Post-Corona 2

Muuttuuko uskonnollisuus, ja kristillinen spiritualiteetti siinä mukana, koronaviruskriisin myötä enemmän kärsimys- ja kuolemaorientoituneeksi? On mielenkiintoista lukea historiankirjoista, miten ihmiset reagoivat ja miten uskonnollinen käyttäytyminen muuttui 1300-luvun Euroopassa ”musta surma”-nimisen ruttotaudin myötä, joka teki valtavan vaikutuksen tuon ajan ihmisiin, heidän ajatteluunsa ja maailmankuvaansa.

Aikalaislähteet kertovat, että tässä tilanteessa jotkut eristäytyivät tyystin muista ihmisistä, toisten tyytyessä varovaiseen ja kohtuulliseen elämäntapaan ja välttäessä kaikenlaista hurjastelua. He liittyivät pikkuseurueiksi ja pysyttelivät sisätiloissa, huolehtien siitä, ettei joukossa ollut ketään sairastunutta ja eläen äärimmäisen varovaista ja turvallisuushakuista elämää. Toiset taas menivät toiseen äärimmäisyyteen, jossa piti syödä ja juoda ja nauttia kaikesta mitä elämä tarjosi ja muutenkin olla välittämättä koko taudista. Ihmisten käyttäytyminen ei ole paljon muuttunut vuosisatojen kuluessa.

Mielenkiintoista on myös se, miten tuon ajan ihmisten uskonnollinen käyttäytyminen tuossa tilanteessa ilmeni? Kirkollisin juhlakulkuein ja katumusharjoituksin ihmiset koettivat torjua taivaan vihaa. Syntyi jopa kammottava ruoskijakulkueliike, jossa sekä miehet että naiset vaelsivat, tuhkaa päälleen sirotellen, pitkiä matkoja paljain jaloin ja ruoskien itseään verille, valitusvirsiä laulaen. Elettiin poikkeuksellisia henkisen sekasorron ja uskonnollisten ääri-ilmiöiden aikoja.

Miten ihmisten uskonnollinen käyttäytyminen tulee muuttumaan koronaviruksen jälkeisessä maailmassa? Lisääntyykö esimerkiksi ihmisten kiinnostus apokalyptiikkaa kohtaan? Yleensähän se näyttää kasvavan tällaisina levottomina aikoina, jolloin huomisen ennustettavuus on huvennut alle minimin. Nykyisenä uskonnollisesti hyvin monimuotoisena aikana apokalyptiikan harrastaminen ei rajoitu vain kristinuskon piiriin, vaan sitä nähdään yhtä lailla niin new age-uskonnollisuuden kuin poliittisen eksterminismin (tai vaikkapa vihreän liikkeen) piirissä.

Toisaalta voidaan myös kysyä, nouseeko, pahimman mentyä ohi, esiin uusi buumi eskapistista ja emotionaalisesti hyvin latautunutta äärikarismaattisuutta? Lisäksi meillä on jo nyt esimerkkejä ”uskonrohkeudesta”, jossa aika yksioikoisesti viitataan kintaalla maallisen esivallan ohjeille koronavirukselta suojautumisen suhteen. Perusteluina käytetään mm. sellaisia sanontoja, kuten että ”kieltäydytään antamasta pelolle sijaa” tai ”ei haluta olla lietsomassa hysteriaa”. Näihin liitetään usein mukaan myös hengellisen sodankäynnin ulottuvuus, jonka varjolla näyttää olevan helppo syrjäyttää puhtaasti lääketieteellinen näkökulma asiaan.

Entä miten käy kristinuskolle ominaiselle ekspansiivisuudelle ja missionaalisuudelle, mikäli nykyaikaan päivitetty luostarilaitosta ja erämaaisiä ihannoiva kristillisyys lisääntyy? Näiden kahden välillä näyttää nimittäin olevan mielenkiintoinen jännite, koska niin kristillisen kulttuurin vaalimista kuin ennakkoluulotonta missionaalisuuttakin näytetään voitavan perustella raamatullisin ja ennen kaikkea kristillisen tradition argumentein.

Kyyninen ajatus on se, että kaikille totalitaristisille pyrkimyksille koronaviruksen kaltainen kriisi tarjoaa oivan tilaisuuden toteuttaa omat ”märät unensa”. Tulemmeko näkemään uudenlaisen fasismiin rinnastettavan ajattelun nousun liittyen, ympäristöhuolen ohella, ihmisten valintoihin ja elämäntapaan hygieniaan, käyttäytymiseen ja kulutustottumuksiin? Ei ole vaikea arvata, että arvot ja asenteet koventuvat tässä kohdin. Kukapa meistä ei haluaisi suojella itseään ja rakkaitaan.

