Olenhan itsekin (joskus väsyksiin asti) saanut kuulla profetioista, joiden mukaan milloin mikäkin istuva presidentti, eduskunnan puhemies tai suurin osa eduskunnasta tulee uskoon jne. Näitä profetioita ei vain useinkaan pyritä koettelemaan, ei edes jälkeen päin arvioimaan. Niinpä innokkaimmat liittävät näihin ajatuksiin epämääräisiä nationalistis-eskatologisia näkyjä jopa Karjalan palauttamisesta takaisin Suomelle. Hurjapäisimmät näkevät suuressa lopunajallisessa herätyksessä jopa globaalin uudistumisen visioita (vrt. esim. Transformation-videot kymmenkunta vuotta sitten). Herätystoivo ylittää siis perinteiset tunnustuskunnalliset rajat ja määrittää jopa (eskatologiaan liittyvän) raamatuntulkinnan suuntaa. Useimmiten tämä viittaa postmillenialistiseen tulkintaan, jossa paruusia koetaan vasta millenniumin jälkeen, kunhan asiat täällä Maan päällä on ensin saatu Kuninkaalle kelpaavaan kondikseen.
Valitettavan usein nämä unelmat kaiken muuttavasta herätyksestä ovat vain niin länsikeskeisiä. Tulevaa karismaattista menestys- ja hyvinvointitodellisuutta peilataan vahvasti omasta tämän hetkisestä todellisuudesta käsin hyvinvoivan länsimaisen materialismin keskeltä. Mutta minua kiinnostaisi tietää, millaisia herätysnäkyjä on esim. kiinalaisilla kotiseurakuntakristityillä, jotka valtiovallan paineen, jopa vainon alla kärsivät ja tekevät evankeliumin työtä. Näyttää siltä, että eskatologinen toivo näyttäytyy heille hyvin erilaisena kuin länsimaisille "mansion here, mansion there"-kristityille. Se muistuttaa enemmänkin sitä toivoa, joka alkukristyillä oli, kun he odottivat taivasta tulevaa Herraa, joka oli herätetty kuolleista ja joka pelastaisi heidät tulevasta vihasta (1.Tess. 1:10).
Toiset näkevät viimeisen suuren Hengen vuodatuksen tulevan olemaan kaikki kristityt eri piireistä yhdistävä tekijä, jonka seurauksena kaikki tosiuskovat vihdoin löytävät yhteisen sävelen, erottautuvat porttokristillisyydestä ja saattavat loppuun lähetyskäskyn toteuttamisen maan päällä. Aika usein tämä "tosiuskovaisuus" myös määritellään oman kuppikunnan näköiseksi, josta sitten löytyy myös raja Baabelin suuntaan jne. On maailman yksinkertaisin asia nimetä oma liikehdintä "suureksi lopun aikojen herätykseksi", jonka jälkeen Herra tulee yläilmoissa, ja vaatia muita mukaan omaan toimintaan, muuten tullaan "jälkeen jätetyiksi" yms.
Itse uskon raamatulliseen ajatukseen seurakunnan rakentamisesta Jumalan tarkoittamalla tavalla. Näen sen raamatullisen perustan lepäävän esim. Paavalin opetuksessa Efesolaiskirjeen 4:11s. ja 5. luvun lopussa, mutta en (enää) mielelläni puhu seurakunnan ennalleen asettamisesta. Se on hyvin monimerkityksellinen termi, joka helposti väärin- tai ylitulkitaan ja sitä pidetään iskusanana toisin ajattelevien suuntaan; "jollet ole mukana tässä, niin...". Se, miten Herra tulee rakentamaan seurakuntansa (ks. Matt. 16:18) on Hänen projektinsa, jossa minä haluan olla mukana, mutta minun (tai kenenkään muunkaan yksilön tai yhteisön) on turha tulla ottamaan sitä hanskaan tai edes holhoavasti ohjailemaan tätä prosessia. Näen sen toteutuneen historiassa ja edelleenkin toteutuvan. Luulen, että suurimmat muutokset Kristuksen seurakunnan kohdalla ja suhteessa muuhun uskonnollisuuteen ovat vielä edessä päin.
Olen aina silloin tällöin törmännyt (erityisesti antikarismaattisissa piireissä) ajatukseen koko lopun ajan herätyksen kieltämisestä. Suureen lopunajalliseen herätykseen uskominen saatetaan jopa nähdä mukanaolona antikristillisen eksyttävän hengen työssä, joka salakavalasti ohjaa vilpittömät, mutta Sanaa tuntemattomat kristityt suoraan suuren porttokirkon syliin. Kun oppia vähätellään ja luovutaan raamatullisuudesta, saavat kaikenlaiset villitsevät henget helposti tilaa toimia ja vaikuttaa. Viitataan jopa Jeesuksen kysymykseen, "kun Ihmisen Poika tulee, löytääkö Hän uskoa maan päältä?" (Luuk. 18:8) Kristillisen seurakunnan tulevaisuus nähdään siis yhä pienenevänä pyhien tosiuskollisena joukkona, jonka rippeet Herra hädin tuskin saa koottua turvaan ennen viimeisten vitsausten lankeamista maan päälle.
