Olen viime viikkoina pohtinut paljon hengellisen vaikuttamisen dynamiikkaa ja sitä, millaisia tehtäviä ja rooleja hengellisellä vaikuttajalla on? Tällä vaikuttamisella tarkoitan erilaista pyrkimystä vaikuttaa suotuisasti uskovien (erityisesti nuorempien) hengelliseen kasvuun, vapautumiseen heitä sitovista asioista, parantumiseen niistä ja niiden seurauksista sekä oman kutsumuksensa löytämiseen niin paikallisessa uskovien yhteydessä kuin laajemminkin Kristuksen ruumiissa. Ymmärtääkseni tämä on jokaisen uskossaan kasvaneen uskovan tehtävä suhteessa nuorempiin, aivan kuten perheessä vanhempien ja vanhempien sisarusten tehtävänä on huolehtia perheen pienimmistä.
Käytännön kysymyksiä tämän pohjalta:
- Miten oikealla tavalla tasapainoisesti sekä tukea että haastaa nuorempaa?
- Miten tunnistaa niitä oikeita versoja, joita ruokkia, jotta ne vahvistuisivat?
- Miten rohkeasti avata uusia näköaloja kutsumustaan ja tehtäväänsä etsivän veljen tai sisaren elämässä?
- Miten olla tien tasoittaja toisen elämässä? Omaanko rohkeutta mennä takuuseen hänestä/heistä?
- Miten oikein kannustaa oman ajattelun vahvistumiseen?
- Osaanko tunnistaa ja erottaa omat agendani siitä, mitä Jumala on puhunut?
- Lopuksi: osaanko antaa tilaa ja väistyä itse syrjemmälle? Annanko luvan lähteä ja kykenenkö lopulta päästämään irti? Annanko luvan jopa kasvaa minun ohitseni? (Jollei viime mainittua nimittäin tapahdu, ei päästä koskaan eteenpäin.)
Tässä puhutaan paljon nyt siitä vaikuttamisesta, jota yleisesti kutsutaan mentoroinniksi. En halua käydä vääntämään kättä termeistä, vaikka ymmärränkin hyvin, miten tärkeää on ymmärtää ja osata myös ymmärrettävällä tavalla määritellä, mistä tässä hengellisessä vaikuttamisessa on kysymys. Näyn on oltava niin kirkas ja selvä, että sen voi juostessakin lukea ja että sen lukenut ymmärtää sen ja rientää toteuttamaan sitä.
Tällainen hengellinen vaikuttaminen ei saa, eikä voi perustua käskemiseen, velvoittamiseen tai komentoketjuun. Sinun täytyy ansaita omalla vaelluksellasi muiden kunnioitus voidaksesi mentoroida heitä. Tällainen hengellinen vaikuttaminen tai mentorointi on (parhaimmillaan, onnistuessaan) avioliiton ja perheyhteyden jälkeen kolmanneksi tehokkain tapa vaikuttaa ihmisen elämään, käyttäytymiseen ja luonteeseen.
Tätä taustaa vasten on aika mielenkiintoista, miten avoimesti ja rohkeasti apostoli Paavali omissa kirjeissään tarjoaa itseään samaistumiskohteeksi ja seuraamisen esimerkiksi. Tämän hän tekee yhtä hyvin niin yhteisön (esim. Korinttin seurakunta) kuin yksilönkin (esim. Timoteus) kohdalla.
Saman ilmiön toinen ääripää - mentorointi kaikessa pyhässä vakavuudessaan - löytyy Herran sanasta Israelin kansalle Malakian kirjan lopussa: "hän kääntää jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata ja vihkisi sitä tuhon omaksi". Tässä on kyse koko asian ytimestä; isyydestä ja lapseudesta ja niiden toteutumisesta niin hengellisesti kuin muutenkin. Tässä on kyse mentoroinnin korkeimmasta asteesta, johon Jeesus itsekin viittaa sanoissaan Johanneksen evankeliumissa: "Poika ei voi tehdä mitään omasta aloitteestaan, vaan ainoastaan sen, mitä näkee Isän tekevän. Mitä tahansa Isä tekee, sitä tekee samoin myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää hänelle kaiken, mitä itse tekee".
Oma rukoukseni tässä kohtaa on, että minä isänä tietoisesti ja päättäväisesti käännän sydämeni lasteni puoleen.
