Oletko uskossa?

Hiljattain kirkollisuuden äänenkannattajassa Kotimaa-lehdessä oli harrastettu tutkivaa journalismia aiheena kysymys ”oletko uskossa?” Seuraavassa poimintoja erilaisten kirkonmiesten ja -naisten vastauksista tähän ikuisuuskysymykseen. Vastaukset kertovat paljon, paitsi vastaajien itsensä käsityksistä, niin myös siitä, millaisessa hengellisessä tilanteessa ajassamme parhaillaan elämme.

Hämmennys

Raamatun alkukielten proffa Raija Sollamo vastaa hämmentyneenä: ”Toivon mukaan olen. En kauheasti pidä kysymyksestä. Se ei ole oman kristillisen perinteeni mukainen.” Sollamo on vakaasti sitä mieltä, että tämän kysymyksen esittävät ihmiset, jotka epäilevät toisten uskoa. Aiheesta vai ei, sitä Sollamo ei mainitse. Hän itse kysyisi ennemmin ”mitä kuuluu?”

Hoh-hoijaa...

Entinen helluntaievankelista Rainer Friman taas toteaa huokaisten, että ”ei voisi vähempää kiinnostaa”. Hänen mielestään ”nämä ovat naurettavia käsitteitä”. Arvattavaksi jää, miten samaan kysymykseen vastaisi joku nykyinen helluntaievankelista? (Ehkä kommentin paikka jollekulle?)

Kaste ja kirkon usko kantaa

Körttijohtaja Jaakko Elenius taas toteaa, että ”kysymys voidaan kokea tunkeutumisena yksityiselle elämänalueelle”. Tässä hän on oikeassa, sillä sitähän se onkin, mutta ei siinä sinänsä ole mitään pahaa. Teemmehän päivittäin itsekukin paljonkin yksityiselle elämänalueelle tunkeutuvia kysymyksiä. Jokainen sitten vastaa niihin niinkuin itse parhaaksi katsoo. Niin tähänkin kysymykseen.

No, Elenius jatkaa vielä juttua ja toteaa, että paras vastaus on ”olen kastettu”, jolloin hän (tietoisesti?) jättää uskon kasteen yhteydestä pois. (Tähän liittyen ks. Mark. 16:16.) Siunatuksi lopuksi professori Elenius toteaa tietävänsä, että ”kirkossa yksittäisiä jäseniä kantaa kirkon usko”. Hämärän peittoon jää, perustuuko tämä näkemys a) Raamattuun, b) Tunnustuskirjoihin, c) pohjoisen Euroopan pienen valtiokirkon omiin tutkimustuloksiin vai d) onko se pelkästään vastaajan oma näkemys?

Ei puhettakaan

Eleniuksen hengenheimolainen, körttimuusikko Jaakko Löytty vastaa suoraan, ettei ole. Hän on tässä asiassa uskonnon uhrien puolella, joihin itsekin katsoo kuuluvansa. Hän toivoo tällaisen kysymyksen esittäjältä jopa anteeksipyyntöä. Kyseessä on ”rankka ja fasistinen tapa”. Parempi olisi kysyä vaikkapa ”seurakunnan jäsenyydestä, rippipapista tai virsien veisaamisesta”.

Uskomassa

Vanhoillislestadiolainen Matti Lääkkö käyttää mieluummin ilmaisua ”olen uskomassa”. Hänellä ei ole mitään ongelmaa uskonsa tunnustamisessa. Hän on jopa yrittänyt ahkeroida tässä oman uskonsa tunnustamisessa. ”Itse kukin kertoo sydämensä tuntemisen. Kerron myös siitä, millä tavoin olen sen kokenut. Usko ei ole vain paljas tieto Jumalasta, vaan sydämen luottamusta Jumalaan”.

Hope so

Vammalan seurakunnan virkavapaalla oleva kappalainen Jari Rankinen toteaa ”uskon olevan Jumalalta saatu lahja”. Hän uskoo, että hän on saanut tämän lahjan. Mihin tämä usko lahjan saamisesta perustuu, se jää epäselväksi. Rankinen on kyllä sitä mieltä, että ”tämän päivän kristityillä voisi olla enemmänkin rohkeutta tehdä tämänkaltaisia kysymyksiä. Kysymys on henkilökohtainen, mutta kyllä henkilökohtaisiakin kysymyksiä voi esittää”.

