Median lukemisen jalo taito ja mitä siitä seuraa

Hiljattain jaettiin ruotsalaisen Bonnier-kustantamon Suuri journalistipalkinto, jonka voitti kemiläinen Waltteri Seretin (14v.). Syynä oli oivallus, joka paljasti aitovenäläiseen tapaan tehdyn (”mitä suurempi bluffi, sitä paremmin menee läpi”) huijauksen; Pohjoisnapaa uljaasti meren alitse valloittaneet venäläiset sukellusveneet olikin lainattu Titanic-elokuvasta. Kuuleman mukaan hän on ollut ainoa ihminen maailmassa, joka pääsi perille tästä huijauksesta. Niinpä...

Taudin kuvaan kuuluu myös se, että venäläinen julkinen media, tv-kanava RTR, ei kuuna päivänä ole tunnustanut mitään bluffia olevan olemassakaan. Näin historia toistaa itseään. Eräässä lehdessä kirjoitettiinkin aiheeseen liittyen, että ”Waltterin paljastus osoitti, kuinka vakava Venäjän journalismin kriisi on”.

Mieleeni nousi tämän luettuani spontaanisti kysymys: entä mikä paljastus olisi kyllin voimallinen osoittamaan, kuinka vakava EUrooppalaisen median kriisi on? Siitä ja sen puolueellisuudesta ja ohjattavuudesta ei näet kukaan kirjoita em. kaltaisia ”otsa rypyssä, pää kallellaan”-huolestuneita juttuja. Vai kuvittelemmeko tosissamme, että oma tiedonvälityksemme olisi jotenkin arvovapaata ja puolueetonta? Itse en ole niin naiivi, että näin kuvittelisin.

Mieti vaikka kansankirkon naispappeuskiistan uutisointia julkisessa mediassa. Esille on tuotu yksipuolisesti toisen näkökannan (so. naispappeutta vastustavia) mustamaalaava ja leimaava käsitys asiasta. Vastapuolelta on löytynyt kyllä argumentteja liittyen mm. asian kirkko-oikeudelliseen puoleen (Väitös Lapin yliopistossa: Tunnustuksellisella papilla on oltava oikeus väistää alttariyhteistyötä naispapin kanssa), mutta niitä ei ole mediassa näkynyt.

Nyt on hyvä toistaa se, että itse en näe pappeutta ollenkaan samanlaisena kuin luterilainen tai katolinen kirkko. Kyse on kuitenkin periaatteellisesta oikeudesta toimia vakaumuksensa mukaan ja sen kunnioittamisesta. Kyse on myös pitemmälle menevästä arvo- ja asenneilmaston muutoksesta, jossa olemme – emme enää vain tien päässä – vaan myös hyvää vauhtia menossa yleiseen EUrooppalaiseen suuntaan. Naapurimaamme Ruotsin kehitys on oiva esimerkki siitä, mikä on eräs mahdollinen tulevaisuuden skenaariomme. Ja tässä pelissä medialla on näppinsä pelissä ja vahvasti. Se on selvästi jo ennakolta sitoutunut yleisiin yhteiskunnassamme nousussa oleviin moraalisiin arvoihin ja niiden soveltamiseen käytännössä.

Näimme vastaavanlaisen kehityksen jo v. 1994 EU-kansanäänestyksen kohdalla, jolloin sekä valtiovalta että sitä myötäilevä julkinen sana olivat jo ennakkoon asettuneet tietylle kannalle. Sen jälkeen oli turha puhua mistään puolueettomasta kansanäänestyksestä, vaikka läheltä pitikin. Asetettiinko tuolloin jo hyvissä ajoin asian läpimenemistä varmistamaan työryhmä, joka koostui tutkijoista, sosiologeista, median edustajista, psykologeista yms. tehtävänään miettiä, miten ja millä keinoilla EU-ajatus parhaiten osattaisiin myydä kansalaisille? Mene ja tiedä.

Perinteinen humanismin lanseeraama ajatus suvaitsevaisuudesta ja mielipiteen ilmaisun vapaudesta oli se, että ”en ajattele lainkaan samoin kuin sinä, mutta teen kaikkeni, jotta voit säilyttää vapauden ilmaista mielipiteesi”. Nyt tämä kultainen länsimaisen sivistyneisyyden perinne on jäämässä historiaan, kun tietyllä tavalla toisinajattelevat ja -uskovat jo valmiiksi kuvataan mediassa tietynlaisina. Hyvä esimerkki tästä oli julkinen mediapeli ns. homoliittolain käsittelyn ja äänestyksen yhteydessä, kun kirkon tiedonjulkistamispalkinnon myöhemmin saanut Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala häikäilemättä niputti yhteen homoliittoja vastustavat raamattu-uskolliset kristityt ja Afganistania vielä tuolloin hallinneet talebanit.

Ymmärrän median olevan aikamme vahva vallankäyttäjä, enkä kuvittele hetkeäkään sen puuhastelevan yksikseen tai päämäärättömästi. En myöskään itse valtavirrasta poikkeavalla tavalla ajattelevana kristittynä usko saavani mitään puolueetonta tai tasapuolista kohtelua tältä valtamedialta. Tällaisen suvaitsevaisuuden ja demokraattisuuden aika tuntuu olevan maanosassamme auttamatta ohi. Uusi aika on koittamassa ja saa nähdä toistuvatko esim. 30-luvun Saksan tapahtumat uudelleen täällä sivistyneen Euroopan keskellä. Ei siitä niin kauaa ole ja se tapahtui ihan länsimaisen humanismin syntysijoilla...

Jäljet johtavat sylttytehtaalle ja ”käsitteiden kavallus” aina Pravdaan asti. Puhun vertauksilla, mutta ymmärtänet mitä tarkoitan. Valtaapitävien joukko EU-Suomessakin on hyvin nopeasti laskettu pieni elitistinen piiri. Se, että eliitin vallankäyttö muuttuu aina vain röyhkeämmäksi, osoittaa sen vain tulleen varomattomaksi. (Sama koskee myös sen uskonnollista velipuolta eli kirkollista johtoa.) Tiedän, että moni uudestisyntynyt uskovakin elää mieluummin päiväunelmissaan, kuin katsoo totuutta (pedon)silmiin. Salaliittoteoriat eivät juuri nyt ole trendikkäitä, koska ne niin rassaavat meidän kristillistä mukavuudenhaluamme. ”Rauha meidän aikanamme”-huuto kaikuu niin monen kirkonkin saarnatuolista. Tulee ihan mieleen se tarina siitä sammakosta kattilassa, jonka vettä alettiin pikku hiljaa lämmittää...