Mietin, mikä on omassa kutsumuksessani kaikkein
oleellisinta, sen ehdottoman kovaa ydintä. Tämä on henkilökohtainen
todistukseni.
Joskus viitisentoista vuotta sitten, kun olin tehnyt erään
elämäni vaikeimman päätöksen - eronnut pastorin virasta, johon koin Jumalan
minut kutsuneen - Hän yllättäen puhui minulle mielenkiintoisella tavalla.
Kaikkien epäilyjeni keskellä – ”olinko varmasti tehnyt oikean päätöksen?” – Hän
ei puhunutkaan minulle palvelutyöstäni tai muistuttanut minua velvollisuuksistani,
vaan Hän alkoi puhumaan minulle levosta, joka on Hänessä. Vaikka en vielä
vuosikausiin (tai -kymmeneen) ymmärtänyt koko tämän Puheen ideaa sen syvemmin,
niin se oleellinen juttu jäi mieleen.
Kaiken ydin on se, että vaikka en enää koskaan saarnaisi,
julistaisi tai opettaisi mitään, se ei vaikuttaisi minun ja Hänen väliseen
sovitukseen ja siitä seuranneeseen rauhantilaan pätkääkään.
Jostain jalkapalloilijoista, armoitetuista maalintekijöistä,
käytetään ilmaisua ”hän elää kaverien syötöistä”. Niistä ne maalit tehdään.
Minä olin ollut pastori, joka elin opettamisesta, julistamisesta ja
saarnaamisesta. Siinä mies parhaissa voimissaan toteutti kutsumustaan. Kun
kaikesta tästä repäistiin pois, irti juuriltaan ja jätettiin kulkemaan tyhjän
päällä, ikään kuin uutta kotia etsien, ollaan pitkä tovi kuula hukassa. Ennen
kaikkea sen suhteen, miten nyt käy minun kutsumukseni toteuttamisen kanssa.
Kenelle minä nyt saarnaan, kenelle julistan ja ketä nyt opetan?
Nyt tuolle kaikelle rehelliselle itsekeskeisyydelle voi hyvin naureskella ja
suhtautua mieheen myötätuntoisesti. Mutta kun tuossa tilanteessa saa kuulla
evankeliumin siitä, miten kaikkein tärkein asia onkin sydämen yhteys Herran
kanssa, niin sen vaikutus on niin valtava, että vasta vähitellen,
välähdyksittäin alkaa ymmärtämään, mistä koko kristinuskossa on kysymys. Vaikka
minä olisin ollut ainoa ihminen maailmassa, Hän olisi tullut tänne minua varten
ja pelastamaan minut.
Joskus täytyy luopua jostakin tullakseen joksikin.
Mitä jos läheinen yhteys Jeesuksen kanssa merkitseekin Hänelle
enemmän, kuin kaikki hedelmällinen palvelutyö, dynaaminen johtajuus tai muu
sellainen hyvä yhteensä? Entäpä jos Hänelle onkin tärkeintä se, miten istut
Hänen jalkojensa juuressa kuin Maria, kuunnellen Hänen sanojaan, tai kuin
Johannes, kuunnellen Hänen sydämenlyöntejään?
Ja sitten, jos tältä pohjalta teen jotain Hänen
valtakuntansa hyväksi, suurta tai pientä, mitä hyvänsä, niin teen sen tältä
pohjalta. Kutsumukseni ydin on siinä, mitä olen, ei siinä, mitä teen.
No comments:
Post a Comment