Sekalaisia ekklesiologisia tuotoksia 1

Laitoin twitteriin jotain siitä, miten hengellisten johtajien helmasynnit ovat seksi, raha ja valta. Näistä kaksi ensin mainittua noteerataan kyllä hyvin nopeasti. Ajattelepa vaikka Markku Koivistoa ja Pirkko Jalovaaraa. Vallankäytön vääryyksistä sensijaan ei juuri kukaan puhu.

Ennemmin lähdetään pois seurakunnasta, jossa esiintyy vääränlaista vallankäyttöä. Lähdetään ja kärsitään hiljaa nahoissaan kaikki sitä seuraavat moitteet.
-------

Eräs ystäväni kysyi minulta hiljattain, millaisena näen orgaanisten kotiseurakuntien tulevaisuuden. Sanoin, että ainoa toivomme ovat ns. pystymetsästä uskoon tulleet. Muuten valtaosa tätä(kin) seurakuntaliikehdintää on pastors anonymous-toipumisryhmiä tai recycling of the saints-yhteisöjä. Tätä taustaa vasten ei ole mikään ihme, että kaikki aito apostolinen missionaarisuus puuttuu niistä.

Mieti itse, mitä siitä seuraisi, jos omassa seurakuntakodissasi olisi vuoden päästä yli puolet porukasta uusia uskovia. Ja kahden kolmen vuoden päästä yli 70%. Ja neljän vuoden kuluttua koko pakka hajoaisi omaan mahdottomuuteensa periaatteella uusi viini ja vanhat leilit eivät sovi yhteen. Radikaalit uudet kristityt haluaisivat omia dynaamisia ja missionaarisia yhteisöjään, vanhat perinteisen linjan veteraanit taas tuttua ja turvallista kaavaa ja näiden väliin jäävät mukavuudenhaluiset kulttuurikristityt lähinnä vain kevyttä viihdettä, jos aina sitäkään.

Pelkkä pystymetsästä uskoon tuleminen ei siis mitenkään riitä. Heitä täytyy myös opettaa ja varustaa. Eräs perusongelmamme on kuitenkin se, että useimmat uskovat ovat edelleen varustettavina, kuka kymmenen, kuka kahdenkymmennen, kuka neljänkymmenen vuoden ajan. Vain murto-osa on lähtenyt, mennyt ja tehnyt opetuslapsia.

Jo vastauskoontulleen opetuksen ensimmäisissä alkeissa tulee piillä apostolinen dna; ajatus lähtemisestä ja opetuslasten tekemisestä, jopa hengellisestä moninkertaistumisesta. Perinteisten kirkkojen ja seurakuntien piirissä tällainen opetus koetaan haastavana, jopa lakihenkisenä. Syykin on selvä. Vaikka olemme tällä viikolla erään johtavan helluntaipastorin suulla saaneet kuulla kerrottavan, että seurakunnassa ei ole tarkoitus viihtyä, niin kuitenkin juuri siitä on kyse monissa seurakunnissa. Muistan nuoruudestani, miten eräs veli omien sanojensa mukaan kiteytti kirkon maallikkotyön sanoihin "saatte tulla, saatte olla ja saatte pullaa".

Ajoimme keväällä Helsingistä Lahteen erään nuoren parin kanssa. Olimme olleet kuuntelemassa Neil Colen innostavaa opetusta. Nuori mies takapenkiltä kysyi, milloin oma kotiseurakuntamme seuraavan kerran kokoontuisi. Vastasin hänelle, että hänen kohdallaan oleellinen kysymys olisi se, milloin he perustaisivat oman kotiseurakunnan. Nuori mies vaimoineen meni ja teki.
-------

Uudet seurakunnanistutukset, jotka muodostuvat vanhoista uskovista ovat suurelta osin harhaa. Suurin osa niiden ajasta menee vanhasta paradigmasta poisoppimiseen. Ne kantavat mukanaan vanhaa dna:a ja itse asiassa pahimmillaan vain monistavat sitä edelleen.

Uusi seurakunta muodostuu uusista uskovista ja hyvin usein tuntuu, että moni asia sujuisi paremmin, jos heidät pidettäisiin mahdollisimman kaukana vanhoista seurakunnista. Apostolinen dna kun asuu jossain ihan muualla. Perinteiset rakenteet, traditiot ja erityisesti tuo alussa mainitsemani vallankäyttö vain tukahduttavat sen, leikkaavat siltä siivet ja pakottavat sen osaksi jotain sellaista ohjelmistopalvelua, johon sitä ei koskaan ole tarkoitettu.