Thursday, November 19, 2015

Teologian opiskelusta II

Teologisen tiedekunnan nettisivustolla teologia.fi julkaistiin juuri mielenkiintoinen haastattelu, johon itsekin sain osallistua. Se pyrki valottamaan vapaista suunnista ja uusista seurakunnista tulleiden teologian opiskelijoiden kokemuksia Helsingin yliopistossa. Esille tulevat perinteiset kysymykset uskon horjumisesta, toiseuden kokemisesta ja kirkon virkaan loikkaamisesta. Esille nousi myös ajatus uudenlaisesta teologien koulutuksesta muuttuneessa uskonnollisessa tilanteessa. Tiedekunnan varadekaani Risto Saarinen tarttui myös aiheeseen ja heitti peliin ajatuksen eräänlaisesta "urbaaniteologiasta" eli siitä, "miten kristinusko elää kaupungistuvassa yhteiskunnassa nuoremman sukupolven keskellä". En tiedä, onko vastaavanlaista pelinavausta aiemmin tehty, mutta tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta.

Olen useassakin yhteydessä yrittänyt vähän hapuilemallakin tuoda esille jotain uudenlaista näkökulmaa (eräänlainen "kolmas tie") tilanteeseen, joka on perinteisesti ollut hyvin dikotominen, jopa polarisoituinut. Vastapuolina on perinteisesti nähty liberaalit ja tunnustukselliset, kirkon uudistusmieliset ja konservatiivinen herätysliikeväki. Nyt voitaisiin etsiä jonkinlaista "kolmatta tietä" siihen, miten toimia uudella,  relevantilla  tavalla jälkimodernissa ja jälkikristillisessä tilanteessa.

Tältä pohjalta on jotenkin ehkä ymmärrettävää, että tällainen uudenlainen ajattelu herättää voimakasta vastenmielisyyttä niin luterilaisten kuin vapaiden suuntienkin edustajien keskuudessa. Vaikka en sellaisenaan niele Saarisen em. visiointia tulevaisuuden koulutusmalleista, niin mielenkiintoisilta ne silti vaikuttavat. Toivottavasti tämä saa aikaan jotain sellaista keskustelua alan muiden oppilaitosten kanssa, jossa erilaiset (ehkä jopa vastakkaisetkin) näkökulmat hyödyllisellä tavalla hedelmöittävät toisiaan.

Jotta kokonaiskuva tulisi osaltani selväksi - "mitä, mistä ja miten olen sanonut?", niin laitan tähän jatkoksi oman haastatteluosuuteni kokonaisuudessaan.



"Vastaan alla esittämiisi kysymyksiin. Niputin nuo kaksi ensimmäistä kysymystä yhteen.

1. Oletko kokenut opetuksen teologisessa joskus ristiriitaiseksi vakaumuksesi kanssa? 2. Onko teologisen opetus koetellut uskoasi? Tai epäiletkö, että se voisi jollekin niin tehdä?

Elämä yleensä koettelee uskoamme, samoin opiskelu missä hyvänsä laitoksessa ja hyvä niin. Uskoamme tuleekin koetella. Luulen, että kristitty tänä päivänä törmää monella alalla asioihin, jotka ovat enemmän tai vähemmän hänen vakaumuksensa vastaisia. Jotkut tekevät teologiseen tiedekuntaan tullessaan sen virheen, että luulevat tulevansa raamattukouluun, jossa saavat sen mukaista opetusta. En toisaalta epäile ollenkaan, etteikö jonkun nuoren usko joutuisi koetukselle teologisessa tiedekunnassa, mutta toisaalta se voi aikaa myöten myös toimia omaa vakaumusta vahvistavana juttuna.

3. Mikä sai sinut vapaan suunnan kristittynä tulemaan teologiseen?

Tulen perinteisiin tunnustuskuntiin sitoutumattomasta kristillisestä yhteisöstä. En siis asemoi itseäni kristittynä tämän ”luterilainen kirkko – vapaat suunnat”-dikotomian mukaisesti. Teologia on aina kiinnostanut minua ja minulla on suoritettuna yksi teologinen tutkinto jo aiemmin. Minua kiinnostaa teologinen ajattelu sinänsä ja ne johtopäätökset ja käytännön ratkaisut, joita sen pohjalta tehdään kristillisissä yhteisöissä. Haluan myös olla vuorovaikutuksessa muiden teologiaa opiskelevien, opettavien ja harrastavien kanssa. Uskon myös historian opettavan meille siitä, mitä pitää tehdä ja mitä välttää. Perimmäisenä motiivina lienee varmasti halu oppia lisää ja syventää aiemmin oppimaansa.

