Millaista teologiaa hengellinen palvelutyö tarvitsee? Uusi testamentti ei (tietenkään) puhu mitään teologiasta, eikä käytä tätä termiä. Sana, jota Paavali paljon käyttää (erityisesti pastoraalikirjeissä) on didaskalia, mikä on käännetty sanoilla oppi tai opetus. Tällaisen opin tai opetuksen tulee olla terveellistä tai tervettä, hyvää ja jumalisuuden kanssa samassa linjassa. Tällaista opetusta inspiroi Pyhä Henki, kun taas väärää opetusta inspiroivat demoniset voimat (1.Tim. 4:1).
Oikea oppi ilmenee UT:n
kirjoituksissa hyvin käytännöllisinä asioina. Kun Paavali on kehottanut
Tiitusta puhumaan sinä sitä, mikä sopii terveeseen oppiin, hän avaa tätä oppia,
antaen aidon kristillisen elämän ohjeita vanhemmille miehille ja naisille sekä
myös nuoremmille (Tiit. 2:1-6). Tätä on siis myös hyvä ja terveellinen teologia,
jotain hyvin käytännöllistä ja elämänläheistä.
Millaista on tämä valtakunnan
kulttuuri, joka ilmenee palvelutyössä käytännöllisellä tavalla
vuorovaikutuksessa, käyttäytymisessä ja käytännöissä?
Luukkaan 9.luvun alussa
on kerrottu Jeesuksen asenne ja tapa tehdä hengellistä palvelutyötä, jonka
tavoitteena on Jumalan valtakunnan todellisuuden murtautuminen esiin ihmisten
keskelle.
”Mutta kun ihmiset saivat
tietää siitä (missä Jeesus oli), he seurasivat häntä. Hän otti heidät vastaan,
puhui heille Jumalan valtakunnasta ja paransi kaikki, jotka parantamista
tarvitsivat.” (Luuk. 9:11) Amplified Bible vielä
Jeesuksen tarkentaa käyttäytymistä: ”hän toivotti heidät tervetulleeksi”.
Tämä Jeesuksen asenne oli lähtökohta hedelmälliselle palvelutyölle.
Paavali opettaa
armolahjoista 1.Kor. 12. luvussa, jonka luvun hän päättää kehotukseen
tavoitella innokkaasti parhaimpia armolahjoja. Tämän jälkeen hän toteaa: ”Ja
vielä minä osoitan teille verrattoman tien” (1.Kor. 12:31). Tämän jälkeen
hän esittelee tarkemmin tuota ”verratonta tietä” luvussa 13, joka kuvaa
jumalallista agape-rakkautta. Kyseessä ei siis ole esim.
avioliitto-opetus, vaan käytännön ohjeistusta armolahjojen ja palveluvirkojen
käyttöön. Tätä on Jumalan valtakunnan kulttuuri, mitä tulee ihmissuhteisiin,
palvelemiseen, johtamiseen ja työn tekemiseen.
Käytännössä se tarkoittaa
ihmisen luonteenlaadun asettamista etusijalle ennen henkilön omaamia lahjoja ja
osaamista. Läheinen suhde Jumalan kanssa tulee aina ensin, palvelutyö,
luottamustoimet, asema jossain yhteisössä tai mitä se onkaan, vasta sen
jälkeen. Vain tätä kautta voimme olla niitä välikappaleita, joita Jumala haluaa
käyttää.
Raamattu puhuu paljon
erilaisesta karismaattisesta palvelutyöstä ja sen arvioimisesta. Jeesus kertoo
esimerkin Matt. 7:20-23:ssa, jossa ihmiset esittelevät monenlaisia voimallisia
tekoja ja saavutuksia, joita ihmiset ovat - Herran nimissä tietenkin - tehneet.
Kaikki nämä saavutukset Herra kuittaa toteamalla, ettei edes tunne näitä
ihmisiä. Miksi? Koska he eivät todellisuudessa ole sisäisesti sitä, mitä
ulkoisesti ihmisille uskottelevat olevansa.
Samassa kohdassa hieman
aiemmin Jeesus sanoo näiden ihmisten vaelluksen ja palvelutyön tulevan kyllä
aikanaan esille sen hedelmissä. (Usein tämä ottaa oman aikansa.) Tämä pakottaa
meidät kysymään, mikä sitten on todellista hedelmää? Tulisiko nöyryys ja
palvelijan luonne asettaa etusijalle? Tulisiko näin tehdä jopa ulkonaisen
menestyksen ja näyttävyyden kustannuksella? Entä miten tämä sitten olisi
saavutettavissa?
Tämä tapahtuu nähdäkseni kolmen
asian, pyhyyden, integriteetin ja yhteyden kautta:
· Pyhyys tarkoittaa sitoutumista
henkilökohtaiseen puhtauteen elämässämme.
· Integriteetti tarkoittaa sitä, että olemme
samoja sisältä ja ulkoa päin.
· Yhteyteen taas on aina hyvä pyrkiä, vaikka
emme aina olisikaan kaikesta samaa mieltä.
Tämä edellyttää elämämme
ja palvelutyömme säännöllisin väliajoin tapahtuvaa uudelleen kalibrointia,
jotta meidän oma toimintamme olisi linjassa yksi yhteen Jumalan valtakunnan
kulttuurin kanssa.
Kysymys kuuluu, mistä
haluamme olla tunnettuja?
Askelmerkit ovat selvät.
Suhde ja läheisyys Jumalan kanssa tulee ensimmäisenä. Palvelutyö ei tule
koskaan ensimmäisenä. Luonne on tärkeämpää kuin lahjat. Omaksu siis palvelijan
asenne. Uuden testamentin mukaan ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin
palveleva johtajuus. On vain palveleminen. Tätä on käytännössä se ”verraton
tie”, josta Paavali puhuu.
