla sitä kautta siunatuksi? Tiedän, että myöntävä vastaus Herran kutsuun tuo elämääni niin suurta iloa, että se voittaa jopa tuon ajoittaisen epämukavuudenkin.


No comments: