JUHANNUS

Kerrotaan kirkkoherrasta, korkeasti oppineesta teologista, joka piti juhannussunnuntain jumalanpalveluksen saarnaa. Kirkko oli täpösen täynnä sanannälkäistä kirkkokansaa. Oli kuuma keskikesän päivä. Kuten on ymmärrettävää, niin juhannussaarna käsitteli Johannes Kastajaa – ja ennen kaikkea sitä visaista, jumaluusoppineita kautta kirkkohistorian vaivannutta probleemia, kuuluiko Johannes Kastaja jo uuteen liittoon vai oliko hän vielä vanhan liiton miehiä?

Kirkkoherra oli valmistellut saarnansa huolella ja perehtynyt useisiin aihetta käsitteleviin lähdeteoksiin. Saarnaa oli kestänyt jo pitkään, melkein tunnin kuumana juhannuspäivänä ja edelleen kirkkoherra kunnianhimoisen teologin tavoin punnitsi ja tarkasteli asiaa kummaltakin puolelta; vanha vai uusi liitto? Toisaalta... ja toisaalta... Ollako vai eikö olla?

Lopulta kirkkoherra alkoi vetää lankoja yhteen ja tulla huipennukseen, loppupäätelmään, jossa Johannes Kastaja lopultakin saisi hänelle kuuluvan paikkansa ilmoitushistorian lehdillä.

• Mihinkäs me nyt sitten laitamme tämän Johannes Kastajan – vanhaanko vai peräti uuteen liittoon?

Tuolloin nousee yksi perin hikinen ja kyllästynyt maalaisisäntä ja tokaisee:

• Laita vaikka tähän minun paikalleni, sillä minä lähden nyt!

Sanoi isäntä ja käveli ulos kirkosta.

Sen pituinen se. Hyvää juhannusta kaikille!