Tämä ilmaisu tuli mieleeni kun katselin juuri TV1:n MOT-ohjelmaa Riivaajat kirkossa. Jälkikristillisen maailmankuvan ehdoton ristiriitaisuus... ei, vaan vastakohtaisuus perinteisen raamatullisen (so. kristillisen) maailmankuvan kanssa. Helpompi on evankelioida puhdasta pakanaa (mitä ikinä sillä tarkoitetakaan), kuin jälkikristittyä. Se, mikä aiemmin edusti normaalia kristinuskon tulkintaa, jopa sen valtavirtaa herätysliikealueilla, se leimataan nykyään "ääri-ilmiöksi".
Sama asia toimii myös toisin päin. Pastori Timo Keskitalo (Helsingin kansainvälinen
seurakunta) kirjoitti Uusi tie-lehden kolumnissaan ”Lisää suolaa” (niinkin kauan sitten kuin 20.07.2000!)
seuraavan hyvin oikeaan osuvan toteamuksen: ”Kulttuurin tuhoa edeltää kaksi
merkkiä; asiat, joita tulisi hävetä, nostetaan julkisesti nautittavaksi. Asiat,
joita tulisi pitää pyhinä, painetaan häpeään.”
Itse ohjelmassa ei tullut esille mitään sinänsä uutta. Se vain tuli jälleen kerran todistetuksi, miten tiukasti kirkon liberaalisiipi on kytköksissä mediaan ja sen käyttämään valtaan. Tässä tapauksessa siis MOT-ohjelmaan. Mutta iso kysymys näyttää kirkon johdolle edelleen olevan se, mitä tehdä raamattu-uskollisille kristityille? Helsingin hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen kommentti vuosien takaisesta kontaktista Pirkko Jalovaaraan on paljon puhuva ja herättää kysymyksen, mikä onkaan muuttunut: Jalovaaran vai Liimataisen opetus?
Kuva länsimaisesta tulevaisuudesta: kristityksi tunnustautuva varovasti piirtää kalan hahmotelman hiekkaan, lautasliinaan tai tietokoneen näytölle halutessaan luoda kontaktin kaveriin, jota epäilee uskonveljeksi...
9 comments:
Hei!
Täällä lännessä tilanne on arvojen suhteen se mikä on. Ihmisten kuulee sanovan vain, että "loppua kohti ollaan menossa." No, eihän loogisesti ottaen muuta suuntaa olekkaan. Tämä on kuitenkin hyvin länsikeskeinen näkemys.
Kysyisinkin, että näekö länsimaisen sivilisaation olevan menossa kohti finaaliaan nyt lähitulevaisuudessa? Viittaan siis lainaukseesi Timo Keskitalolta. Jos kyllä, niin miksi?
En väittele tässä kohtaa, haluaisin vain kuulla oman mielipiteesi.
Hyvää jatkoa!
Heititpä hyvän ja samaan aikaan vaikean, mutta niin inspiroivan kysymyksen. Luonnollisesti ymmärrät vastaamisen haastavuuden - ainakin lyhyesti.
Sopiiko, että vastaan pitemmän kaavan mukaan uudella postauksella?
Timo mainitsi raamattu-uskolliset kristityt.
Raamattuopiston toiminnanjohtaja Timo Junkkaalan mukaan Jalovaaran näkemykset ovat ”vaarallisia”. Tämä demonikeskustelu näyttää yllättäneen niin liberaalit kuin konservatiivit luterilaiset. Kirkon ovia suljetaan paniikissa Jalovaaralta. Eihän demoneja täällä kristityssä maassa. Jeesuksen aikana Palestiinassa, jonkin verran apostolien aikana ja ehkä nykyaikana jossakin kaukana pakanamailla....
Junkkaala totesi Raamattuopiston jumalanpalveluksessa Radiodeissa sunnuntaina 3.3., että Suomessa ei ole niin paljon tarvetta riivaajien ulosajamiseen kuin lähetysmailla, koska täällä kastetaan lapset.
