Kristityn käytöstä

Eilisessä Raamatun tutkiskelussamme törmäsimme Apostolien tekojen 11. luvussa kuvattuun Antiokian herätykseen. Ihmisiä tuli paljon uskoon, nopeasti ja ns. "pystymetsästä". Kääntyneet eivät enää olleet vain juutalaisia, joilla oli jo valmiina Kirjoitusten mukainen esiymmärrys VT:n messiaennustuksista yms. Nyt kääntyneiden joukossa alkoi olla entistä enemmän "kreikkalaisia", millä tarkoitettiin koineekreikkaa äidinkielenään puhuvia hellenistisen sivistyksen "sateenvarjon" alla eläviä pakanoita. Jotain herätyksen voimasta kertoo se, että Jeesus-uskoon kääntyneitä alettiin kutsua omalla kutsumanimellään "kristityt" eli "kristuslaiset". He erottuivat selkeästi omaksi ryhmäkseen tuon antiikin ajan metropolin uskonnollisessa ja sosiaalisessa elämässä. Aluksi heidät miellettiin vain erääksi juutalaisuuden lahkoksi (kuten fariseukset, saddukeukset, essealaiset ja selootit), mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun pakanuudesta Jeesuksen opetuslapsiksi kääntyneiltä ei vaadittukaan ympärileikkausta ja Mooseksen lain uskonnollisten säädösten noudattamista (esim. sapatin vietto) tämä "kristittyjen" ryhmä irtaantui juutalaisuudesta.

Tuossa tilanteessa Antiokian kaupungissa "kristityt" muodostivat oman uskonnollisen yhteisönsä, seurakunnan, jota tuon ajan kielenkäytössä kutsuttiin "ekklesiaksi". Tuon termin alkuperäinen merkitys ei ollut mitenkään uskonnollinen tai "hurskas". Sillä tarkoitettiin yksinkertaisesti kaupungin ulkopuolelle koolle kutsuttua kansankokousta, jossa päätettiin kaupungin asioista ja johon antiikin maailmassa kuuluivat vapaasyntyiset miehet. "Kristittyjen ekklesiaan" tultiin sisään uskon ja kasteen kautta ja tämän yhteisön sisällä opetettiin Raamattua varmaan ulkonaisesti hyvin samalla tavoin kuin juutalaisuudessakin. Erona oli nyt vain se, että Kirjoituksia tulkittiin nyt niin, että  se nasaretilainen puuseppärabbi Jeesus, joka Pontius Pilatuksen aikana oli ristiinnaulittu, kuollut ja haudattu, olikin ylösnoussut ja VT:n Kirjoitusten ennustama Israelin Messias.

Raamatun opetukseen on hyvä liittää kysymyksiä ja keskustelua, vuorovaikutusta ja tilaa mielipiteiden vaihdolle. Opetustilanteessa pitkällinen ja valmiiksi hyvin pureskeltu yksinpuhelu voi helposti saada älyllisesti loistokkaan leiman, mutta se ei vielä välttämättä johda minkäänlaiseen sisäistettyyn oppimiseen. Tuloksena voi olla kyllä hienolta kalskahtavia ulkoa opittuja sanoja, mutta ei omakohtaista vakaumusta. Niinpä mekin sitten mietimme porukalla, miten tänä päivänä - meidän tilanteessamme - tulisi käyttää sanaa "kristitty"?

Länsimaissa tuo termi on perinteisesti merkinnyt ainakin jonkinlaisen kristillisen kasvatuksen ja sivistyksen pintasilauksen omaavaa, syntyperäistä ko. maan kansalaista. Näin Suomessakin, vaikka tosin alammekin jo nyt elää maassamme tilanteessa, jossa kristityksi itseään kutsuvalla voi olla läjäpäin täysin epäraamatullisia käsityksiä ja hän edelleen menee kunnon kristitystä. (Monia uudestisyntyneitä kristittyjäkään tämä tilanne ei häiritse, kunhan vain saadaan viettää koulun joulujuhlat rauhassa.) Antiokian tilanteessa "kristitty" oli kuitenkin ennen kaikkea Jeesuksen seuraaja ja opetuslapsi, joka totteli kuuliaisesti Mestarinsa ohjeita.

Kun ajattelemme "kristikunnan" historiaa (eli ns. kirkkohistoriaa), niin "kristitty"-sanalla on monia negattivisia konnotaatioita, jotka johtuvat historiassa tapahtuneista konnuuksista. "Kristityn" käytös ei ole aina suinkaan edustanut kristityn mieltä. Nykyisessä tilanteessamme tämä on koko ajan rasitteenamme suhteessa muslimeihin, juutalaisiin ja moniin muihin etnisiin ja uskonnollisiin vähemmistöihin. Tältä pohjalta en ollenkaan ihmettele, että monet tuntemani ajattelevat kristityt tänään ennemmin luopuvat tuon sanan käytöstä, kuin ottavat sen mukanaan tuoman historiallisen painolastin niskoilleen. Siinä kun ei todellakaan ole kyse mistään "Kristuksen pilkan kantamisesta".

Itse en kuitenkaan haluaisi antaa periksi - ainakaan vielä. Termi "kristitty" kun on aidosti uusitestamentillinen ja sen sisältö vastaa täysin sen opetusta, arvoja ja käytäntöjä. Haluaisin ennemminkin puhdistaa tuon Voideltuun Herraamme viittaavan nimen siitä historiallisesta saastasta, jota se on joutunut ottamaan niskoilleen. Eikö uskonpuhdistuksessa aina olekin kysymys siitä, että vanhoille termeille palautetaan niiden alkuperäinen, oikea sisältö?

Haluan tehdä näin, vaikka tiedänkin omasta kokemuksestani raskaaksi ja joskus turhauttavaksikin aina uudelleen palata alkuun, selittämään termin "kristitty" alkuperäinen merkitys; Jeesuksen seuraaja, opetuslapsi, uskova ja kastettu...