Entä miten käy viime vuosien suurimman megatrendin eli kaupungistumisen? Mielenkiintoisen ja itse asiassa hyvin oivaltavan näkökulman aiheesta esitti Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki. Haluamatta mitenkään irvailla, voi todeta, että nykyisen kaltaisen pandemian aikana keskustan tuttu slogan ”pitää koko Suomi asuttuna” näyttääkin osoittautuvan hyvinkin harkitsemisen arvoiseksi. Koronaviruksen eräs vaikutus saattaa hyvinkin olla se, että ne, jotka vain siihen kykenevät, hankkiutuvat asumaan pois suurista kaupunkikeskittymistä. Eräs tulevaisuuden suuri arvotrendi tulee varmasti olemaan, ei ”slow-life”, vaan ”safe-life”.

Entä mitkä ovat koronaviruspandemian vaikutukset ihmisten arvoihin muuten? Muistan 90-luvun laman vaikuttaneen ihmisten arvoihin mielenkiintoisella tavalla, Toisaalta ihmisten asenteet esimerkiksi sosiaalituilla eläviä ja maahanmuuttajia kohtaan kovenivat. Toisaalta monet 80-luvun taloudellisella kultakaudella nousujohteista uraa rakentaneet jupit ja dinkit muuttivatkin laman myötä arvomaailmaansa rajusti, alkaen suuntautua humanistisen tai sosiaalialan ammatteihin. Laman myötä kaikille kävi ilmeiseksi, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä.

Se, miten ihmisten arvot tämän kriisin jälkeen tulevat muuttumaan, riippuu kriisin rajuudesta ja sen pituudesta. Tässä vaiheessa monet meistä ovat Perttu Pölösen tavoin vielä toiveikkaita, odottaen vain uuden (joskin lyhennetyn) jalkapallokauden alkamista. On hankala arvioida, millaiseksi tilanne menee, jos juhannuksena edelleen saamme lukea suurista kuolleiden määristä tai jos vielä puolen vuoden päästä kärvistelemme jonkinasteisessa karanteenissa.

Olemmeko koronan jälkeen entistä itsekeskeisempiä vai onko koittanut uusi yhteisöllisyyden aika, kuten monet näyttävät uskovan? Viime vuosituhannen lopulla siirryttäessä modernin ajan ”kovista arvoista” postmodernin eetokselle tyypillisiin arvoihin, (kuten ympäristöarvot, itsensä kehittäminen, ihmissuhteet ja henkisyys) tämä muutos ei jäänyt huomaamatta oikeastaan millään yhteiskunnan osa-alueella. Ajatellaanpa vaikka paljon puhuttujen X-, Y- ja Z-sukupolvien rentoa suhtautumista työhön, verrattuna maailmansodan jälkeisen sukupolven protestanttisen työetiikan ankaraan velvollisuudentuntoon. Modernin ajan kovia, kapitalistisia teesejä seurasi myöhäismoderni boheemin hedonistinen antiteesi.

Tuleeko koronaviruksen jälkeen jonkinlainen ”toinen moderni”, joka on kahden edellisen synteesi; taloudelliseen kasvuun tähtäävä trendi, jolla onkin jälkimodernin eetos ja arvot? Tai toisin päin? Nuoruuteni luterilaista sananpartta lainaten, ”me emme tiedä, me jäämme vain kyselemään”.

Entä tuleeko kulttuurissamme tulevaisuudessa ilmenemään uusi introvertti individualismin piirre, joka voi myös synnyttää uudenlaisia, suljetumpia lähiyhteisöjä urbaanissa ympäristössä? Joka tapauksessa näyttää siltä, että koronan jälkeisessä maailmassa jyvät erottuvat akanoista, monessakin mielessä. Nyt taitaa todellakin olla se kuuluisa teepussin kuumaan veteen laittamisen aika…

Joka tapauksessa nykyinen kriisi on vasta valmistelua seuraaville. Nyt on oiva tilaisuus valmistautua tulevaan priorisoimalla asiat oikein. Me tarvitsemme kipeästi aitoa profeetallista ääntä. Kertooko se, miten yllättäen koronavirus pääsi iskemään kimppuumme, jotain siitä, miten kevyttä ja pinnallista profeetallisuutemme on ollut?

Eräs Ruotsissa asuva ystäväni mietiskeli hiljattain Facebookissa saako koronaviruspandemia kristityt johtajat (tai ainakin jotkut heistä) uudelleen arvioimaan rooliaan ja missiotaan ja mitä se merkitsee Kristuksen ruumiille? Johtavatko he seurakuntansa etsimään aitoa opetuslapseutta, ennemmin kuin tyytymään pelkkänä katsojana olemista? Ohjaavatko he laumansa kohti sitä, mitä merkitsee olla seurakunta sanan varsinaisessa merkityksessä, ennemmin kuin bisnestä, tehdasta, teatteria tai organisaatiota? Etsivätkö he Jumalaa ja Hänen Sanaansa ja seuraavatko he sen antamia malleja (kuten ne on kuvattu esimerkiksi Apostolien teoissa? Vai jatkuuko kaikki niin kuin ennenkin?

Samaa ihmettelen minäkin.

Post-Corona 1

Ajattelen olevan kaksi tapaa suhtautumisessa nykyiseen koronaviruspandemiaan. Ensimmäinen on tässä tilanteessa tärkein eli itsestään ja toinen toisistamme huolehtiminen. Tämän lisäksi on myös aiheellista pohtia sitä, millaiseen maailmaan olemme siirtymässä tämän kriisin myötä.

Ajatuksia jälkimmäisestä siis.

Ratkaisevaa on se, mitä me tuomme nyt menettämämme maailman tilalle, miten elämme koronan jälkeisessä ajassa, kun sen aika tulee. Kiinnostavia ovat ensinnäkin tämän kriisin vaikutukset ihmisten hengellisyyteen. Tämä on uskontososiologisesti hyvin mielenkiintoinen aihe! Varovaisesti arvioiden ääripäät ihmisten uskonnollisessa käyttäytymisessä tulevat olemaan:

·         lisääntyvä individualismi ja privatisoitunut uskonnonharjoitus, johon nykyisen kriisin eristäytymispaineet ohjaavat ihmisiä

·         elpyvä uusi yhteisöllisyys, jota jo nyt tarjoillaan erääksi pahan olon hoitokeinoksi, kunhan tilanne sen sallii

Lisääntynyt ja kehittynyt digitaalisten palvelujen käyttö uskonnollisten yhteisöjen toiminnassa voi palvella molemmissa tapauksissa, joskin voi olla enemmän ensin mainittuun painottunutta.

Avoimia kysymyksiä on monia muitakin, kuten esimerkiksi, miten käy megakirkkojen ja suurten massakokousten? Koetaanko yksioikoista ”name it and claim it”-menestysteologiaa enää kovin relevantiksi tämän jälkeen vai lähteekö tällainen ajattelu peräti kokonaan uuteen nousuun uuden taloudellisen nousukauden sattuessa kohdalle? Ihminen kun ei aina ole kovin hyvä oppimaan virheistään.

Jo nyt on kristittyjen piirissä havaittavissa eskapistista kaipuuta ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Mielenkiintoista on se, että menneen ajan yhtenäiskulttuurin ihannoinnissa kunnostautuvat nyt myös ns. vapaiden suuntien kristityt, vaikka tuo kadotettu uskonnollinen yksituumaisuus on läpi maamme historian ollut selvästi luterilaista. Useammaltakin taholta kuuluu nykyisen kriisin aikana (sinänsä kannatettava) odotusta siitä, miten nytkin ”kirkot täyttyvät rukoilijoista, kuten sotien aikana”.

Mutta toteutuuko tämä sinänsä toivottu näky? Näyttävätkö enemmistökirkon piispat esimerkkiä? Piispat saattavat vain todeta luterilaisen kirkon ”olevan hädän hetkellä mukana ihmisen arjessa”. Onko näin? Ja jos on, niin miten? Milloin viimeksi olet kuullut arkkipiispan (tai edes jonkun piispoista) pasuunan lailla kutsuvan kansaa kirkkoihin esirukoukseen maamme puolesta? Kolmisen vuotta sitten Kallion kirkon kellot soivat Syyrian sodan uhreille. Eikö nyt olisi vähintäänkin samanlaisen kirkollisen proaktiivisuuden aika?

