Sunday, October 18, 2020

Maantiekartta lopun aikoihin

Koronaviruksen kaltaisten ihmisten elämään voimakkaasti vaikuttavien mullistusten yhteydessä on todettu ihmisten kiinnostuksen lopun aikoja ja Jeesuksen toista tulemusta kohtaan lisääntyneen huimasti. Niinpä on hyvä noudattaa profeetta Habakukille annettua neuvoa ja piirtää näky selvästi tauluihin, niin että sen voi juostessakin lukea.

David Pawson puhuu jossain kirjassaan "panmillenialistisesta" näkemyksestä, mitä tulee lopun aikojen aikajanoihin ja kaavailuihin. (Engl. pan out, sujua, lutviutua.) Eli mikä tahansa onkaan näkemyksemme Kristuksen takaisin paluun ajankohdasta ja muista eskatologisista seikoista, niin Jumala tulee viemään oman pelastussuunnitelmansa läpi ja loppuun asti täydellisesti, oli meidän oma näkemyksemme mikä tahansa (tai kiivailimme me niistä kuinka paljon hyvänsä). 

Tällä kaikella ei ole suurtakaan merkitystä sen rinnalla, että meillä on oikea näkemys Kristuksesta ja Hänen sovitustyöstään. Jos Herra tulee takaisin  ja noutaa minut taivaaseen ennen kuin koen luonnollisen kuoleman, niin henkeni sanoo: "Amen. Tule Herra Jeesus!" Jos taas näin ei käy, niin tunnustan Jeesuksen herruuden oman maanpäällisen elämäni päättymisen ja kuolemani ajan ja paikan suhteen.

Siinäpä oiva eskatologinen maantiekartta itselleni.


No comments: