Sanotaan, että jälkikristillisyys Suomessa on jälkiluterilaisuutta.
Jos ajatellaan uusien yhteisöjen rakentamista tai uusien seurakuntien
istuttamista maassamme, niin käytännössä melkein kaikki niistä perustuvat
ajatukselle vanhojen uskovien uudelleen lämmittämisestä. Meillä ei juurikaan
ole täällä esimerkkejä radikaaleista kääntymyksistä, jotka olisivat johtaneet
sellaisten uskonyhteisöjen syntymiseen, jotka koostuisivat valtaosaltaan vähän
aikaa sitten ns. pystymetsästä uskoontulleista ihmisistä. Tähän on varmasti
yhtenä syynä kristinuskon – ja ennen kaikkea sen luterilaisen muodon - vahva
perinne kansan syvissä riveissä. Olemme edelleen ns. ”kaappiluterilainen”
kansa.
Kun nyt kuitenkin näyttää siltä, että tämä vaikutus on entistä
enemmän muuttumassa eräänlaiseksi suomalaisen kulttuurin ammoiseksi
tunnusmerkiksi, niin meidän on vakavasti kysyttävä, millainen sen vaikutus ihmisten
hengellisiä tarpeita ajatellen on. Synnyttääkö se aidosti Jumalan Hengen inspiroimaa
ja Jumalan Sanalle uskollista elämää niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin
tasolla? Rehellisesti sanottuna, se ei niin tee, ja syy siihen on hyvin
yksinkertainen; se on vain perinteistä kulttuurista pintasilausta, jolla
saattaa olla merkitystä yhteisessä matkassamme kansojen historiassa, mutta sillä
ei ole voimaa synnyttää ketään uudesti ylhäältä - puhumattakaan, että se
pelastaisi sen uhkaavalta moraaliselta rappiolta
Tämän sanottuani ymmärrän, että minun on mietittävä joitakin
asioita uudestaan ja etsittävä aiemmasta poikkeavaa, uutta ja vaihtoehtoista
reittiä tulevaisuuteen.
Muistan lukeneeni suurella mielenkiinnolla
emeritusprofessori Miikka
Ruokasen tekstejä liittyen aiheeseen, jota hän kutsuu
jälkitunnustuksellisuudeksi (postdenominationalism). Ruokasen mukaan
erityisesti kiinalaisten kristittyjen piirissä jälkitunnustuksellisuus on
määritelty siten, että paikallisessa seurakunnassa arvostetaan aiempia kristillisiä
traditioita. Niitä saatetaan jopa vaalia, mutta niistä ei saa tulla uskovien
yhteyttä jakavia asioita. Uudessa missionaalisessa tilanteessa aiemmat
kirkolliset hallinnolliset rakenteet hylätään, jos tarve niin vaatii. Toisaalta
tämä kehitys on Ruokasen mukaan johtanut seurakunnan jäseniä uudelleen
työstämään kysymystä, mikä on seurakunta ja mikä sen tehtävä on. Näen ehdottomasti
tällaisen prosessoinnin hyvänä ja tarpeellisena. Pidän myös hyvänä, mitä
enemmän seurakunnan jäsenien todellinen ykseys yli olemassaolevien tai
kuviteltujen tunnustuskuntarajojen tulee näkyväksi. Niin uskonnonvapauden tilanteen
kiristyessä kuin kirkollisten rakenteiden hapettuessa, jopa myrkyttyessä,
korostuu todellisen seurakunnan paikallinen luonne ja rooli.
Väitän, että tulevaisuudessa olemme entistä useammin tämän
kaltaisessa tilanteessa. Mikä olisi joustava, viisas ja kestävä tapa toimia
tulevaisuudessa?
Meillä kotona on usean vuoden ajan toiminut raamattupiiri,
jossa olemme käyneet läpi pääasiassa Raamatun kirjoja, mutta käsitelleet myös
eri teemoja, kuten karismaattisuus, oikean opin merkitys jne. Kokoontumisissa
on säännöllisesti ollut mukana 10-15 henkeä. Koko ajan kantaporukka (noin
kymmenen henkeä) on pysynyt samana. Muita kävijöitä on ollut yhteensä 20-30
henkeä. Kyseessä on ollut siis opetuspainotteinen yhteentuleminen, joskin
vuosien mittaan vuorovaikutus ja omien näkemysten ja kokemusten jakaminen on
lisääntynyt. Olemme myös viettäneet yhdessä ehtoollista, syöneet ja juoneet,
saunoneet ja viettäneet aikaa yhdessä muuten vain.