Kuvaavaa tilanteelle onkin se, että kehotuksen koko kansan yhteiseen esirukoukseen ja kääntymiseen Jumalan puoleen esitti Antero Laukkanen, joka on kristillisdemokraattien kansanedustaja ja toiminut itsenäisen, kirkkokuntiin sitoutumattoman seurakunnan pastorina. Millaisen arvion tästä piirtää Kaikkivaltiaan sormi aikanaan Helsingin tuomiokirkon seinään? (Toisaalta se, että jotkin kansanedustajat hermostuivat kristillisten kansanedustaja Sari Tanuksen rukouskehotukseen koronavirustilanteen takia on sinänsä ymmärrettävää, eikä siinä ole mielestäni mitään ihmeteltävää, koska valtaosa kansanedustajista ei käytännössä näytä tunnustavan samaa uskoa Tanuksen kanssa, olivatpa he muodollisesti missä rekisterissä hyvänsä.)

Kylmä tosiasia on se, että kun verrataan nykyistä tilannettamme vaikkapa em. talvisodan päiviin, niin elämme nyt hyvin erilaisessa Suomessa. Ihmisten uskonnollinen harrastuneisuus nykyisin on niin pirstoutunutta ja moninaista, että lisääntyvä uskonnollinen etsintä todennäköisesti suuntautuu paljon muuallekin kuin vanhojen kirkkojen ovenkahvoihin.

Tässä kohtaa onkin aiheellista kysyä, olemmeko kristittyinä jo missanneet hyvän tilaisuuden? Nyt nimittäin käy ilmi, keitä me oikeasti olemme?  Tällainen aika on omiaan tuomaan meistä esille sen, millaista tekoa me todellisuudessa olemme. Teepussikin antaa sen oman makunsa vasta sitten, kun laitat sen hautumaan kuumaan veteen. Nyt on sen teepussin aidon aromin esille tulon aika.

Yhteenvetoa Ilmestyskirjasta

(Tämä postaus liittyy edelliseen raamikseemme ja on tarkoitettu lähinnä silloin mukana olleille. Näin ollen tähän liittyvä keskustelu käydään suljetussa piirissä jossain muualla kuin tämän blogin kommenttiosassa. En siis julkaise kommentteja tähän liittyen täällä, mutta mikäli haluat lähettää viestin, laita mukaan sähköpostiosoitteesi.)


Kirjoitusten oikea lukeminen

Ilmestyskirjan kohdalla on entistäkin tärkeämpi muistaa Raamatun oikea lukeminen. Olen tullut uskoon v. 1974 ja kuullut tuolloin paljon opetusta lopun ajoista. Vuosien mittaan olen joutunut ponnistelemaan paljon sen suhteen, etten sijoita tekstiin valmiiksi mitään sellaista, mitä siellä ei mahdollisesti ole. On opeteltava panemaan omat ennakko-oletukset pois. On oltava uskollinen tekstille ja annettava Sanan itsessään puhua. Ennen kaikkea on hyvä kysyä, mitä teksti puhui sen ensimmäisille vastaanottajille ja alkuperäisille lukijoille.


Tässä ja nyt

Tämän jälkeen on hyvä kysyä, mitä se puhuu meille tässä ja nyt? Oman tulkinnan rakentamisessa on myös hyödyllistä tutkia, miten eri kirkkohistorian vaiheissa Ilmestyskirjaa on tulkittu, koska me voimme oppia paljon myös niistä. Aiemmin kuulemaani eskatologiseen opetukseen liittyen minun on ollut tarpeen myös luopua orjallisesta aikajana-ajattelusta, jossa suurin osa Ilmestyskirjan sanomaa pakataan tiukasti muutaman vuoden periodiin jossain aikojen lopulla. Ilmestyskirjaa, niin kuin muutakin Raamatun apokalyptistä kirjallisuutta tutkittaessa on otettava huomioon, että sen kieli on vahvasti symbolista ja tällöin väistämättä myös monimerkityksellistä. Esimerkiksi niin Danielin kuin Ilmestyskirjankin käyttämät kuvat pedoista ovat tällaisia.


