Katto

Olen joskus aiemminkin esittänyt tämän provosoivan kysymyksen, mutta esitetään se nyt vielä uudelleen:

Mistä näistä kolmesta Uusi testamentti ei puhu mitään?
- kotona kokoontuva seurakunta
- tunnustuskuntaan kuuluva seurakunta
- kaupunginlaaja kristillinen paikallisseurakunta

Okei, tiedän: kristillisellä opilla (dogmatiikalla) ei nuoremman globalisaatiosukupolven silmissä ja korvissa ole kovinkaan suurta arvoa, jolloin tällainen kysymys ei ole mitenkään kiinnostava - sen velvoittavuudesta puhumattakaan. STI:n tutkija, dosentti Timo Eskola puhuukin EVVK-sukupolvesta. Jep, ja heitä edeltävälle sukupolvelle teologia taas ei ole koskaan tuottanut minkäänlaista ongelmaa, vaan Raamatun ilmoituksesta on aina saatu väännettyä juuri ne argumentit, mitkä on haluttu. Esimerkkinä tästä vaikka kirkollinen homokeskustelu ja siinä esitetyt teologiset argumentit (Martti Nissinen & co).

Mutta siitä huolimatta - tai ehkä juuri sen tähden! - tällä kysymyksellä on merkitystä. Itse törmään tähän kysymykseen sangen usein.

Wolfgang Simson on usein puhunut varhain tapahtuvasta ehdollistumisesta ja miten se toimii kristittyjen(kin) kohdalla. Tässä kohtaa sillä tilanteella ja ympäristöllä, missä olet tullut uskoon, kasvanut kristityksi tai radikaalisti uudistunut, on hyvin suuri merkitys. Minkälaisen kristillisen yhteisön piirissä olet kasvanut, sen mukaista dna:ta kannat mukanasi. Siltä pohjalta, miten ja mihin Sinut on opetettu, tarkastelet koko kristillistä elämää yleensä, mukaan luettuna sen sisältämä opetus seurakunnasta, sen olemuksesta, luonteesta ja rakenteesta. Mitä pitempään olet ollut uskossa ja elänyt tietyn yhteisön suojissa, sitä helpommin huomaat sen, miten aina uudelleen palaat siihen hengelliseen äidinmaitoon, jota olet nauttinut.

Tämä ehdollistuminen on tapahtunut ja on todellisuutta, olit siitä itse mitä mieltä hyvänsä. Käytännössä tämä ehdollistuminen saa aikaan eräänlaisen katsomuksellisen katon Sinulle, jonka läpi, yli tai ohi et kykene näkemään. Hyvin harva vain suurin ponnistuksin kykenee tähän: kasvamaan niin korkealle, että näkee oman kukkalaatikon reunojen yli Kristuksen ruumiin kokonaisuuden. Valtaosa ns. tavallisista kristityistä elää tyytyväisenä elämäänsä oman yhteisönsä opillisen ja kulttuurisen katon alla, opetettuna sopeutumaan siihen, että "tässä tämä nyt on, enempää ei oikeastaan ole tarjolla" - ja jos haluat kurottautua johonkin uuteen, niin siitä voi seurata erilaisia vaikeuksia.

Eli pidit siis tästä kirkkokunnallisen ehdollistumisen jalkapannasta tai et, kannat sitä mukanasi. Jopa silloinkin, kun olet pettyneenä ja haavoilla irtaantunut alkuperäisestä yhteisöstäsi , kannat sitä hengellistä verenperintöä mukanasi. Kritisoidessasi, kapinoidessasi ja hyökätessäsi tuota vanhaa, aiempaa ja Sinua ehkä hyväksikäyttänyttä ja haavoittanutta yhteisöä ja sen toimintatapaa vastaan huomaat käänteisessäkin merkityksessä olevasi edelleen kiinni tuossa vanhassa. Painiessasi nokikolarin kanssa tulet itsekin yhtä nokiseksi kuin vastustajasi.

Huomaat yllättäen muuttuvasi itsekin sen kaltaiseksi, jota vastaan taistelet. Vain kuoleminen voi Sinut tästä kurimuksesta vapauttaa.

Kylmä fakta kasvatustieteen piiristä on se, että kun jollain nuorella on ollut jokin paha tottumus tai suoranainen riippuvuus X-vuoden ajan, niin kestää kuulemma noin 2 x X-vuotta, ennen kuin tästä vanhasta habituksesta, helmasynnistä tai addiktiosta pääsee kunnolla eroon. Käytännön seurakuntaelämässä tämä näkyy siinä, miten ihmiset uusiin, kotona kokoontuviin seurakuntiin hakeutuessaan tietämättään ja tahtomattaan tuovatkin mukanaan juuri sen vanhan hapatuksen, josta halusivat päästä eroon tai johon ainakin halusivat ottaa etäisyyttä. Seurakunnan kokoontuminen ei olekaan aito, oikea ja raamatullinen, ellei siellä kuulu vanhat tutut shibboletit ja toimi tuttu kaanaankielinen ja kulttuurinen kooditus.

Joskus tämä kaikki saattaa putkahtaa esiin vielä vuosikymmenenkin kuluttua, mikäli uuteen yhteisöön asetetut toiveet eivät toteutuneetkaan, niin kuin niiden ajateltiin. Old habits die hard ja jollei uusi yhteisö tässä kohtaa ole selvästi hereillä ja aidosti orgaaninen, niin viimeisestä voi hyvinkin tulla pahempi kuin ensimmäisestä. Tärkein pointti kuitenkin on kuolemisessa vanhalle, mikä usein osoittautuu kaikkein vaikeimmaksi. Liian usein näemme vain yritystä siirtää vanha sapluuna uuteen kontekstiin tai yritystä aloittaa kivile mennyt ministry uudelleen uudessa ympäristössä. Ei onnistu, sillä uusi viini, ei vanha, on aina laskettava uusiin leileihin.

Orgaanisuus tässä uudessa kontekstissa tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vanhasta saa hyvää lannoitetta. Antakoon se hyvän kasvupohjan uudelle. Katon alta pois päästyään kristitty yllättäen huomaa Elämän todellisuuden olevankin paljon suurempi ja iloisempi asia, kuin mihin hänet oli totutettu.

-------


"Vartuin helluntailaisessa kasvihuoneessa. Minulle sanottiin, että ulkopuolella on hyvin kylmää ja että minun täytyy pysytellä kasvihuoneessa säilyäkseni oikeassa lämpötilassa... Mutta eräänä päivänä Herra sanoi minulle: ´Mene ulos tästä kasvihuoneesta´. Menin ulos - ja siellä, ulkopuolella, oli kevät." David j. du Plessis

-------

Ai niin, mikä olikaan oikea vastaus kysymykseen?