Sunday, August 21, 2016

Ideasta elämäksi

Nykyään melkein jokainen kristitty ymmärtää sen, ettei seurakunta ole rakennus, vaan ihmisten muodostama yhteys, hengellinen yhteisö. Tällä tietenkin tarkoitetaan sitä määritelmää, jonka Uusi testamentti antaa seurakunnalle. Tämän yllättävän monet myös sanovat ääneen. Näin tekevät nekin, jotka eivät itse elä tämän sanomansa mukaisesti.

Näin ne ajat muuttuvat. Vielä muutama vuosi sitten tällaiset toteamukset sivuutettiin arrogantilla olankohautuksella tai leimattiin yltiöhengellisten vouhotukseksi. Nykyisin tällainen puhe alkaa kuulua hengelliseen lasten leipään monissa seurakunnissa. En sano, etteikö päinvastaistakin kehitystä vielä voisi tulla vastaan, mutta periaatteessa tällainen kehitys luo toivoa.

Turha sitä on luulla, että minä mainstreamin perässä ratsastan. Älkää huoliko, that won´t happen. Mutta olen tunnistavinani kuitenkin kristittyjen keskuudessa pitkällä aikavälillä oikean ymmärryksen lisääntymistä seurakunta-asiassa. Tämä kehitys muistuttaa samaa, mitä on tapahtunut ymmärryksessä kristittyjen keskuudessa vaikkapa armolahjojen kohdalla tässä viimeisten 40-50 vuoden kuluessa.

Tällainen laajamittainen muutos kristittyjen keskuudessa (ajattelussa, puheessa ja teoissa) näyttää olevan hyvin hidasta, etenkin ns. perinteisten kirkkokuntien keskuudessa. Se näyttää aina edellyttävän joidenkin hulluiksi leimattujen liikkeellelähtöä, joka sitten järisyttää olemassaolevan establishmentin perustuksia. Näistä muurin rapautumisista alkaa sitten vastustamattomalla voimalla versoa uutta elämää.

Sanomisesta on kuitenkin vielä matkaa elettyyn todellisuuteen. Kun sanomme, että seurakunta on enemmän kuin vain jokin rakennus - "se on ne ihmiset, jotka muodostavat seurakunnan uskossa Kristukseen" - niin olemme vasta sulkemassa pois vanhan paradigman. Seuraava askel on se, että alamme opetella elämään niin kuin ruumiin jäsenet. Siinä me taas tarvitsemme toisiamme, niin paikallisesti kuin globaalistikin.



3 comments:

Anonymous said...

Ya, I agree!

Kari Kngshrj

Steve Dynell said...

