Marginaalisuudesta vielä

 Entä mitä Raamattu sanoo marginaalisuudesta? Edustiko Jeesus sitä? 

Länsimaiden valtiollistetun kristinuskon taustaa vasten saattaa olla vaikeaa ymmärtää ajatusta raamatullisesta marginaalisuudesta. Kun on, kuten minä, syntynyt ja pitkään elänyt todellisuudessa, jossa kristinusko on ollut ikään kuin kulttuuriimme sisäänkirjoitettu primus motor, on vaikeaa hahmottaa divina margine´a. Erityisen yllättävänä se näyttäytyy tilanteessa, jossa tuo aiempi hegemonia syrjäytetään ja usko ajetaan uudelleen marginaaliin.

Vanhan testamentin profeetoista erityisesti Jesajan ja Jeremian hellimän ajatuksen "pyhästä jäännöksestä" luulisi selventävän kuvaa. Kun aiempi uskonnollinen valtavirta pyyhkäistään olemattomiin, jäljelle jää vain pyhä jäännös, eikä tämä tapahdu kivutta (kuten se ei tapahdu nytkään). Jäännöksen on selvittävä pimeässä, vaivan alla ja halveksittuna (Jes. 8:23). Mutta pyhän jäännöksen profeetallinen sanoma sisältää myös ajatuksen tähän marginaaliin syntyvästä Messiaasta. Kansa, joka vaeltaa nyt pimeydessä, näkee suuren valkeuden, ja ne, jotka asuvat suorastaan kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus (Jes. 9:1). Poikki hakatun puun kannosta versoo esiin uusi Vesa, joka tulee aikanaan korjaamaan koko potin (Jes. 11:1). Lohdutukseksi voidaan sanoa, että lopulta koittaa uuden jumalallisen valtavirran aika, mikä ei noudata aiempia kalentereita.

Tästä messiaanisesta vesasta sanotaan, että Hänkin syntyy marginaaliin, kuin juuri kuivasta maasta. Hänellä ei ollut ihmissilmin mitattavaa vartta eikä kauneutta, ei ihailtavia titteleitä tai oppiarvoja, eikä mainittavaa muotoa, johon olisi voitu mielistyä. Päinvastoin, Hän oli ylenkatsottu ja ihmisten marginaaliin työntämä ja hylkäämä (Jes. 53:2-3). Niinpä Hänestä sanotaan, että tästä marginaalista Hän tulee; omalta pohjaltansa Hän on kasvava. Mutta tästä marginaalista käsin Hän myös rakentaa todellisen ja oikean Jumalan huoneen (Sak. 6:12). 

Tällainen marginaalinen messiashan Jeesus Nasaretilainen maanpäällisen elämänsä aikana oli. Hän kykeni ilman huolen häivää maksamaan verot keisarille ja antamaan uskonnolliselle eliitille sille viran puolesta kuuluvan arvostuksen (Matt. 22:21, 23:2-3). Tosiasiassa mitään tuosta ei ollut pois Häneltä itseltään, koska Hänen valtakuntansa ja kuninkuutensa ei ole tämän maailman valtavirran määriteltävissä. Kuitenkin kunnia piti antaa sille, jolle se kuuluu eli Jumalalle ja hyvät teot piti tehdä täysin toisenlaisista motiiveista eli nöyryydestä ja kunnioituksesta Jumalaa kohtaan (Matt. 22:21, 23:8-12). 

Jeesus ei uskonut itseään niille, jotka kovin kevein perustein ilmoittautuivat Hänen kannattajikseen. Hän tiesi tasan tarkkaan sen, mitä ihmisessä on ja näki valtavirtaa ajavien motiivien läpi. Niinpä Hän ei oman julkisen toimintansa aikana sitoutunut mihinkään olemassaolevista poliittisista tai uskonnollisista puolueista, ei selootteihin, eikä essealaisiin, ei fariseuksiin eikä saddukeuksiin, eikä herodilaisiin. Hän kasvoi omalta pohjaltaan, niin kuin juuriverso kuivasta maasta ja osoittautui lopullisen pelastuksen tuojaksi.

Tältä pohjalta ei sitten ollut ihme, että eräästä Häneen Messiaanaan uskovien seurakunnasta sen istuttaja sanoi, ettei siinä joukossa ollut montaa inhimillisesti viisasta, mahtavaa, eikä jalosukuista. Päinvastoin, koko joukko oli oman aikansa marginaali-ihmisiä. Tämä tapahtui sen tähden, että Jumala valitsee sen, mikä on heikkoa, halpasukuista ja halveksittua, jotta se, mikä on jotain tämän maailman silmissä, joutuisi häpeään (1.Kor. 1:26-29).