Ilmestyskirjan sidonnaisuus muuhun Raamattuun

Ilmestyskirja onkin hyvin vahvasti sidoksissa muuhun Raamattuun, ennen kaikkea Vanhan testamentin profeetalliseen ja apokalyptiseen kirjallisuuteen. Edellä mainittiin jo Danielin kirja, mitä erityisesti kannattaa lukea rinnan Ilmestyskirjan kanssa. Danielin näyt 7. luvusta alkaen liittyvät hyvin läheisesti Ilmestyskirjaan ja antavat pohjaa sen ymmärtämiselle, samoin Hesekielin profetiat erityisesti luvusta 36 eteenpäin. Samalla tavoin koko Sakarjan kirja ja Jesajan kirjan loppuosa (luvusta 40 eteenpäin) antavat meille lisäymmärrystä esim. sellaisiin eskatologisiin teemoihin, kuten Baabelin tuomio ja kehotus Herran omille lähtemään ulos sieltä, kaksi todistajaa, uudet taivaat ja uusi maa. Monet Uuden testamentin tekstien meille esittelemät teemat siis löytyvät jo näistä Vanhan testamentin kirjoista. Koko ajan on hyvä pitää mielessä Ilmestyskirjan ainutlaatuinen ilmoituksellinen asema; se edustaa Raamatun profeetallisen sanan "huippua" (Ilm. 22:6), sisältäen samalla vakavan varoituksen olla peukaloimatta sitä (Ilm. 22:18-19).


Älä lukitse vastaustasi

Profeetallinen sana ei siis tyhjene yhden tulkinnan myötä. On viisasta olla liian jyrkästi "lukitsematta vastaustaan" ja sen sijaan antaa rauhassa tilaa erilaisille tulkinnoille. Kenelläkään ihmisellä ei ole yksinoikeutta yhteen ainoaan oikeaan tulkintaan, vaan Henki puhuu meille jokaiselle Sanan, niin myös Ilmestyskirjankin kautta. Tämän tähden meillä on aina opittavaa toinen toiseltamme. Pääkohta kaikessa on kuitenkin siinä, että Herra itse tulee viemään päätökseen asti oman pelastussuunnitelmansa, ajattelimmepa me itse siitä, mitä hyvänsä tai edustimmepa me mitä hyvänsä tulkinnallista koulukuntaa. Ja se on parasta, mitä poloiselle planeetallemme voi tapahtua.


Millainen Jeesus...?

Lopuksi on hyvä kysyä, millaisen Jeesuksen Ilmestyskirja esittelee meille? (Ks. esim. Ilm. 19:11-21.) Miten tämä Jeesus, jonka nähdessään Johannes kaatui maahan kuin kuolleena maahan Hänen edessään (Ilm. 1:17), on suhteutettavissa muuhun Uuden testamentin (esim. evankeliumien) kuvaukseen "nöyrästä Herran palvelijasta"? (Ks. Jes. 53, Matt. 11:28-30 ja Fil. 2:6-11.) Entä oletko Sinä valmis hyväksymään Hänet sellaisena kuin Hän tulee? (Ks. 1.Tess. 1:10 ja 3:13.)


Henkilökohtaisesti minulle

Lopuksi onkin hyvä kiinnittää vakavasti huomiota siihen henkilökohtaisen eskatologian näkökulmaan: mitä tämä puhuu minulle henkilökohtaisesti tässä ja nyt siitä, mitä minulle itselleni tapahtuu, kun lähden - tavalla tai toisella - pois tästä näkyvästä maailmasta? Kaiken sen teologisen väännön jälkeen, mitä eskatologiaan yleisesti ja Ilmestyskirjaan erityisesti liittyy, minun itseni on hyvä ymmärtää, mikä minua odottaa tietyn ajan kuluttua.


Kirkkaus ja kunnia - Kristuksessa

Raamatun mukaan ihminen luonnollisessa, syntiin langenneessa tilassaan, ilman uskoa Kristukseen on Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Kristuksessa, Häneen uskovina meidät on kuitenkin jo nyt kirkastettu (Room. 8:29-30). Se on totta vain Jeesuksen kautta (Joh. 17:22). Meidät on jopa asetettu yhdessä Hänen kanssaan taivaallisiin (Ef. 2:4-6). Käytännössä meidän on nyt tämä jäljellä oleva maan päällinen aikamme elettävä tätä uskon näkökulmaa todeksi (Kol. 3:1-4). Emme voi väistää sitä tosiaisaa, että on olemassa tietty jännite näiden kahden välillä: "jo nyt - ei vielä".

Minkä viestin Ilmestyskirja tuo tähän? Luepa lukujen 2-3 seurakuntakirjeiden lopussa olevat lupaukset niille, jotka voittavat, samoin kuin loppuluvut.


