Kun katson maailmaa ympärilläni, näen miten Raamattua käytetään edistämään jotain poliittista agendaa tai puolustamaan jotain uskonnollista tai kulttuurista traditiota. Kuitenkin tosiasiassa kristillinen usko on perimmäiseltä olemukseltaan hyvin huono taipumaan tällaiseen käsittelyyn. Raamattu on hyvin huono rakennusaine maanpäällisen paratiisin rakentamiseen ihmisvoimin. Ajattelepa vaikka Vuorisaarnaa; siitä ei yksinkertaisesti ole miksikään yleiseksi yhteiskuntaetiikaksi. Se on siihen tarkoitukseen liian radikaalia ja yksioikoista ja kuitenkin juuri siinä on parhaalla mahdollisella tavalla kuvattu taivasten valtakunnan etiikka ja moraalioppi.
Samaan aikaan kun aikamme kulttuurisen tsunamin keskellä puolustelemme omaa kristillistä perinnettämme, meidän on hyvä ymmärtää, että tosiasiassa usko Jeesukseen edustaa aivan jotain muuta. Se edustaa meidän maailmallemme kuolemaa, mutta myös ylösnousemusta. Sen, mikä on tähän vanhaan maailmaan kuuluvaa ja sen hengen mukaista, tulee kuolla. Ylösnoussut uusi Hengen todellisuus edustaa kaikkea sitä, mikä on toisesta maailmasta, mikä on vierasta ja jopa vastenmielistä tämän maailman arvoille ja sen agendalle. On uusi maailma, uudet taivaat ja uusi maa, jossa vanhurskaus asuu (eikä enää muistoja tai jälkiä entisestä lankeemuksesta). Siinä on oikea identiteettimme.
Tätä taustaa vasten meidän on tarkasteltava kaikkea sitä, mitä maailmassamme tapahtuu, mitä ja millaisia asioita me haluamme edistää ja mihin panna turvamme. Miten nimittäin käykään kaikelle tälle vaalimallemme aineelliselle ja tämän puoleiselle (oli se sitten inhimillisesti katsottuna kuinka "hyvää" tahansa) kun sitä tuosta iankaikkisuusperspektiivistä arvioidaan? Ymmärrämme, että tällä maailmalla ja sen hyvyydellä on arvonsa (jonka puolesta kannattaa taistellakin), mutta on kuitenkin olemassa, Paavalia lainaten, "todellisuus ja sen varjo".
Itse asiassa (edelleen Paavalia lainaten) tämä aito todellisuus on meille nyt (vielä) näkymättömissä, mutta sen aitous on vahvempaa kuin tämän (meille nyt) näkyvän maailman luonto. On olemassa suuri vaara (joka edelleen on hyvin ajankohtainen) rajoittaa evankeliumi ja sen vaikutukset koskemaan vain oman aikamme inhimillistää hätää ja kärsimystä ja sivuuttaa kokonaan se, mikä on iankaikkista ja pysyvää, nimittäin ihmisen kuolematon sielu. Mitä hyötyä olisi kaikesta kulttuurisesta erinomaisuudestamme tai traditiomme loitokkuudesta, jos se "loppupelissä" osoittautuisikin vain tähän aikaan rajoittuvaksi?
No comments:
Post a Comment