Ymmärrän toki huolen raamatullisen uskomisen hiipumisesta monenlaisten opintuulien ja virtausten kuohuissa. Meillä on runsaasti esimerkkejä ihan lähihistoriassammekin tilanteista, joissa mopo karkaa käsistä ja mennään metsään, kun ei olla riittävän lujalla pohjalla. Vika ei kuitenkaan ole karismaattisia manifestaatioita jakavan Hengen. Kyse on jokaisen uskovan ja ennen kaikkea hengellisten johtajien vastuusta valvoa, pitäytyä Sanaan ja etsiä Jumalan tahtoa omassa elämässään. Mutta mitä tulee itse näihin em. argumentteihin, niin ne sopivat hyvin huonosti yhteen eri puolilla maailmaa parhaillaan olevien herätysten kanssa. Tosiasia on nimittäin se, että uudestisyntyneiden kristittyjen määrä kasvaa koko ajan - ja joissain kohdin jopa räjähdysmäisellä tavalla! - mutta se tapahtuu ns. alikehittyneissä kolmannen maailman maissa. Loppupelissä näillä herätyksen kieltäjillä on vaikeuksia lukea ja selittää Ilmestyskirjan kuvausta suuresta valkopukuisten joukosta, joka tulee "siitä suuresta ahdistuksesta" (Ilm. 7:9-14).
Toisaalla eräs helluntailaisuudesta luterilaisuuteen loikannut mies esittää haastavan kysymyksen, "entä jos herätystä ei tulekaan?" Kirjoituksessaan hän kertoo löytäneensä hengellisen työn merkityksen pienissä, arkisissa kohtaamisissa ihmisten kanssa. Hän itse ei usko suuriin, yhteiskuntaa mullistaviin herätyksiin esim. täällä jo valmiiksi "kristillisessä" Suomessa. Täällä ei hänen mukaansa ole juurikaan hengellistä täyskäännöstä tarvitsevia ihmisiä. Näin ollen pieni ja arkinen on kaunista ja massiivisten herätysten odottaminen on turhaa.
Kun ajatellaan Jeesuksen julkista toimintaa Hänen maanpäällisen elämänsä aikana, niin Hän lähti aina liikkeelle yksilöstä. Hän kohtasi Nikodeemoksen, samarialaisen naisen, Maria Magdaleenan ja Sakkeuksen yksilönä. Vasta tämän jälkeen lähdettiin rakentamaan yhteisöä. Mikä toimii yksilötasolla, se toimii myös laajemmalla, yhteisöllisellä tasolla. Tässä suhteessa yhdyn kaverin esittämään kritiikkiin ns. "pastoripornoa" kohtaan. Kuitenkin itse kysymys "entä jos herätystä ei tulekaan?" on mielestäni väärin asetettu. Mitä ihmettä me nimittäin sitten teemme, jos Pyhä Henki sitten vaikka vaikuttaisikin suuren, laajamittaisen herätyksen omalla kotipaikkakunnallamme? Em. kirjoituksesta on nimittäin kiusaus rivien välistä lukea jopa pienoinen kielto, että herätys ei saa tulla...
Sitäpaitsi kun Pyhä Henki Apt. 2:ssa kuvatulla tavalla vuodatettiin Jerusalemissa, sai tämä aikaan laajamittaisen, jopa massiivisen herätyksen, joka otti paikkansa sellaisessa uskonnollis-kulttuurisessa kontekstissa, joka monessa suhteessa muistuttaa hyvin paljon kirjoittajan kuvaamaa suomalaista kirkollista todellisuutta (jota todellisuudennäkemystä itse en kyllä millään tavoin jaa kirjoittajan kanssa).
Joten eiköhän anneta Jumalan Hengelle täysi toimintavapaus, jooko?
Itselleni ajatus koko maata koskettavasta ja kansakuntaa muuttavasta hengellisestä heräämisestä on mitä tervetullein. Näen mielelläni Jumalan Hengen vaikutuksen ympäröivässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa tervehdyttämässä, raitistamassa ja uudistamassa Jumalasta pois päin kääntynyttä Suomea takaisin oikeaan suuntaan. Minulla ei ole mitään ongelmia elää sovussa ajatuksen suuresta lopun ajan Hengen vuodatuksesta kanssa, mutta uskoni ei seiso, eikä kaadu sen kanssa. Enemmänkin olen viime päivinä ajatellut Jeesuksen vertausta samassa pellossa kasvavasta oikeasta vehnästä ja väärästä samankaltaisesta rikkakasvista, jotka molemmat kasvoivat tiettyyn rajaan asti ennen kuin ne erotettiin toisistaan. Jeesus selittää pellon olevan maailma, ei siis kirkko tai seurakunta.
