2. Timoteuskirjeen 2.
luvussa Paavali puhuu ihmisestä, joka puhdistaa itsensä tietyistä vääristä asioista,
jolloin hänestä tulee ”astia arvokkaaseen käyttöön”? (jae 21) Tässä
yhteydessä Paavali on juuri kehottanut olemaan kiistelemättä sanoista, koska
siitä ei ole mitään hyötyä. (Tällaisia voisivat olla esim. jonkun yhteisön omat
korostukset tai kaanaankieliset ilmaisut.) Semantiikka ei siis rakenna
(ainakaan tässä yhteydessä). Päinvastoin, se koituu kuulijoiden turmioksi. Pysy
siis erossa epäpyhistä ja tyhjistä puheista, apostoli sanoo. Ne kun eivät tuota
kunniaa Jumalalle ja niiden puhujien elämässä taustalla näyttää olevan usein asioita,
joita ei ole kunnolla selvitetty. Näiden puheiden vaikutus on Paavalin mukaan verrattavissa
syöpään. Kovia sanoja Paavalilta.
Asian vakavuuden
lisäämiseksi kannattaa huomata se, että keskustelut ja väittelyt käydään aina
viime kädessä ”Jumalan edessä” (jae 14). Oikea keskusteluilmapiiri ja
kommunikaatiokulttuuri syntyvät vain Jeesuksen herruuden alla. Muista siis,
kenen edessä keskustelet!
Voit voittaa väittelyn ja
silti olla väärässä.
Myöhemmin samassa luvussa
Paavalin kehotus on, että kannattaa välttää tyhmiä ja taitamattomia (kr. apaideutos,
kasvattamaton, sivistymätön, epäasiallinen) väittelyjä, jotka synnyttävät vain
riitoja. Tähän voidaan liittää myös sana kuriton, esimerkkinä vaikka kuriton
lapsi, joka on jäänyt vaille kunnon kasvatusta ja jolle ei ole asetettu rajoja.
Riidat syntyvät näiden ihmisten sanojen, mutta myös heidän tapojensa ja
asenteidensa kautta. Näihin ei kristityn kannata sekaantua. Hengellisesti
puhuen, ne eivät johda mihinkään. Voit voittaa väittelyn ja silti olla
väärässä. Paavalin lääke näihin hengellisiin lastentauteihin on asiallinen ja
hengellisesti kypsä paimenuus.
”Koko: valtava – sisältö:
nolla.”
Vanha Paavali on
muistuttanut samoista asioista nuorelle Timoteukselle jo aiemminkin (1.Tim.
6:3-6). Sairaalloisen halun väittelyyn ja sanasotaan sekä ”sanakiistojen
kipeyden” taustalla on usein ihmisen ”paisuneisuus” (kr. typhoo)
eli kerskailu, ylpeily ja ylimielisyys, joka onkin itse asiassa typeryyttä.
Mikä tähän on syynä, se on oma kysymyksensä. Joka tapauksessa tällainen ihminen
on hylännyt ne ainoat parantavat sanat, jotka tulevat Herralta, ja Jumalan
tahdon mukaisen elämän. Hän on riidanhaastaja, joka syttyy liekkeihin
semanttisista kiistoista sanoista. Tällaisiin sopii hyvin sanonta: ”koko –
valtava, sisältö – nolla”. Tällaisesta syntyy vain kateutta, riitaa,
pilkkaamista, pahoja epäluuloja ja alituisia kinasteluja niiden kesken, joilla
on todellisuus hämärtynyt ja jotka ovat sekä eksyneitä että turmeltuneita
itsekin. Jonkinlainen hengellinen degeneraatio siinä on kuvattuna.
Joutava jaarittelu on usein
merkki henkilön omasta eksymisestä ja jopa hänen harjoittamastaan eksytyksestä (1.Tim.
1:3-7). Tässä tapauksessa kyseessä lienevät olleet Raamatun ulkopuoliset, mutta
seurakunnan sisällä sijaa saaneet käsitykset, joihin tulee suhtautua tiukan
kriittisesti, tarvittaessa jopa kielteisesti. Paavalin käyttämä sana ”loputtomia”
kuvaa hyvin tilannetta, josta ei päästä puusta pitkään, vaan jumiudutaan
pitkiksi ajoiksi hedelmättömiin väittelyihin. Taustalla voi olla myös
epämääräisiä ja osin tiedostamattomiakin motiiveja saada itse opettaa ja puhua,
vaikka siihen ei olisikaan sen enempää kutsua kuin edellytyksiäkään. Mikäli
seurakunnassa ei ole kunnollista Sanan opetusta, nämä asiat voivat aiheuttaa
paljon vaikeuksia seurakunnan sisällä.
Kuriton tyhjänpuhuja ei
yleensä kykene alistumaan minkään auktoriteetin alle.
Samanlaisia ohjeita
Paavali joutuu antamaan myös Kreetalla vaikuttaneelle Tiitukselle. Paavalin
mainitsemat ”kurittomat, tyhjänpuhujat ja eksyttäjät” ovat niitä, jotka
aiheuttavat ongelmia ja sekaannusta seurakunnassa (Tiit. 1:10-11). Tyhjänpuhuja
tässä tarkoittaa kapinallista ja tottelematonta, joka ei halua alistua minkään
auktoriteetin alle, vaan haluaa olla itsepäisesti itsenäinen, jopa eksytykseen
ja laittomuuteen asti. Tällaisille ei tule millään perusteilla antaa mitään
sanansijaa tai sananvaltaa seurakunnassa, vaan heidät on hiljennettävä heidän
yhteyttä hajottavan ja eksyttävän vaikutuksensa takia.
Kirjeen loppupuolella on
myös henkilökohtainen ohje erityisesti valtakunnan työntekijälle (Tiit. 3:9-10),
mutta myös kenelle hyvänsä kristitylle: älä sekaannu mihinkään turhiin ja
hedelmättömiin väittelyihin. Päinvastoin, nuhtele sellaiseen syyllistyviä ja
mikäli se ei auta, katkaise yhteys tällaiseen ihmiseen kokonaan.
Tuhannen taalan kysymys.
Ns. tuhannen taalan
kysymys on, mikä saa nämä ”sanakiistojen kipeät” väittelijät
menettelemään näin? Mitkä ovat juurisyyt ja motiivit taustalla? Mistä juontaa
juurensa se paisuneisuus ja omahyväisyys tai kurittomuus ja kyvyttömyys asettua
auktoriteetin alle? Mikä saa ihmisessä aikaan jopa sairaalloisen halun väitellä
ja kinastella loputtomasti? Entä miten tämä kaikki liittyy monien
kristittyjenkin käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa?
Miten vastata ”tyhmälle”?
Sananlaskujen kirjan 26
luvussa on kaksi paikkaa, jotka ensilukemalta vaikuttaisivat sulkevan pois
toisensa. Toisessa kehotetaan olemaan vastaamatta tyhmälle hänen typeryytensä
mukaan, ”ettet olisi hänen kaltaisensa sinäkin” (jae 4). Toisessa taas
nimenomaan kannustetaan vastaamaan tyhmälle hänen typeryytensä mukaan, ”ettei
hän pitäisi itseään viisaana” (jae 5).
Usein kun seuraa erilaisia
somekeskusteluja, sitä miettii, kumpaa näistä pitäisi soveltaa käytäntöön?
Valitettavan usein näitä turhia
väittelyitä käyvät myös kristityt.