Tässäkö on raamattu-uskollisena podetyn Junkaalan taikauskoon perustuva vastine demonikeskusteluun?
"Luovutkos perkeleestä?" kysyttiin ennen vanhaan kastetilanteessa. Ja kummit vastasivat lapsen puolesta. Pitäisiköhän tämä ottaa takaisin kastekaavaan, kun näitä riivattuja näyttää yhä enenevässä määrin liikkuvan täällä kastettujenkin keskuudessa.
Toisaalta Junkkaalan mukaan kristitty ei voi olla riivattu. Vastaus on lukittu jo etukäteen. Jos tämä on kuitenkin virheellinen perusolettamus, kaikki siitä loogisesti oikein johdetut seuraamukset ovat myös virheellisiä. Samalla leimataan vaaralliseksi eri lähtökohdista liikkeelle lähtevien motiivit ja toiminta.
Ketä ne ovat ne raamattu-uskolliset kristityt?
Hieman aiheeseen "Jalovaara ja demonit" liittyen:
Minusta on aina ollut aika mielenkiintoista lukea Markuksen evankeliumin ensimmäistä lukua. Siellähän Jeesus menee synagogaan ja heti paljastuu, että jossakin (oletettavasti) vakiokävijässä onkin saastainen henki, joka Jeesuksen ilmestymiseen saakka on kaiketi onnistunut pysymään ilmeisen piilossa muilta kävijöiltä...
Kiitos hyvistä kommenteista, Pekka ja Marko!
Vaikka tiedänkin, että minun tulisi varmaan vastata tähän kysymykseen ensin itse (näin bloginpitäjänä ja termin käyttäjänä em. postauksessani), niin kysyn kuitenkin:
- Pekka, mitä sinä ymmärrät raamatullisella?
Ai keitäkö raamattu-uskolliset kristityt?
Minä ja ehkä yksi minun kaveri...hymynaama!
Raamatullinen/raamattu-uskollinen kristitty -käsitteenä on mielestäni vaikeaselkoinen ja hankala. Se on suhteellinen käsite. Toisaalta se on vaikeasti määriteltävissä. Mitä vaaditaan siihen, että jotakin henkilöä voidaan pitää raamatullisena?
Raamattu-uskollisena itseään pitävä kristitty voi kirkkain silmin väittää löytävänsä Raamatusta vaikkapa sen, että mustalaiset ovat jokin Israelin heimo.
Tai raamattu-uskollinen nuori nainen voi Raamattuun vedoten lähteä Israelin armeijan leirille osaksi avustushenkilökuntaa ja väittää palvelevansa Jumalaa...
Raamattu-uskollisena pidetty kristitty voi sinisilmäisesti opettaa lapsikasteesta ja perustella luterilaista pappiskäsitystä sormet Raamatulla.
Minulle Jalovaara-kohussa on ollut suuri pettymys esimerkiksi raamatullisena pidetyn Raamattuopiston Junkkaalan demonipuheet. Tai Kansan Raamattuseuran toiminnanjohtaja Ulla Saunaluoman irtikiemurtelut Iltasanomien (to 8.3.) homojen eheyttämiskyselyssä. Tai radiolähetysjärjestö Sanansaattajien johtaja Juha Auvisen sulautumisesta kirkon homolinjaan (MOT-ohjelma 25.2.)antama lausunto. Hän oli aikoinaan vaatimassa kirkon pidättäytymistä palkkaamasta homosuhteessa eläviä pappeja kirkon tehtäviin, mutta joka nyt ilmoitti Sansan noudattavan kirkon linjauksia näissä kysymyksissä. Kaavunkääntäjä...vailla vertaansa.
Niin Raamattuopisto, Sansa ja KRS ovat käsittääkseni kirkon raamattu-uskollisina pidettyjä järjestöjä.
Lopputulos: Raamattu-uskollisuus on liian vaikea minulle määriteltäväksi.