Oma odotukseni

Paavali tuo sen esille hyvin pastoraalikirjeissään: Tiit. 2:11-13, 1.Tim. 6:13-14 ja 2.Tim. 4:1-2 ja 7-8.

Ekklesia on line

Kirjoitin viime postauksessani siitä, miten nykyisessä voimakkaassa ja yllättävässä muutoksessa esiin nousevat ne asiat, joita pidämme erityisen tärkeinä. Nykyisen kaltainen koronavirus jättää väistämättä jälkensä yhteiskuntaan ja talouteen. On todennäköistä, että emme enää palaa siihen maailmaan, missä vielä ihan lyhyt aika sitten elimme. Taloudellisesti tuleva ajanjakso tulee olemaan vaikea. Keskinäinen solidaarisuutemme ja toinen toisistamme huolehtiminen punnitaan uudella tavalla, ei ainoastaan nyt tällä kriisin hetkellä, vaan myös tulevien vuosien aikana.

Millainen tuleva aika tulee olemaan hengellisesti puhuen? Millaiseksi muotoutuu ihmisten hengellisyys jatkossa? Olemme pitkään eläneet jopa itsekeskeisen individualismin ja pitkälle privatisoituneen uskonnonharjoittamisen aikaa. Nyt, kun olemme pakotettuja siihen, olosuhteiden pakosta, entistäkin enemmän, seuraako tämän uusi, syvemmän yhteisöllisyyden aika? Vaikka ymmärrän hyvin, ettei tällainen koettelemus sinällään vedä ketään lähemmäs Jumalaa, niin uskonnollisuus sen eri muodoissaan tulee varmasti kasvamaan.

Tässä tilanteessa useimmat kristilliset seurakunnat ja järjestöt ovat siirtyneet on line-jumalanpalveluksiin. Juttelin erään tutun hengellisen työn tekijän kanssa tilanteesta ja hän totesi oman yhteisönsä toiminnan "siirtyneen maan alle". Toiminta jatkuu käytännössä siten, että ihmiset kokoontuvat pienemmissä ryhmissä kodeissa ja erilainen on line-opetusmateriaali tukee tätä. Ajattelen, että hyvä niin. Haluamatta olla irvileuka totean, että kotona kokoontuva seurakunta ei ole lainkaan huonompi tapa harrastaa kristittyjen yhteyttä.

Vieläkin parempana toimintatapana pidän sitä, että me oppisimme varustamaan uskovat jo alusta pitäen sellaiseen hengelliseen kasvuun, jossa he kykenevät tarpeen niin vaatiessa hyvin itsenäisestikin pitämään huolta itsestään ja toisistaan. Käytännössä siis kokoontumaan kaikessa hiljaisuudessa pienemmissä ryhmissä (esim. 6-8 henkeä) kodeissa tai periaatteessa missä vain.

Tällaisen seurakunnan periaate on puettu hyvin sanoiksi 1.Kor. 14:26 alkaen. Tällainen seurakunnan perusyksikkö on lähiyhteisö, jossa uskovat palvelevat toisiaan kukin omilla lahjoillaan ja hengellinen vanhemmuus toteutuu käytännöllisellä tasolla. Organisaatioltaan se on hyvin ketterä, enemmän organismi kuin hierarkia. Näitä pienyhteisöjä voitaisiin sitten palvella eri tavoin; kiertävä palvelutyö, kirjallinen ja digitaalinen materiaali, sähköiset verkostot jne.

Meidän toivomme tulevaisuudessa ei siis lepää korkeammin koulutettujen pastoreiden tai huippuunsa viritetyn teknologian, vaan paremmin varustettujen seurakuntalaisten varassa.

Jossain vaiheessa...

Olen ollut nyt eläkkeellä vajaat kolme kuukautta. Huomaan olleeni jo jonkin aikaa siirtymävaiheessa kahden eri elämänvaiheen välissä. Eläkkeelle jääminen on ollut suurempi muutos kuin mitä odotin. Siihen liittyy vanhuus, isovanhemmuus, mutta myös rauhallisuus ja levollisuus. Koen olevani tilanteessa, jossa minun ei enää tarvitse todistaa mitään kenellekään.

Toisaalta koen olevani tilanteessa, jossa voin kantaa hedelmää vielä vanhanakin. Haluan olla käytettävissä oleva resurssi Kristuksen ruumiille. Isyys, valmentajuus, huolehtiminen, opettaminen, neuvontajana oleminen. Ehkä Herralla on minulle varattuna vielä uusi rooli ja uusi vaikutusala. Sitä ollaan vieläkin jollain tavalla "vaiheessa".

