Muutosten ajat ovat siis edessämme, kuten edellisessä postauksessa todettiin. Elämäntavassamme ja -tyylissämme tulee paljon muuttumaan, ja peruuttamattomasti. Tämä pätee niin malliseen kuin hengelliseenkin elämäämme - ja kaikkeen siihen sosiaaliseen kanssakäymiseemme, suhteisiimme, yhteisöllisyyteemme, toimintatapoihimme ja vastuullisuuteemme jne. mikä sijoittuu ikään kuin siihen väliin (tai näihin molempiin).
Sanomattakin on selvää, että tämä haastaa meitä. Edessä on väistämättä ajattelutavan ja kokonaisen paradigman muutos. Kristittyinä meidän on suostuttava uudelleen ajattelemaan monet asiat, seurakunnasta alkaen. Viimeistään nyt meidän on muututtava passiivisista vastaanottajista aktiivisiksi toimijoiksi.
Siitä huolimatta, että pelastus tulee armosta - tai itse asiassa juuri sen tähden! - meidän on opeteltava toimimaan yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa. Sen sijaan, että seisoisimme passiivisen odottavaisina rukousjonossa, että "kohta kolahtaa", meidän itsemme (so. meidän henkemme) on aktivoiduttava. Vaikka kaikki on armoa, me olemme Jumalan edessä vastuullisia, alkaen omasta vaelluksestamme.
Se, mitä ehkä eniten pelkään, on se, että tällainen muutos osoittautuu liian haasteelliseksi vuosikymmeniä hengellistä vauvanruokaa syöneille (tai syötetyille) laiskanpulskeille kulutuskristityille. Olisin niin mielelläni väärässä tässä.
No comments:
Post a Comment