Thursday, September 25, 2014

Virtanen ja orgaanisuus

Eräänä päivänä Virtanen havahtui tosiasiaan, että kaikki olivat orgaanisia.

Niin, tai siis halusivat olla. Joka tapauksessa Virtanen näki ympärillään yhä enemmän niitä, jotka olivat aiemmin pitäneet häntä jonkinlaisena eksyneenä hörhönä, mutta jotka nyt alkoivat itse toteuttaa samoja seurakuntaelämän muotoja, kuin mitä hän oli tehnyt. Näitä käännynnäisiä ilmaantui niinkin yllättäviltä tahoilta, että Virtanen väistämättä alkoi epäillä kyseessä olevan muoti-ilmiön ja virran mukana kulkemisen.

Monenlaisia ajatuksia siis risteili Virtasen mielessä, mutta sitten hän muisti Paavalin ajatuksen Filippiläiskirjeestä siitä, miten tärkeintä oli se, että Kristusta julistetaan "joko näön vuoksi tai totuudessa".

Niinpä hän päätti hillitä itsensä ja alkaa rukoilla näiden ihmisten puolesta.


No comments: