Peilailua

Olen miettinyt millaista on ollut oma kasvuni miehuuteen ja isän mallin löytämiseen. Juureni ovat toisaalta karussa saaristolaisuudessa, toisaalta köyhässä maalaisuudessa. Molemmille näille on ollut ominaista tietynlainen ulkoapäin annettu lupa itsensä väheksymiseen ja köyhäilyyn. Elämältä ei ole ollut lupa odottaa liikoja. Olen kasvanut työväenluokkaisessa kodissa (silloin kun työväenluokka vielä oli olemassa) ja nuoruuteni mielenmaisemalle on ollut ominaista 60- ja 70-lukujen nuorisokulttuuriset tyylisuunnat, "koviskulttuurit". Kovan miehen maine on ollut arvostettua ja se piti itse hankkia. Mietin kuinka paljon ja millä tavalla kaikki tämä on vaikuttanut omaan tapaani toimia isänä ja kasvattajana, miehenä ja aviopuolisona, niin kristitty kuin olenkin.
Mietin myös kuinka paljon länsimaiselle kulttuurillemme nykyisin niin tyypillinen sukupuoliproblematiikka, kuten homoseksuaalisuus, onkaan seurausta sinänsä hyvin yksinkertaisista asioista, kuten hyväksynnän ja johonkin kuulumisen puutteesta. Orpouden henki kiinnittää katseen aina ihmiseen itseensä. Toimiessani erityisnuorisotyöntekijänä 80- ja 90-luvulla huomasin, miten monet ns. "nuoriso-ongelmat" olivatkin itse asiassa seurausta aikuisten ongelmista, kuten terveen vanhemmuuden ja oikean perhemallin (isyyden ja äitiyden) puuttumisesta. Huomaan siis, että on olemassa asioita, jotka ovat puhtaasti kulttuurisia ja sidottuja jonkin tietyn ajan ja paikan kontekstiin. Sitten on olemassa asioita, jotka ovat olemassa ikuisesti ja universaalisti päteviä lainalaisuuksia ja periaatteita, jotka nousevat Jumalan ilmoituksen pohjalta. Siitä kannattaa pitää kiinni ja peilata kulttuuriamme siihen.

On olemassa huutava, suorastaan hyytävä, puute hengelliselle vanhemmuudelle. Vain tätä kautta voimme tehdä yhteiskunnassamme tietä uudelleen terveelle vanhemmuudelle, joka ilmenee kaikilla elämänalueilla. Sen tähden kannattaa kiinnittää huomiota siihen, mitä sanotaan vanhemmuudesta, isyydestä ja äitiydestä. Ehkä Jumalan ratkaisu oman kulttuurimme tilanteessa on Johanneksen tapa toimia. Viimeisellä aterialla ollessaan Johannes painoi päänsä Jeesuksen, Mestarinsa rintaa vasten.