Uskonko?

Lintulan luostarin sisar nunna Kristodulin mukaan ”kysymys ei sovi ortodoksiseen traditioon”. Hän vastaa kuitenkin, että ”jos joku kysyy uskonko, vastaan tietenkin, että uskon.” Kuitenkin tuo kysymys kuulostaa hänen korvissaan siltä, että ”vaaditaan jotakin tietynlaista kokemusta”.

Mitä me siis tähän sanomme?

Hylkää väärät perinteet!

Ole nyt hei kerrankin oikealla tavalla radikaali ja hylkää sellainen kristilliseksi kutsuttu perinne, mikä ei ole sopusoinnussa Raamatun kanssa tai jota et yksinkertaisesti Sanasta löydä. Historiallisen kehityksen mukanaan tuomat perinnekerrostumat ovat niin tätä.

”Tämän vain tahdon saada teiltä tietää: lain teoistako saitte Hengen vai uskossa kuulemisesta?” (Gal. 3:2)

Opettele näkemään uskon aito ydin!

Mikäli usko rajoitetaan koskemaan vain jotain ulkonaista rekisteriviranomaista (Löytty: srk:n jäsenyys) tai se ulkoistetaan koskemaan jotain uskonnollista virkamiestä (rippipappi) tai jos siitä tehdään jopa jonkinlainen suoritus (virsien veisaaminen), niin ollaan kaukana uskon alkuperäisestä ideasta, joka on hemnkilökohtainen suhde Jumalaan ja Jeesukseen.

Entistä seurakunnallista nuorisoidoli Löyttyä kuunnelessa ei tarvitse kauaa ihmetellä, miksi valtiokirkon kaltainen uskonnollinen instituutio ei ole attraktiivinen urbaanien nuorten aikuisten silmissä.

”Sillä me vaellamme uskossa emmekä näkemisessä.” (2.Kor. 5:7)

Oma kysymyksensä on vielä se, että jos kirkollisen valtavirran eli körttiläisyyden piirissä ajatellaan ”oletko uskossa?”-kysymyksen esittämisen olevan ”rankka ja fasistinen tapa”, niin se kyllä saattaa aikaa myöten ennakoida evankeliumin julistamisen loppua evl kirkon sisällä. Eli vähän eskatologiaa kehiin, bro; mitä onkaan vielä edessämme?

Poisopi aiemmista virheistä!

Jari Rankinen taas on siis valmis huoletta rikkomaan postmodernin ajan näkymättömän rajan uskon rajaamisesta yksityiselämän alueelle, mikä kertoo osaltaan hänen herätyskristillisistä juuristaan. Aiempaan herätyskristillisyyteen kuului liian usein tapa hylätä ei-uskova heti, mikäli hän ei tullut uskoon. Lähimmäinen oli siis ensisijaisesti objekti.

Kun uskoa ei kuulunut, hylättiin myös ihminen ja katkaistiin kaikki yhteyden pito ”tämän maailman ihmisen kanssa”. Meidän on, Jeesuksen esimerkkiä seuraten, hyväksyttävä ihminen, vaikka emme olisikaan kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan.

”Koetelkaa itseänne, oletteko uskossa; tutkikaa itseänne. Vai ettekö tunne itseänne, että Jeesus Kristus on teissä? Ellei, niin ette kestä koetusta.” (2.Kor. 13:5)

Liitä oma uskosi elämää suurempaan kertomukseen

Nykyisessä tilanteessamme, jolle on ominaista yhä lisääntyvä maallistuminen ja pakanallistuminen – siirtyminen jälkikristillisestä esikristilliseen! - meidän on hyvä ymmärtää evankelioivan vierelläkulkemisen ja apologeettisen kanssaelämisen suuri merkitys ja voima. Ollaksemme uskottavia meidän on liitettävä oman elämämme todistus osaksi Jeesuksen kertomusta luomisesta, lankeemuksesta ja lunastuksesta.

Suuresti arvostamani Ari Puonti käyttää eräässä kirjoituksessaan nasevaa ilmaisua ”narratiivinen prosessievankeliointi”. Eli sivistyssanakirja käteen, folks, ja tätä pureskelemaan.

”Kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.” (Ef. 4:13)

Entä miten Sinä vastaat kysymykseen ”oletko uskossa?”