4. Mihin olet ajatellut valmistuvasi? Onko vaihtoehtona mielessä ollut pappeus kirkossa? Ovatko tulevaisuuden suunnitelmasi kokeneet muutosta matkan varrella?

Tunnustan avoimesti, etten opiskele työllistyäkseni. Opiskelen niin nopeasti kuin kykenen, kohtuuden rajoissa tietenkin, ja nauttien itse matkasta. Olen toisaalta siinä iässä, että eläköityminen voi valmistuttuani olla yhtä todennäköinen vaihtoehto kuin työllistyminenkin, eikä näiden tarvitse sulkea pois toisiaan. Olen aiemmin toiminut pastorina eräässä vähemmistökirkossa, eikä minulla ole mitään suunnitelmia palata papiksi johonkin perinteiseen tunnustuskuntaan. Jotain sellaista hengellistä työtä, jossa teologian opintoja voi hyödyntää, tulen aivan varmasti aina tekemään, mutta saanko siitä koskaan jotain vakituisen kuukausipalkan kaltaista korvausta, onkin sitten jo toinen juttu.

5. Oletko missään vaiheessa kokenut olevasi jollain tapaa ulkopuolinen teologisessa?

En. Ajattelen asioiden riippuvan aika paljon henkilöstä itsestään. Olen tyytyväinen opiskeluuni teologisessa tiedekunnassa ja olen saanut kaiken tarvitsemani ohjauksen ja avun.

6. Teologinen tiedekunta on tunnustukseton. Toteutuuko se käytännössä vai painottuuko vapaan suunnan kristityn silmin luterilaisuus ja jos niin millä tapaa?

Ei toteudu. Elämme Suomessa, jossa edelleen olla suomalainen on yhtä kuin olla luterilainen, vaikka toisaalta tämä paradigma joutuukin koko ajan haastetuksi esim. maahanmuuton ja uskonnollisen kentän pirstoutumisen takia. Teologisessa tiedekunnassa ”kristillinen usko” kuitenkin näyttäytyy pääasiassa luterilaisena, eikä tämä asenne palvele kenenkään intressejä globalisoituvassa maailmassa. Esim. evankelikaalia teologiaa soisi esiteltävän huomattavasti avoimemmin.

7. Haluaisitko sanoa vapaasti jotain? Vaikkapa terveisiä tiedekunnalle?

Opiskelen A2-linjalla ja mietin kovasti mitä annettavaa teologisella tiedekunnalla voisi jatkossa olla uusien itsenäisten seurakuntien ja kirkkokuntiin kuulumattomien yhteisöjen käytännön työhön. Sitran esittelemissä tulevaisuuden trendeissä puhutaan siitä, miten ”voimaantuvat yhteisöt haastavat instituutiot”[1]. Tämä on parhaillaan käynnissä myös uskonnollisella kentällä, eikä enää vain pääkaupunkiseudulla. Uudet yhteisöt olisi nykyistä paremmin huomioitava teologisen tiedekunnan opetuksessa, eikä vain mielenkiintoisina missiologisina projekteina, vaan esim. seurakuntien istutuksen ja seurakuntatyön saralla.





[1] http://www.sitra.fi/artikkelit/megatrendit/sitran-trendit-voimaantuvat-yhteisot-haastavat-vanhat-instituutiot (katsottu 30.09.2015) ”Yhä useammin ihmiset ryhtyvät kuitenkin itsenäisesti toimeen edistääkseen tärkeäksi kokemiansa yhteisiä asioita, ohi julkisten rakenteiden. Toimintaa syntyy, kun joku huomaa tarpeen tai mahdollisuuden jollekin uudelle. Edelläkävijä kyseenalaistaa totutut totuudet, kokeilee ja näyttää esimerkillään muillekin, että asiat voi tehdä toisin. Nämä edelläkävijät eivät tarvitse julkisia instituutioita tuekseen ja jopa pikemminkin toivovat, että ne eivät tulisi heidän tielleen.”



2 comments:

DrMark said...

Luin ensin tuon linkittämäsi artikkelin ja olin tunnistavinani sinut sieltä. Ilokseni näin tästä postauksesta, että olin osunut oikeaan :)

Timo Koivisto said...

Opiskelu Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa on avartanut maailmankuvaani monella tavalla. Olen huomannut, miten yllättävää monelle on se, että pääkaupunkiseudun metropolialueen ulkopuolellakin eletään ihan kelpo elämää. Toinen yhtä yllättävä ilmiö on se, miten moni on vilpittömästi hämmästynyt huomatessaan, ettei kaikki kristillisyys olekaan luterilaista.