Kyllä, näin on. Sitten on vielä matkaa siihen, että erilaisissa piireissä ja seurakunnissa kokoontuvat uskovaiset rukoilevat toistensa puolesta ja siunaavat toisiaan säännöllisesti. He ovat myös valmiita edes silloin tällöin tapaamaan toisiaan, vierailemaan toistensa seurakun-
nissa ja yhteisöissä sekä jopa todistamaan Jeesuksesta yhdessä. Niin kuin äidinisäni Tapio
Nousiainen, joka siirtyi taivaan kotiin tasan 35 vuotta sitten, kirjoitti jo 1960-luvulla (esim. kirjoissaan Että he kaikki olisivat yhtä, Hukkuvat sielut ja nukkuva kristikunta sekä Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa), Jumala haluaa kyllä antaa vielä suuren herätyksen ennen Jeesuksen takaisintuloa, mutta uskovien pitää ensin oppia rakastamaan toisiaan. Hartaasti toivon ja rukoilen, että näinä lopunaikoina voitaisiin päästä edes jossain määrin eroon seuraavasta kehityskulusta: Ensin Jumalan armosta tulee herätys. Sitten perustetaan eri herätysliikkeitä, seurakuntia, kirkkokuntia ja muita yhteisöjä. Alkuaikoina lähes kaikki uskovaiset ovat palavasti mukana toiminnassa ja innokkaasti todistamassa Jeesuksesta, kutsumassa ulkopuolisia hengellisiin kokouksiin sekä täysillä pyrkimässä juurtumaan yhä syvemmin Jeesukseen. He rakastavat kaikkia uskonveljiä ja -sisaria. Heille tärkein asia on se, että ihmisiä pysyvästi ja kokosydämisesti tulee uskoon ja liittyy ennen kaikkea Jumalan valtakuntaan. He siunaavat niitäkin uskoontulleita, jotka liittyvät muihin kristillisiin yhteisöihin - tai kenties jopa pysyvät nykyisissä yhteisöissään. Vähitellen kuitenkin uskovaisten into laimenee - yli yhteisö- ja oppirajojen. Pienenevä prosentti uskovaisista seuraa edelleen Jeesusta täysillä ja todistaa Hänestä innokkaasti sekä kutsuu säännöllisesti ulkopuolisia hengellisiin kokouksiin. Pikku hiljaa kasvava prosentti uskovaisista kokoontuu yhteen lähinnä nauttimaan toistensa seurasta ja odottaen saavansa muilta hengellistä rakentumista, eikä pyytäen Jumalalta rakentavaa sanomaa itselleen, että kaikki saisivat opetusta. Tämä kehityskulku jatkuu, kunnes joko tulee uusi herätys tai kunnes ainakin jotkut näistä kristillisistä yhteisöistä kuolevat hengellisesti. Tämä vaara, johon liittyy myös vääränlainen klikkiytyminen, kuppikuntaisuus ja kirkkopolitiikka (oman lauman koossapitäminen esim. opillisia eroja korostaen), uhkaa mielestäni kaikenlaisia kristillisiä yhteisöjä: ns. kirkko- ja rukoushuoneseurakuntia, soluseurakuntia sekä valitettavasti myös kotiseurakuntia. Sitten on näitä ns. hengellisiä individualisteja, jotka eivät halua alistua seurakuntakuriin, vaan mieluummin "pomppivat" muualle, jos heitä vähänkin arvostellaan - tai perustavat uusia porukoita. Jumala armahtakoon meitä kaikkia! Entiseen seurakuntaani Suomessa (herätyskristillinen ja vanha) kuului 2 vuotta sitten tänne Aasiaan muuttaessani n. 700 jäsentä. Heistä jollain tapaa seurakunnan toiminnassa mukana olevia oli vain n. 300. Sunnuntaikokouksissa kävi n. 20-150 henkilöä, rukouskokouksissa n. 10-30, nuorten ja nuorten aikuisten illoissa n. 30-40, soppakirkossa ehkä n. 70-80, seurakunnan virallisissa kevät- ja syyskokouksissa n. 50-60, ja pastorien valintakokouksissa n. 120-150. Toisin sanoen, aika pieni vähemmistö oli aktiivisesti mukana. Toivottavasti tilanne pian paranee. Siunattua loppusyksyä tai syystalvea toivoen, Miika Tynjälä, Filippiinit

Steve Dynell said...

Kyllä, se on tärkeää. Jumala saakoon yhdistää uskovaiset yli yhteisö- ja oppirajojen innokkaasti yhdessä todistamaan Jeesuksesta, kutsumaan muitakin Hänen luoksensa, palvelemaan Jumalan heille antamilla lahjoilla ja jouduttamaan Jeesuksen takaisintuloa. Jumala siunatkoon ja vahvistakoon sekä uudistakoon kaikkia kristillisiä yhteisöjä, niin ns. kirkko- ja rukoushuoneseurakuntia, soluseurakuntia, kotiseurakuntia, raamattupiirejä, lähetyspiirejä kuin rukouspiirejäkin. Hän saakoon niin avartaa lastensa sydämet, että nämä useammin kohtaavat toisiaan hengellisesti rakentavassa tarkoituksessa, vierailevat toistensa yhteisöissä ja ennen kaikkea riemuitsevat siitä, että uusia ja vilpittömiä lapsia syntyy Jumalan valtakuntaan. Omien yhteisöjen virallinen jäsenmäärä älkööm olko heille tärkeämpi kuin se, että Jumalan lasten määrä kasvaa. Siunattua ja rohkaisevaa loppusyksyä sekä alkavaa talvea toivoen, Miika Tynjälä, Filippiinit