Pari aamuista ajatusta

 Jumalan valtakunta on ylösalaisin oleva valtakunta. Sen todellisia edustajia ovat köyhät, vainotut, murheelliset ja nöyrät sekä ne, jotka asettavat Jumalan tahdon mukaisen elämän kaiken muun edelle.

Tässä valtakunnassa viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi ja suurin on muiden palvelija.

Tämä ylösalaisin oleva valtakunta haastaa meidän yhteisömme ja rakenteemme; ovatko ne linjassa näiden valtakunnan periaatteiden kanssa? Haluammeko mekin olla osa tätä valtakuntaa ja toimia sen mukaisesti?

-------

Muistan sellaisen hiljaisen kuiskauksen sisimmässäni kesällä.

"Älä ota itseäsi liian vakavasti."

No olkoon, en ota. En enää pingota turhaan, en touhua turhaan, enkä säädä omavoimaisesti. En etenkään sellaisissa asioissa, jotka eivät minulle kuulu. 

Tällä ei tietenkään ole mitään tekemistä sen kanssa, ettenkö olisi arvokas ja etteikö kutsullani ja armolahjallani olisi arvoa Jumalan ja ihmisten edessä. Kyllä on. 

Tämä on eri juttu. Kaikki ei enää roikukaan minun varassani, eikä oma touhuamiseni olekaan ratkaisevan tärkeää. Puolustuksekseni sanon vain sen, että kyllä, olen suhtautunut hengelliseen elämään ja uskovana vaeltamiseen, omaan kutsumukseeni ja Jumalan valtakunnan työhön vakavasti. Mutta minä en ole se priimus motor, "ensimmäinen liikuttaja". Hänen Henkensä on.

Eli annan Hengen puhaltaa ja kuljettaa. Levosta käsin, laadusta tinkimättä.

Palvelutyö ja valtakunnan kulttuuri

Millaista teologiaa hengellinen palvelutyö tarvitsee? Uusi testamentti ei (tietenkään) puhu mitään teologiasta, eikä käytä tätä termiä. Sana, jota Paavali paljon käyttää (erityisesti pastoraalikirjeissä) on didaskalia, mikä on käännetty sanoilla oppi tai opetus. Tällaisen opin tai opetuksen tulee olla terveellistä tai tervettä, hyvää ja jumalisuuden kanssa samassa linjassa. Tällaista opetusta inspiroi Pyhä Henki, kun taas väärää opetusta inspiroivat demoniset voimat (1.Tim. 4:1).

Oikea oppi ilmenee UT:n kirjoituksissa hyvin käytännöllisinä asioina. Kun Paavali on kehottanut Tiitusta puhumaan sinä sitä, mikä sopii terveeseen oppiin, hän avaa tätä oppia, antaen aidon kristillisen elämän ohjeita vanhemmille miehille ja naisille sekä myös nuoremmille (Tiit. 2:1-6). Tätä on siis myös hyvä ja terveellinen teologia, jotain hyvin käytännöllistä ja elämänläheistä.

Millaista on tämä valtakunnan kulttuuri, joka ilmenee palvelutyössä käytännöllisellä tavalla vuorovaikutuksessa, käyttäytymisessä ja käytännöissä?

Luukkaan 9.luvun alussa on kerrottu Jeesuksen asenne ja tapa tehdä hengellistä palvelutyötä, jonka tavoitteena on Jumalan valtakunnan todellisuuden murtautuminen esiin ihmisten keskelle.

”Mutta kun ihmiset saivat tietää siitä (missä Jeesus oli), he seurasivat häntä. Hän otti heidät vastaan, puhui heille Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki, jotka parantamista tarvitsivat.” (Luuk. 9:11) Amplified Bible vielä Jeesuksen tarkentaa käyttäytymistä: ”hän toivotti heidät tervetulleeksi”. Tämä Jeesuksen asenne oli lähtökohta hedelmälliselle palvelutyölle.

Paavali opettaa armolahjoista 1.Kor. 12. luvussa, jonka luvun hän päättää kehotukseen tavoitella innokkaasti parhaimpia armolahjoja. Tämän jälkeen hän toteaa: ”Ja vielä minä osoitan teille verrattoman tien” (1.Kor. 12:31). Tämän jälkeen hän esittelee tarkemmin tuota ”verratonta tietä” luvussa 13, joka kuvaa jumalallista agape-rakkautta. Kyseessä ei siis ole esim. avioliitto-opetus, vaan käytännön ohjeistusta armolahjojen ja palveluvirkojen käyttöön. Tätä on Jumalan valtakunnan kulttuuri, mitä tulee ihmissuhteisiin, palvelemiseen, johtamiseen ja työn tekemiseen.

Käytännössä se tarkoittaa ihmisen luonteenlaadun asettamista etusijalle ennen henkilön omaamia lahjoja ja osaamista. Läheinen suhde Jumalan kanssa tulee aina ensin, palvelutyö, luottamustoimet, asema jossain yhteisössä tai mitä se onkaan, vasta sen jälkeen. Vain tätä kautta voimme olla niitä välikappaleita, joita Jumala haluaa käyttää.

Raamattu puhuu paljon erilaisesta karismaattisesta palvelutyöstä ja sen arvioimisesta. Jeesus kertoo esimerkin Matt. 7:20-23:ssa, jossa ihmiset esittelevät monenlaisia voimallisia tekoja ja saavutuksia, joita ihmiset ovat - Herran nimissä tietenkin - tehneet. Kaikki nämä saavutukset Herra kuittaa toteamalla, ettei edes tunne näitä ihmisiä. Miksi? Koska he eivät todellisuudessa ole sisäisesti sitä, mitä ulkoisesti ihmisille uskottelevat olevansa.

Samassa kohdassa hieman aiemmin Jeesus sanoo näiden ihmisten vaelluksen ja palvelutyön tulevan kyllä aikanaan esille sen hedelmissä. (Usein tämä ottaa oman aikansa.) Tämä pakottaa meidät kysymään, mikä sitten on todellista hedelmää? Tulisiko nöyryys ja palvelijan luonne asettaa etusijalle? Tulisiko näin tehdä jopa ulkonaisen menestyksen ja näyttävyyden kustannuksella? Entä miten tämä sitten olisi saavutettavissa?

Tämä tapahtuu nähdäkseni kolmen asian, pyhyyden, integriteetin ja yhteyden kautta:

·       Pyhyys tarkoittaa sitoutumista henkilökohtaiseen puhtauteen elämässämme.

·       Integriteetti tarkoittaa sitä, että olemme samoja sisältä ja ulkoa päin.

·       Yhteyteen taas on aina hyvä pyrkiä, vaikka emme aina olisikaan kaikesta samaa mieltä.

Tämä edellyttää elämämme ja palvelutyömme säännöllisin väliajoin tapahtuvaa uudelleen kalibrointia, jotta meidän oma toimintamme olisi linjassa yksi yhteen Jumalan valtakunnan kulttuurin kanssa.

Kysymys kuuluu, mistä haluamme olla tunnettuja?

Askelmerkit ovat selvät. Suhde ja läheisyys Jumalan kanssa tulee ensimmäisenä. Palvelutyö ei tule koskaan ensimmäisenä. Luonne on tärkeämpää kuin lahjat. Omaksu siis palvelijan asenne. Uuden testamentin mukaan ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin palveleva johtajuus. On vain palveleminen. Tätä on käytännössä se ”verraton tie”, josta Paavali puhuu.