Ei suurempaa iloa?

"Minulla ei ole suurempaa iloa kuin se, että kuulen lasteni vaeltavan totuudessa." 3.Joh. 4

Ei suurempaa iloa?

Mietin, mistä kaikesta saan iloni... Siihen nähden, eikö ole muka mitään tämän suurempaa iloa? Kaikki lapsiin asetetut toiveet ja odotukset - niin, jopa vaatimuksetkin.

Toivon, että tämän jakeen lukeminen tekisi minuun isänä, vanhempana ja kasvattajana syvemmän vaikutuksen (joskus jopa järkytyksen). Toivon, että se perin pohjin vavisuttaisi ajatteluni perustaa sen suhteen, mikä on oikeasti tärkeintä ihmisen elämässä. Ei vain minun elämässäni, vaan ennen kaikkea minun lasteni ja heidän lastensa elämässä.

Entä mitä se merkitsee käytännössä?

Mietin myös sitä, mistä minun em. asemassani on luovuttava. Tämä koskee minun rooliani myös hengellisesti tarkasteltuna. Minun on luovuttava omista suunnitelmistani muiden tulevaisuuden suhteen, omista agendoistani toisten kutsumuksen toteutumisen suhteen. "God has called you, but I have a plan for you"-ajattelu ei sovi Jumalan valtakuntaan.

Myönnän, luopuminen merkitsee aina kipua, tuskaa ja turhautumista, mutta se merkitsee myös vapautumista ja luottamusta Jumalaan, joka on kykenevä tekemään kenen hyvänsä kutsumuksen lujaksi. Odottaisin näkeväni hengellisillä äideillä ja isillä useammin tällaista asennetta, jota Johanneksella oli. Se nimittäin osoittaa luottamusta Jumalaan, joka itse on Totuus.

Se kertoo myös siitä, että Jumalan valtakunta ei ole minun hallittavissani, vaan minun tulee olla alisteinen sille. Luottamuksen Pyhään Henkeen on ajettava ohi ihmisvetoisuuden. Minun on tunnustettava olevani palvelijan asemassa suhteessa siihen ja muihin sen edustajiin nähden.

Vain silloin voin myös tuntea tämän suuremman ilon elämässäni.