Totta on, että termi raamattu-uskollinen on vaikeasti määriteltävä. Nykyisen pluralismin aikana se on lisäksi hyvin suhteellinen.
Pekan esille ottamia esimerkkejä voisi jatkaa. Perinteisesti luterilaiset ovat pitäneet itseään kovin raamatullisina (mm. uskonpuhdistajien sola scriptura-periaate), mutta nyt nuo mokomat roomalaiskatoliset ajavat heistä oikealta ohi niin, että piennar pölisee. Ks. http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3193/ensimmainen_evankelioiva_katolinen_lehti_suomeksi
Ajat muuttuu ja tilanteet muuttuvat. Voidaanko esim. helluntailiikettä tai -kirkkoa pitää raamatullisena? Ks. http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/3209/helluntaivaikuttajat_torjuvat_sairauksien_demonisoinnin
Käytin tuossa postauksessani termiä "raamattu-uskollinen" tarkoittamaan niitä uskovia kirkon piirissä, jotka edelleen pitävät Raamattua a)jumalallisena ilmoituksena ja sitä kautta b)edelleen ohjeellisena itselleen ja yhteisöilleen. Kuten Pekka esitti, niin tähän joukoon mahtuu lähtijää moneen junaan. Tällöin termiä täytyy peilata siihen, kuinka tosissaan he ovat sitä, mitä sanovat olevansa? Taisin twitterissä myöhemmin vähän täsmentää tuota kommenttiani raamattu-uskollisten kristittyjen hankaluudesta kirkon kannalta, että ehkä suurempi ongelma kuitenkin onkin se raamatullinen maailmankatsomus, johon demonitkin ja niiden vaikutus ihmisiin edelleen kuuluvat. Tässä suhteessa Markon huomio edellä on hyvin oikeaan osuva.
Mutta ehkä meidän pitäisi yrittää määritellä termiä "raamattu-uskollinen" enemmän sen kautta, mitä ajattelemme sen olevan kuin sen, mitä se ei ole.
Mietin hiihtolenkillä (hiihtäjiä vainotaan mediassa!) tuota raamattu-uskollisuutta.
Minustakin sen lähtökohtana on se, pitääkö Raamattua Jumalan ilmoituksena vai ei. Vertaa Timon a)-kohta edellisessä kommentissa.
Toisaalta Raamattu-uskollisuutta voi mitata, miten (kokonaisvaltaisesti) sitä omassa elämässään elää. Olenko viides evankeliumi vai en?
Ehkä voimme siis määritellä raamattu-uskollisuuden tarkoittamaan niitä uskovia, jotka pitävät Raamattua a)jumalallisena ilmoituksena ja sitä kautta b)ohjeellisena itselleen ja yhteisölleen.
Jos näin toteamme, niin huomaamme, ettei a-kohdan kanssa ongelmia varmaankaan tule, vaan ongelmat - Pekan edellä esittämällä tavalla - ilmenevät sitten käytännön tasolla.
Viidennen evankeliumin problematiikkaa voitaisiin laajentaa vielä enemmän, koskemaan koko kristillistä traditiota eri yhteyksissä ja sen vaikutusta tämän jumalallisena pidetyn ilmoituksen tulkintaan ja sitä kautta sen käytännön sovellutukseen.
Tässähän ne mielipiteet sitten eroavatkin. Luin hiljattain eräästä puhdasoppisesta luterilaisesta julkaisusta alan genreä edustavan kirjan mainoksesta, miten "Jumalan Sana ja Lutherin oppi eivät katoa milloinkaan!" Toisaalla törmäämme silloin tällöin esim. helluntailaisiin, jotka perustelevat omia näkemyksiään sillä, ettei "niin ja niin monta sataa miljoonaa helluntailaista voi olla väärässä".
Revi siitä sitten huumoria.
Mutta vakavasti: mitä tämä opettaa meille?
Post a Comment