Pyhä anarkia

Joskus kun lukee Paavalin ensimmäistä kirjettä korinttilaisille uskoville, sen ensimmäistä lukua, herää mieleen häpeämätön, suorastaan anarkistinen ajatus siitä, että Jumalan pelastussanoma, evankeliumi ei ole kontekstualisoitua. (Tapa esittää se voi kyllä sitä olla ja joskus onnistuukin siinä.)

Ei kreikkalaisten mielen mukaan, filosofointia ja inhimillistä viisautta, retoriikkaa loistokkaimmillaan, ei, vaan yksinkertainen saarna Ristiinnaulitusta (ja Hänestä yksinään). Myöhemmin sitten tässäkin on sitten yritetty oikoa mutkia, siinä enemmän tai vähemmän onnistumatta, kun kirkkoisät yhdistelivät platonismia ja Aristoteleen ajattelua, siis tuota muinaisen hellenismin rationalistista perintöä, aivan toisenlaisesta (seemiläisestä ja eritoten juutalaisesta) kulttuuriperimästä nousevan Jeesus-uskon kanssa. (Tätä kutsutaan sitten patristiikaksi ja loppu onkin palanen länsimaisen kristinuskon historiaa.)

Mutta ei edes juutalaisten, tuon Jumalan valitun kansan, uskonnonharjoituksen mittapuun mukaan sitä pelastussanomaa yritetty sovittaa, vaan sinnekin tarjotaan vain samaa Ristiinnaulittua Kristusta. Se, mikä tuolla on hullutus, typeryyttä - "give me a break, so last season!" - se onkin täällä, tässä kontekstissa loukkaus hyvien ihmisten vilpitöntä ja hyvää tarkoittavaa uskonnollisuutta kohtaan. "On suorastaan skandaali, että meille julistetaan tällaista pelastusta!"

Ehkä olisikin oikein kutsua kontekstualisointia raamatullisela termillä "korvasyyhyyn puhumiseksi"? Tällaisia blasfeemisia, suorastaan anarkistisia ajatuksia nousee väkisinkin mieleen, kun peilaa omaa aikaansa Uuden testamentin tekstejä vasten. Kutsun sitä tässä eräänlaiseksi "pyhäksi anarkiaksi", hagioanarkiaksi, jossa pyhä ei ole anarkian (ja sen pilkan) kohteena, vaan jossa pyhä itse suorastaan anarkistisesti pilkkaa rauhanomaista ja vakiintunutta uskonnonharjoitusta, kaataen maahan sen rahanvaihtajien pöydät ja ajaen ulos pyhäköstä sen markkinamiehet.

Pitäisikö meidän muuttaa kulttuurimme raamatulliseksi, sensijaan että epätoivoisesti yritämme vääntää raamatullisen uskon sopimaan oman kulttuurimme muottiin?