Paimen ja kuningas

 

"Sillä vanhassa tarussa sanotaan: Kuninkaan kädet ovat parantajan kädet. Ja siitä tunnettiin aina laillinen kuningas." 

J.R.R. Tolkien, Taru Sormusten Herrasta, Kuninkaan paluu.

Kuningas Daavidin historiassa on kuvattuna tilanne, jossa kaikki Israelin heimot tunnustavat hänet kuninkaakseen.

"Sinulle Herra on sanonut: ´Sinä olet kaitseva minun kansaani Israelia ja sinusta tulee Israelin ruhtinas." (2.Sam. 5:2)

Myöhemmin Herra puhuu profeetta Naatanin kautta Daavidille:

"Minä olen ottanut sinut laitumelta, lampaiden jäljestä, kansani Israelin ruhtinaaksi." (2.Sam. 7:8)

Daavid oli siis sekä paimen että kuningas, jopa niin, että hän oli ensin ollut paimen, ennen kuin sai kuninkuuden. Paimenen tehtävänä oli pitää huolta laumasta, erityisesti sen heikoimmista jäsenistä. Paimen takasi lauman turvallisuuden, huolehti sen jokapäiväisistä tarpeista, etsi eksyneet ja hoiti haavoittuneita ja kolhiintuneita lampaita, paransi ne. Vain sitä kautta on mahdollista kasvaa oikeaaksi kuninkaaksi. 

Jeesuksessa yhdistyvät Daavidin tavoin nämä kaksi puolta, Paimen ja Kuningas. Hän kutsuu itseään Hyväksi Paimeksi, joka pitää huolta laumastaan, tuntee ne kaikki nimeltä ja lopulta antaa henkensä lampaidensa edestä. Näinhän profeetta Jesaja ennustaa:

"Hän kaitsee laumaansa paimenen lailla. Hän kokoaa karitsat käsivartensa turviin ja kantaa niitä sylissään, johdattelee imettäviä lampaitaan." (Jes. 40:11)

Sakarjan kirjan loppupuolella profetoidaan Israelin kansan suhteesta hyvään paimeneen, mutta myös pahaan ja hulluun paimeneen. (Luku 11) Tämä ei pidä huolta laumastaan, vaan rahastaa lampailla, tuntematta syyllisyyttä tästä. Paha, hullu paimen ei pidä huolta nääntyvistä, ei etsi kadonneita, ei paranna loukkaantuneita eikä ruoki lampaitaan. Päinvastoin, hän on enemmän kiinnostunut hyötymään kaikin tavoin lampaistaan. 

Käytännössä tämä tarkoittaa kovaa johtajuutta, häikäilemätöntä vallankäyttöä, manipulointia ja jopa lampaiden hylkäämistä. Kuka tämä hullu paimen tulee Israelille lopulta olemaan, sen näemme tulevaisuudessa. Joka tapauksessa näyttää siltä, että vain tätä kautta Israel kansana on valmis tunnustamaan Jeesuksen Oikeaksi Paimenekseen.

Tämä sana on hyvin ajankohtainen myös muulla tavoin. Ajattelen sen puhuvan meille Jumalan seurakuntana oikeasta ja väärästä hengellisestä johtajuudesta. Meilläkin on ympärillämme nähtävissä johtajia, jotka eivät ole palvelijoita, vaan jotka tahtovat olla kuninkaita ilman oikeaa paimenuutta. Sakarja kuvaa paimennettavien epätoivoa siten, että ihmiset joutuvat toinen toistensa armoille. Kun oikea paimenuus puuttuu, seuraa epäjärjestys, sekasorto ja anarkia. Ja vielä pahemmin käy tilanteessa, jossa ihmiset jäävät armottoman johtajansa käsiin. Silloin ei ole turvaa missään. (Sak. 11:6)

Tällöin lauman keskeltä puuttuvat myös aitoon johtajuuteen kuuluvat parantajan kädet. Niinpä aikamme on täynnä erilaisissa ministryissä ja yhteisöissä loppuun uupuneita, haavoittuneita ja muserrettuja uskovia, jotka etsivät mistä vain itselleen parantumista ja apua. Niitämme parhaillaan satoa epäterveestä, väärästä johtajuudesta monella tasolla. Eipä siis ihme, että meillä on keskellämme huutava tarve hoitavalle ja parantavalle paimenuudelle, jonka alkulähteenä on Jeesus itse. Kuka vastaisi tähän huutoon? Kuka olisi niin kuin Daavid, jossa oikealla tavalla yhdistyvät paimen ja kuningas?

"Hän valitsi palvelijansa Daavidin, otti hänet lammastarhoista ja toi hänet imettävien lammasten jäljestä kaitsemaan kansaansa Jaakobia ja perintöosaansa Israelia. Ja Daavid kaitsi heitä vilpittömin sydämin, johti heitä taitavalla kädellä." (Ps. 78:70-72)