Alusta lähtien erääksi tärkeimmäksi periaatteeksi
kokoontumisissamme on tullut toinen toistemme kunnioittaminen. Kun mukaan on
tullut uusia ihmisiä, olen tehnyt selkoa kokoontumistemme periaatteista, kuten
siitä, että olemme koolla ensisijaisesti tutkimassa Jumalan Sanaa ja
rakentumassa siitä, emme harrastamassa teologisia väittelyitä. Jumalalle
kiitos, paria kertaa lukuunottamatta olemme välttyneet tällaiselta.
Kunnioittaminen, luottamuksellisuus ja avoimuus (jonka rajat jokainen itse
määrittelee) korostuvat tilanteessa, jossa koolla on jo pitkäänkin uskossa
olleita, joilla on erilaisia kirkkokunta- ja herätysliiketaustoja; luterilaisia,
helluntailaisia, vapaakirkollisia ja kotiseurakuntaihmisiä. Olemme sitoutuneet
kunnioittamaan itse kunkin omaa traditiota, näkemyksiä ja kokemuksia; missä
olen tullut uskoon ja kasvanut, mistä saanut vaikutteita jne. Emme siis
kiistele eri raamatunkäännöksistä, vaan vertailemme niitä. Emme tuomitse
toisiamme maskeista, rokotteista tai USA:n presidentinvaaleista, vaan arvioimme
ajan ilmiöitä, profeetallisia signaaleja ja tulevaisuuden näkymiä tutkimamme
tekstin valossa. Jos käsittelemästämme tekstistä on kristittyjen kesken
erilaisia näkemyksiä (esim. kaste, karismaattisuus, eskatologia) esittelen
näitä tasapuolisuuteen pyrkien, mikä ei tietenkään estä jokaista tuomaan esille
omaa näkemystään asiasta.
Tämä kaikki edellyttää keskinäisen kunnioituksen ilmapiiriä,
mutta myös oikeutta kysyä ja puhua toiselle, jopa haastaa näkemyksiä. Hyvä
periaate on se, että ketään ei painosteta ajattelemaan tietyllä tavalla, eikä
keskinäistä rakkautta ehdollisteta mitenkään. Käytännössä on hyvä harjoittaa
yhteistä esirukousta sellaisten ihmisten puolesta, joiden nimi on mainittu
kokoontumisessa. Sanojen voima on paljon suurempi kuin tulemme useinkaan
ajatelleeksi. Lopuksi kaikki kulminoituu siihen, miten paljon olen itse valmis
ja kyvykäs antautumaan läheiseen, elämää jakavaan yhteyteen muiden kanssa.
Havahduin näiden asioiden etten, kun jokin aika sitten
pohdiskelin toisen piirin aloittamista; mitkä olisivat hyvät periaatteet
tällaiselle kokoontumiselle?
No, kun luet Uutta testamenttia, huomaat hyvin pian tämän
kaiken (ja paljon muuta) sisältyvän niihin ohjeisiin, joita Jeesuksen ja
apostolien opetuksissa annetaan uskoville. Jääkiekkovalmentaja Hannu Jortikkaa
lainaten, ”ei tää voi olla niin vaikeeta”. Mikäli sinulla (kuten
useimmilla meistä) on huonoja, jopa päinvastaisia kokemuksia uskovien yhteyteen
antautumisesta, pyydän sinua viemään ne rukouksessa Herralle ja rohkaistumaan
yrittämään uudelleen. Loppupelissä kyse on Jeesuksen herruuden tunnustamisesta
näissä asioissa. Kuten jo aiemmin totesin, tulevaisuudessa tarve tämän
tyyppiselle yhteydelle (missä ei sinänsä ole mitään uutta) tulee vain
korostumaan. Sen tähden on hyvä lähteä liikkeelle jo nyt.
No comments:
Post a Comment