Joka tapauksessa nyt on hyvä luottaa siihen, että kaikki on Jumalan varassa. Hän johdattaa ja osoittaa ne asiat, jotka ovat oikeasti tärkeitä. Ei ole tarvis kiirehtiä mihinkään. Viime syksynä kun valmistauduin eläkkeelle jäämiseen, koin Herran antavan minulle yhden raamatunpaikan erityisellä tavalla tulevien vuosien varalle. "Herra on minun osani. Olen luvannut noudattaa sinun sanaasi." "Herra on minulle kaikki, muuta minulla ei ole, hänen sanojaan olen luvannut noudattaa." (Ps. 119:57 RK ja 92)

Juuri nyt näyttää siltä, että olemme yllättävässä siirtymävaiheessa kahden eri vaiheen välissä. Koronaviruksen seurauksena olemme eräänlaisessa pakollisessa paastonajassa kokonainen maanosa. Minulle tämä on puhunut hiljentymisestä ja Jumalan sanan mietiskelystä. Mitä se on, kun psalmirunoilija pyytää, että hänen käyttämänsä sanat ja sydämensä ajatukset olisivat Jumalalle kelpaavia, jopa mieluisia?

Tässäkin "vaiheessa" kun haluamme kuunnella Herraa, Hän kyllä osoittaa meille ne asiat, jotka ovat aidosti tärkeitä. Muutos on joka tapauksessa selvä ja senkin kautta nyt punnitaan se, mikä on oikeasti tärkeää niin yksilön kuin yhteisönkin elämässä.

Entä sitten, kun "kaikki taas palautuu normaaliksi"? Vai onko seurauksena "uusi normaali" ja millainen se on? Joka tapauksessa meidän on syytä varautua pysyviin muutoksiin, jotka saattavat olla suuriakin. Olen samaa mieltä presidentti Niinistön kanssa siitä, että jo nyt on asenteissamme ja arvoissamme tapahtunut muutoksia. Monet näistä saattavat jäädä vaikutuksiltaan pysyviksi.

Hyvä vertaus muutosten vaikutuksesta ihmiseen on kuvaus teepussista, joka kuumaan veteen joutuessaan tuo esille sen aidon maun. Nyt on hyvä tilaisuus antaa tulla esille se, mitä me todellisuudessa olemme ja mikä on oikea identiteettimme Kristuksessa. Siihen kuuluu luonnollisesti toisista, etenkin heikommista huolehtiminen.

Aamuinen sana

Jeesus sanoo olevansa Viinipuu, jonka oksia me olemme ja ettemme voi tehdä mitään ilman Häntä.

Aina aika ajoin huomaan löytäväni elämästäni jännitteen oman palvelutyöni, kuten Sanan opettamisen ja muulla tavoin palvelemisen ja oman suhteeni Herraan välillä. Nyt tuntuu siltä, että on taas aika ottaa aikaa tämän jälkimmäisen hoitamiseen.

Jumalan valtakunta kasvaa näkymättömällä tavalla ihmisten sydämissä, jonka tähden sitä on mahdotonta rajoittaa, estää tai kontrolloida. (Sivumennen sanottuna: tämän tähden Jumalan valtakunnan julistaminen on pahinta myrkkyä kaikenlaiselle totalitarismille, niin kommunismille kuin fasismillekin.)

Mutta juuri tämän tähden oman sydämen varjeleminen, oman kutsumuksen mustasukkainen varjeleminen ja oman elämän säännöllinen karsiminen pois kaikista epämääräisistä hörsöistä, on ensiarvoisen tärkeää.

Ilmestyskirjassa kerrotaan, miten Jumala merkitsee omansa omalla sinetillään, mikä tekee heistä Hänelle erotettuja. Hengellisesti puhuen, tämä on ratkaisevaa - ja by the way, myös syy vainoihin, joita Jumalan omat antikristillisessä maailmassa saavat kokea.

Tämän Pyhän Hengen sinetin kautta tulee ilmi minun oikea identiteettini: "meiss´ on eri henki kuin teissä". Mutta tämä kaikki etsitään ja löydetään yksinäisyydessä ja hiljaisuudessa, Herran kasvoja etsien. Ja se vahvistuu ja tulee meissä lihaksi palvelutyössä.