Sunday, September 23, 2012

Helmi

Mikä sykähdyttävä ajatus!

"Vastaavaa voisi sanoa myös körttipuvusta. Kyse oli yhtäältä selvästä erottautumisesta. Vain oman uskonnollisen kokemuksensa kautta oman elämisensä ja olemisensa herraksi tullut saattoi kantaa tähän asuun liittyneen häpeän ja pilkan sivistyneitä ja ´maailmaa´ vastaan. Körttipuku siis kiistattomasti mursi jotain." *

Pääasia oli kuitenkin tuo "oma uskonnollinen kokemus", jonka kautta tultiin tietoisiksi omasta itsestä, ennen kaikkea suhteessa Jumalaan, mutta myös suhteessa muihin ihmisiin, niin että tämä kokemus tästä eteenpäin määritti kaikkea olevaista, näkyväistä ja näkymätöntä, ajallisia ja iankaikkisia, ja omaa positiota siihen.

Herätykset siis synnyttävät aina jotain uutta, ei vain hengellistä elämää, vaan kaikkia elämänalueita ajatellen. Tietyn aikaa tämä sama havainto koskee myös herätysten pohjalta (tai niiden raunioille) syntyneitä liikkeitä. Kantavathan nekin, kuka minkäkin aikaa, itsessään Jumalan uutta luovaa dna:ta. Kirkkohistorioitsija Martin Schmidtiä lainaten, pietismissä tulee esille uuden ajan ihminen, joka on itsestään tietoinen ja holhouksesta irtipyrkivä.

Uskonnollinen kokemus (yksilötasolla) ja herätykset (laajemmalla yhteisöllisellä tasolla) synnyttivät vapaan ihmistyypin, joka kokemansa pohjalta kykeni ajattelemaan itsenäisesti, sitomaan omatuntonsa ohi muiden auktoriteettien Raamatun ilmoitukseen ja asettumaan tarvittaessa kaikkea valtavirtaa vastaan. Vain sellainen ihminen, joka ymmärtää olevansa ensi kädessä uskollinen Jumalalle ja loppupelissä tilivelvollinen vain Hänelle, on sisäisesti vapaa. Paras tapa vastustaa totalitarismia (millaista hyvänsä!) on siis julistaa evankeliumia Kristuksesta, joka kutsuu Sinut vapauteen.

-------

* Esko M. Laine, Herätysliikkeet uskonnollisen yhtenäiskulttuurin murentajina? Kirjasta Kristinusko Suomessa, s. 145-146 (Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2006).

1 comment:

Pekka Sahimaa said...

Mielenkiintoinen helmi.

Herösi vain kysymys: Minne körttiläinen erottautuminen on vuosikymmenten saatossa hävinnyt?

Vastaavalla tavalla: Minne helluntailainen erottautuminen on hävinnyt?

Körttiläisethän ovat nykyään luterilaisuuden ( ja sitä kautta myäös yhteiskunnan) valtavirtaa.

Helluntailaisuuden yhteiskuntakelpoisuuden hakeminen on vielä puolitiessään, mutta hyvää vauhtia liike sekularisoituu...

Ketkä edustavat tämän päivän kristillisyydessö Suomessa radikaalia ja holhouksesta irti pyrkivää radikaalia kristillisyyttä? Onko heitä? ja vieläpä terveitä? Ilmoitelkaa havainnoista...