Ehkä tulevaisuudessa näemmekin näiden molempien kehityskulkujen, Jumalan Hengen vaikutuksen ja vastapuolen vaikutuksen, kulkevan ja tekevän työtään ihmisten keskellä maailmassa ikään kuin rinta rinnan. Paluuta entisen kaltaiseen kristilliseen yhtenäiskulttuuriin ei vaan enää ole. Päinvastoin, sotatila on se kuva, jolla Uusi testamentti toistuvasti määrittelee uuden liiton seurakunnan elämäntodellisuutta. Tämä tilanne tulee säilymään aina Jeesuksen takaisintuloon saakka. Emme kristittyinä koskaan saa tuudittautua siihen ajatukseen, että lopullinen voitto pahasta saavutettaisiin omin voimin tässä ajassa.
Herätyksessä on kuitenkin aina kyse Kristuksen seurakunnan kokoamisesta ja rakentamisesta.
2 comments:
Meillä on taipumus määritellä (ja määrätä) Jumalan Hengen työ sellaiseksi, mikä sopii tämänhetkiseen omaan kehitysvaiheeseen. Taustalla on pelko jäämisestä ulkopuolelle. Siksi halutaan rajata Jumalan toiminta sille kentälle, jossa itse liikehtii.
Tätä on käytetty - ja tullaan käyttämään - hyväksi masinoitaessa ihmisiä mukaan milloin mihinkin. Ulkoapäin tulevan manipuloinnin lisäksi tämä pelko on myös sisäsyntyistä.
Peräänkuulutan samaa, mitä Timokin riveillä ja rivien väleissä srk:n rakentumisesta. Sen ei tule olla samanlaista kuin F-junioreitten jääkiekkopeli, että kaikki ryntäävät siihen läjään, johon on kiekon nähty vilahtavan.
Jumalan kasvojen edessä ja hänen kanssaan vaeltaessaan jokainen voi löytää oman paikkansa ja palvelusektorinsa (=yksikkö tai monikko). Silloin voi elää ja toimia siinä rauhassa ja ilman epävarmuutta, pitäiskö juosta jonnekin muualle.
Kun sitten jossakin näkyy liikehdintää, ei jokaisen tarvi rynnätä siihen samaan kasaan. Ei jokainen shakkinappula ole liikkumassa. Osan tehtävänä on olla enimmäkseen paikallaan. Näin myös keho toimii. Jos tarkoitus on olla lukemassa, jalan tärkein tehtävä on olla paikallaan eikä tehdä itsestään suurta numeroa. Joskus tulee aika juosta ja silloin sillä on aktiivisuuden aika.
Osataanko iloita siitä, kun toiset saavat kosketuksen kiekkoon, kun oma tehtävä on olla vain pitämässä oma paikka?
Kari Kngshrj
Herätyksen odotuksen ympärillä on myös se kysymys kenen laariin mahdollinen herätys sataa.
Tarkoittaako herätyksen odotus sitä että näkisi oman kirkkorakennuksen tulvivan uusia ihmisiä? Vai onko mieli hyvä jo siitä jos liikehdintä täyttääkin naapurikirkon?
Itse odottaisin ennen kaikkea näkeväni koko yhteiskunnan muuttuvan. Nyt se tuntuu täysin järjettömältä ajatukselta kun kaikki menee aina vain sekavampaan suuntaan.
Hyvä neuvot ovat kalliit. Odottavan aika on pitkä. Lupauksia on kuultu loputtomasti, mutta eivät ne ole toteutuneet. Onko siis kuultu valheita vai toteutuvatko ne joskus? Vai onko kuultu toiveikasta, sytyttävääkin palopuhetta? Mene ja tiedä. Mutta en tiedä.
Se on varmaa että muutos on valtava jos vallitseva kyyninen, pelokas ja alistettu ilmapiiri muuttuu toiveikkaaksi, iloiseksi ja avoimeksi. Suomalainen kansanluonne asettaa aika paljon rajoituksia.
Kyllä tuo entä jos -kysymys mihin blogisti linkkasi on aiheellinen, mutta ei siihen vaihtoehtoon kannata alkaa uskomaan. Silloin on jotain pielessä.
Pastoriporno -sana kalskahtaa pahalle. Ymmärrän tietysti mitä sillä yritetään sanoa, mutta saman voisi sanoa jollakin vähemmän brutaalilla ilmaisulla. Hengellisen toiminnan rinnastaminen pornoon on mielestäni todella mautonta. Mielestäni Jumalan pilkkaamista.
Nuorilla ja itseään etsivillä on tapana tehdä ylilyöntejä ja käyttää omalle ikäryhmälle ominaisia ilmaisuja mutta suhteellisuuden taju kannattaa säilyttää jos yrittää puhua vakavasti suurelle yleisölle.
En hyväksy Pyhästä Hengestä ja Jumalasta puhumista vertaamalla niitä kevytmielisesti pornoon. En edes siinä tarkoituksessa että haluttaisiin huumorin varjolla mustamaalata toisten, ehkä kilpaileviksi tai menestyneemmiksi koettujen pastoreiden toimintaa.
Jotakin outoa on hiipinyt nuorten helluntaipastoreiden ajatusmaailmaan. Toivottavasti ei kovin monien.
Post a Comment