Myrkylliset seurakunnat

 

Olen viime päivinä lukenut Marc A. Dupontin kirjaa Toxic Churches, Restoration from Spiritual Abuse (Sovereign World, 2004, UK) ja se on todella terveellisellä tavalla ravisteleva kirja. Se tuo terveen ja raittiin näkökulman, kun puhutaan hengellisestä väkivallasta ja siitä toipumisesta.

Mitä hengellisellä väkivallalla sitten tarkoitetaan? Erään määritelmän* mukaan kyse on jonkun tai joidenkin ihmisten hengellisen auktoriteetin väärinkäyttämisestä, mikä tuottaa vaurioita ihmisen hengelliselle hyvinvoinnille tai haittaa heidän hengellisen kasvunsa toteutumista. 

Hengellinen väkivalta voi olla tietoista tai tiedostamatonta, mutta yhtä kaikki se on vaikutuksiltaan hyvin tuhoisaa. 

Se ilmenee yleensä hierakkisesti ylhäältä alaspäin tapahtuvana "jyräämisenä", kovana johtajuutena, mutta se voi olla myös yhteisön jäsenten harjoittamaa hengellistä väkivaltaa omaa pastoriaan tms. kohtaan. Tällöin syynä on usein yhteisön johtajan oma turvattomuus, pelokkuus ja alttius ulkopuolisille vaikutteille/vaikuttajille. Toki tämäkin voi poikia kovaa ja autoritaarista johtajuutta, jolle on ominaista kyvyttömyys myötäelämiseen tai ymmärtämättömyys ihmisten tarpeita kohtaan. 

Tämä ilmenee käytännössä sanoin ja/tai teoin, jotka vaikuttavat vääristävästi ihmisen kuvaan Jumalasta ja Hänen tahdostaan ihmistä kohtaan. Kyse voi olla uhkailusta tai pelottelusta, julkisesta nolaamisesta ja nöyryyttämisesta tai kontrollin ulottamisesta henkilön yksityiseen elämään, kuten rahankäyttöön, pukeutumiseen, aviopuolison tai ammatin valintaan yms. Mielenkiintoinen toteamus kirjassa oli, että on kyse millaisesta vallan väärinkäyttämisestä hyvänsä - seksuaalisesta, hengellisestä, psyykkisestä tai ruumiillisesta - niin sen vaikutukset ovat samankaltaiset; häpeä, syyllisyys, itsensä syyttäminen tapahtuneesta jne. 

Hengellinen väkivalta voi ilmetä myös teologisena tai dogmaattisena "jyräämisenä", jossa toiselle osapuolelle ei anneta mahdollisuuksia esittää omaa näkökantaansa. Se voi olla myös sielullista rukousta/esirukousta jonkun puolesta, jolloin siihen liitetään syyllistämistä ja tuomitsemista. 

Dupont luettelee muutamia sellaisia tunnusmerkkejä, jotka hyvin usein viittaavat yhteisössä tapahtuvaan hengelliseen väkivaltaan ja huonoon johtajuuteen:

• yhteisössä vallitsevat hengellisen elitismin ja/tai eristäytymisen asenteet
• johtajien harjoittama toisinajattelijoiden tuomitseminen ja suoranainen "kirousten" langettaminen
• ihmisten henkilökohtaiseen elämään puuttuminen, mikä tarkoittaa ihmisen vapaan tahdon ja kieltämistä
• johtajuus ilman tilivelvollisuutta mihinkään suuntaan
• Jumalan ja johtajan palvelemisen häilyvä raja
• uskonnollinen lakihenkisyys, ihmisten alistaminen ja tuomitseminen ehdonvallan asioissa tai rippisalaisuuden rikkominen
• syntipukkien etsiminen ja ongelmien ulkoistaminen, jopa kieltäminen
• alaisten ja vastuunkantajien jatkuva vaihtuminen

Kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä, vaan Raamattu puhuu siitä monin tavoin. Mainittakoon esimerkkeinä tästä Hesekielin kirjan luku 34 (erityisesti jakeet 2, 4 ja 18-19) ja Jeesuksen puhe kirjanoppineita ja fariseuksia vastaan Matteuksen evankeliumin luvussa 23 (erityisesti jakeet 2-4, 13-15). Tämän väärän hengellisen auktoriteetin vastakohdaksi voimme asettaa Jeesuksen esimerkin hyvänä paimenena Matt. 9:36:ssa: "kun Hän näki kansanjoukot, Hänen tuli sääli, sillä ihmiset olivat nääntyneitä ja hylättyjä kuin lampaat, joilla ei ole paimenta".

Lopulta kirja tuo hyvin esille sen, miten ensiarvoisen tärkeä on antaa anteeksi näille ihmisille. Todelliseen vapautumiseen ei ole mitään muuta tietä. Löytyy kirjasta toki paljon (ja todella hyviä) neuvoja hengellisestä väkivallasta toipumiseen muutenkin, mutta suosittelen jokaiselle tämän kirjan lukemista itse. 

-------

* Ellel Ministries UK, Flagship Programme 2017.